Böö vaan taas. Nyt on viimeaikoina tapahtunut ihan hirveästi, ja mulla on ollut kauhea myllerrys elämässä menossa. Ensinnäkin edellisestä postauksesta oivallettu asia, Sanni. Jotenkin vaan tuntuu siltä että parhaat menee aina ensin, mun mustaa ei olisi saanut viedä multa pois. Ei ei ei. Mutta, Sanni oli kipeä, kroonisesti sairas ja nyt oli aika auttaa toinen nukkumaan rauhassa, ilman kipuja ja ongelmia. Lopeus eläinlääkärillä sujui tosi siististi ja nätisti, Sanni ei pelännyt yhtään ja makoili kopassaan (josta oli otettu kansi pois) ja minä silittelin ja juttelin koko ajan kisulle. Niin vaavi pääsi nukahtamaan oman ihmisen silityksiin ja se kuuli loppuun asti, että olen sen rinnalla.
Toiseksi mulla on menossa koeviikko. Se jos mikä on rasittavaa ja kurjaa, ja sanotaanko että on hiukan hankala keskittyä kokeisiin lukemiseen kun on lopettanut yhden rakkaimmista olennoista jota maa päällään kantaa. Koeviikon alkutaipale meni kuitenkin ihan jeessisti, ja nyt jäljellä enää neljä koetta. :)
Kolmanneksi mä olen onnistunut hajottamaan kroppani jotenkin. Jatkuva päänsärky viimeiset 5vkoa (panadol 1000mg ei vie sitä pois...) ja vatsahaavankin varmaan olen jostain onnistunut saamaan. Verikokeisiin menossa, josko sieltä selviäisi hieman lisää asioita. Eilen oli kanssa kivasti 1500mg panadolin annoksen jälkeen vielä reilun korkea kuume. Ja tänäänkin on kuumetta. Muuta ei ole kuin korkea kuume ja hillitön hedari, varsinkin kun kääntää silmiä. Silloin oikeen vihloo johonkin tonne aivostoon.
Noin, nyt oikein kunnon valitusvirren jälkeen hiukan positiivisempia juttuja! Oggyn asioidenhoitajatäti, siis ihminen joka antoi Oggyn meille koeajalle eläinsuojeluyhdistykseltä, kävi meillä, ja nyt koeajan jälkeen Mira oli sitä mieltä että ollaan hyvä koti pikkumiehelle. :) Niimpä paperit pikkumiehestä tehtiin, ja nyt on vihdoin Oggy ihan virallisesti meidän. Jee! Kattipoika onkin ollut aika suloinen, se täyttää nyt taloa kun muuten olisi talo kahdeksaa tassua tyhjempi... Sannia kaipaa kyllä kauheasti, ja koko ajan luulen näkeväni sen jossain, missä se usein tapasi kököttää. Se hetken ilon pulpahdus, se nanosekunti jonka ehtii tuntea suunnatonta iloa, rakkautta ja hellyyttä. Kunnes tajuaa, ja tunne vaihtuu valjuun kaipaavaan vienoon hymyyn. Hymyyn, koska Sanni oli upea kissa, ja on ikuisesti.
Ja sitten ponirintamalle. Paljon on jäänyt päivittelemättä. :( Taitaa olla eliittinäyttelyistä asti asiat käymättä läpi! Noh, eliitistä nyt ei ole kauheasti sanottavaa. Mentiin paikalle, melkein heti puolijuoksua kehään koska kehät oli tosi ajoissa. Sitten tulikin yllättävä kahvitauko, joka herätti aika hyvin kysymyksiä ja närkästystä ainakin minun osaltani, ja kun viimein kehään saapui kehästä puuttunut poni, saattoi kahvitauko loppua ja kehä alkaa... :D Eli juu, ei varmaan jäänyt kenellekään paikalla olijalle epäselväksi mikä tuo kahvitauko oli, mutta minä en halua asiaa enempää puida näin netissä.
Kehässä Vili oli hieno, tosin laukkaili aika paljon ja keskittyminen ei ollut parasta mahdollista. Ja niin siinä kävi, että Vilistus oli kolmas kolmesta osaanottajasta. Tuli ainakin käytyä katsastamassa eliitti, ja jos nyt totta puhutaan niin mitenkään muuten se ei minun mielestäni eronnut tavallisista näyttelyistä, paitsi Puffetissa oli kerrankin oikeasti syötäviä ruokia tarjolla :D Tosi hyvät sämpylät! Ja mäkin söin hei _kokonaisen_ sämpylän. *ylpeä itsestään* :D
Ja juu, ei jääty sitten katsomaan eliittiä loppuun, vaan lähdettiin ajelemaan kotiin. Mä oon jotenkin huomaamattani muuttanu tonne Tiinalle ja Jarkolle kun aina puhun että lähdettiin kotiin. :D Nojoo. :D Minä matkasin sitten Tiinalta melkein heti ihan omaan kotiin, ja vielä illalla menin rääkkäämään itseäni Taidotreeneihin.
Manti on mennyt ihan hirveästi eteenpäin nyt kun sitä ratsastaa ihminen joka oikeasti osaa hommansa. Jonna on ratsastanut Mantilla, ja poni on mennyt tosi paljon eteenpäin! Se kulkee helposti munkin kanssa oikein päin, ja välillä meinaa mennä ihan överiksi sen pään kanssa kun poni pudottaa sen ihan polviin. :D Ollaan Mantin kanssa menty aika reippaasti, se pari kertaa kun oon käynyt sen selässä nyt viimeaikoina. Viimeksi hypättiin paria kivaa pikku rataa, ja ykis este radalla oli 60cm! Hah. :D Se pomppaa oikeasti aika hiton hienosti, ja se homma me osataan ainakin ihan kohtuullisen hyvin. :)
Estetreenin jälkeen lähdettiin maastoon, aikomuksena tehdä tavallinen lyhyt metsäpolkulenkki, joka kestää sen 20min. Metsäpolku on lähellä asutusta, mutta silti me kohdattiin Mantin kanssa kamalia hirvimiehiä!
Tultiin rentoa ravia pellon vieressä menevälle metsätielle sieltä metsän kinttupolulta, kun huomasin pusikossa vaanivan miekkosen. Huutelin jo kauempaa että täältä ollaan tulossa, mutta mies ei kuullut meitä. Noh, sitten vaan lähestyttiin rauhassa käynnissä miestä, ja kun mies tajusi että selän takana kuuluu jotain, hän kääntyi ympäri. KIVÄÄRIN PIIPPU MEITÄ OSOITTAEN.
Mulla napsahti siinä kohtaa jotain päässä, ja raivosta vääristyneellä ääneellä kerroin hirvimiehelle hiukan faktoja: "Tää elukka millä mä ratsastan on PONI, eikä mikään pieni pullea hirvi, joten LASKISITKO SEN PIIPUN ALAS!?" Pikkusen meinasi leikata kiinni mulla kyllä siinä kohtaa! Hitto vie, Amanda 9v osasi jo käyttäytyä aseen kanssa ampumaradalla, joten miten hitossa voi olla mahdollista että Hirvimies 59v ei osaa käyttäytyä hirvikiväärin kanssa metsässä!
No, mies oli oikein asiallinen: "Tuolta on tulossa hirvijahti, et sinuna lähtisin vitun lujaa pois täältä" No, mikäpä siinä. Tuijotin tyrmistyneenä miestä, joka katsoi takaisin laiskasti. En vaivautunut vastamaan moiselle mulkulle enää yhtään mitään, vaan pyysin Mantilta laukkaa ja hienosti neiti nosti parin raviaskeleen kautta pysähdyksestä laukan. Laukattiin pois mokoman kusipään näköpiiristä, ja sitten ravailtiin loppumatka takaisin tallille.
Manti on nyt sitten minun urhea pieni pullea hirveni. Hirvi pääsee (Lue: joutuu) estekisoihin ensi viikonloppuna! Täytyy katsastaa mitä siitä taas tulee. Ainakin kokemusta, jos ei muuta. :D Odottelen muuten seuraavia koulukisoja, kun ollaan Mantin kanssa kehitytty niin paljon, että olisi kiva katsoa millaisia pisteitä raavittaisiin kokoon nyt samasta radasta kuin viime koulukisoissa. :)
Mutta. Palaillaan taas asiaan myöhemmin, kun on joitain tähdellistä kerrottavaa. Nyt tämä olento lähtee parantamaan kroonista päänsärkyään. Ei se kyllä mihinkään parannu, mutta jos tuo miehinen seura vaikka hiukan auttaisi. ;) Niin, tämä ilta meneekin kahden miehen ihanassa seurassa. Ben&Jerry <3
