Kantakirjakameli Klaara

Otsikko bustaa jo hiukan, mutta totta se on! Kirppunen on muuttunut kirpusta kameliksi ;) Klaara meni siis viime maanantaina kantakirjaan oikein hyvillä pisteillä!

Matka alkoi aamuyöllä, pimeässä ja kylmässä syyssäässä. Meinasin kuolla aamun herätykseen, mutta kun aivot rekisteröivät sisään tulevan datan tajusin, että tänään on se The Big Day. Nousin aika nopsasti ja ehdin jopa osallistumaan Tiinan kanssa aamutalliin :D Ponit olivat hiukan ihmeissään, kun marssin talliin Tiinan matkassa viiden jälkeen. Ulkona oli ihan pimeää ja sairaan kylmä, mutta niin vaan viskottiin pikkumiehetkin pihalle. Manti meni yksin mököttämään omaan tarhaansa, kun Kirppu jäi sitten uhriksi sisälle. Kirppua ruvettiin laittelemaan sitten matkakuntoon ja Johanna saapui pian kopin kanssa. Eipä siinä muuta ihmetelty kun lastattiin koni koppiin ja lähdettiin kohti Savijärveä!

Savijärvellä oltiin hyvissä ajoin ja ihan ensimmäiseksi strippasin parkkipaikalla esittämiskuteet niskaani :D Oli hiukan jäätävän kylmä, mutta selvisin hengissä ;) Sitten Kirppu ulos kopista ja aloiteltiin yhteistuumin käppäily ympäri Savijärven kartanon maita, kun odotettiin mittaukseen pääsemistä.

Kun odoteltiin siinä, meitä pyydettiin menemään hiukan sivummalle, kun puoliveriotukset päästettiin varsoineen pihalle! Ne juoksivat suoraa tallista omalle laitumelleen koko konkkaronkka varsoineen päivineen :D Hauskoja pikkupirpanoita, kun ne olivat niin kauhean siroja ja jaloja ja menivät häntä tötteröllä ja sieraimet lautasenkokoisina pitkin pihaa :D Kirppu katseli pikkuotuksia ihmeissään ja kiinnostuneena, mutta oli oikein nätisti, kuten aina :)

Odottelun jälkeen päästiin sitten vihdoin mittaukseen ja kaikki meni hyvin. Kirppu seisoi paikallaan kuin tatti paskassa ja mittaaja sai touhuta rauhassa sen ympärillä. Parasta oli se, että Kirpun etusäären ympärys on 13 senttiä!!! :DDD S.ä.ä.l.i.t.t.ä.v.ä. rääpäle! :D

Mittauksen jälkeen saatiin sitten odotella taas hiukan lisää, kun odotettiin omaa esiintymisvuoroa kehään, eli maneesiin. Maneesissa päästiin sitten pistämään parastamme ja tuomarit neuvoivat tällaista kaltaistani epätietoista kaikissa asioisssa. Seisotin Kirpun mielestäni oikein hyvin molemmilla kerroilla ja sain liikkeet esitettyä ihan jees, tosin käynnin halusivat nähdä uudestaan ja pyysivät tuplasti reippaampaa kuin olin ensimmäisellä kerralla esittänyt :D Sitten Kirppi päästettiin juoksemaan irti ja usutettiin laukkaamaan :D Liikkeet haluttiin nähdä siis myös irti ja Kirppinen esitti tosi hienoa ravia! Hieno, hieno tyttö!

Laukkaa ei meinannut oikein löytyä, mutta lopulta nousi sekin ja ihan hyvältä näytti :) Kirppis hyppäsi kukkalaitteen ja maapuomin yli ja oli niin suloinen karvapallo painellessaan pitkin maneesia :) Muutaman kerran se meni tuomareiden kainaloon piiloon, ja sieltä sen sainkin sitten lopuksi kiinni helposti.

Kun päästiin maneesista, kiidettiin varikkoalueelle ja ruvettiin valjastamaan ponia. Oltiin silti myöhässä ja jouduttiin heti aloittamaan ajokoe kun päästiin kentälle. Ei siis pahemmin lämppäilty tai otettu tuntumaa poniin... Ajokoe oli ihan mitäänsanomaton: ensin käyntiä, sitten ravia, ravilisäys ja ravissa kokorataleikkaa. Sitten siirtyminen käyntiin ja pysähdys ja that's it. Siinä se sitten oli ja kaikki poistuttiin heti kentältä ja meidän osalta olikin hommat tehty sit.

Odoteltiin jonkun aikaa palkintojen jakoa ja sitten päästiinkin vielä jäätävämpään maneesiin seisoskelemaan ja kuuntelemaan arvostelut. Kirppu sai oikein mahtavan arvostelun!

"Tammalla on erittäin hyvä tammaleima ja hyvä rotutyyppi. Sillä on ilmeikäs pää, lyhyt lapa, hyvä kaula ja hyvä kaulan ylälinja. Vahva takaosa. Jaloissa on hyvä luusto, mutta lyhyet sääriluut. Oej hajavarpainen. Kinner on löysä. Suorat liikkeet. Käynti on tarmokasta ja tahdikasta. Ravi on kevyttä ja matkaavoittavaa. Laukka on hyvää, matkaavoittavaa ja pyörivää."

Pisteet 8-8-7-7-8 = 38p.!! :D WUHUUUUU, me oltiin hyviä!! :D Jeejjeeee!

Kaikki oli siis meidän osalta oikein mahtavasti ja ohi! HUIPPUA! Kirppu sai siis kokonaisuudessaan 38 pistettä ja laukasta kasin, ja sai Hippokselta toisen palkinnon, eli sinisen ruusukkeen :) Me oltiin tosi nopeasti valmiita ja sitten vaan pakattiin poni koppiin taas ja sunnattiin nenä kohti Renkoa jälleen. :D

Onnelliset! :D

Kotona Kirppu viskottiin tarhaan ja Johanna vei minut kotiin. :) Kiitos vielä tätäkin kautta paljon kaikesta kuskaamisestani ja ruokkimisestakin Johanna :) Ja Tiinalle kiitos kaikesta mun neuvomisesta ja ponin puunaamisesta koko syksyn ajan :) Me tehtiin yhdessä aika mahtava suoritus!

Nyt on kuitenkin minun aikani suunnata nenä kohti suurta maailmaa, ei Renkoa ;) LONTOO on täällä vihdoin!! Huomenna aamulla, aikaisin ennen kukonlaulua minä suuntaan pienet askeleeni lentokentälle ja nousen koneeseen, joka vie minut sateisille saarille ;)

London, here we come!! :)))) ------------>

Pst... Kyllä mä tulen ehjänä takaisin ja olen varovainen. Mitä muutakaan musta vois kuvitella...? ;)

Ikuisesti rakastaen

SIIRI

1.8.2006 - 3.10.2012

 

 

 

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

 

 

 Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.

 

 

 

Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

 

 

 Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin. 

Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.

 

 

 





Karhea kielesi nuoli naamaani, puuhkahäntä kutitteli poskea iltaisin. Tarkkaan teroitetut kynnet roikkuivat lahkeissa, kun ruokaa ei tullut tarpeeksi nopeasti. Korkea vaativa ääni ja hellä, rakastava purina täyttivät asunnon vuoroin. Teit parhaasi lohduttaaksesi kun minua suretti jokin. Onnistuit aina. Onnistuit kaikessa ihan vain olemalla oma omituinen itsesi. Jatka samaa rataa, sillä minä tiedän, että et ole poissa.

 

Rakastan sinua ikuisesti pikkuneiti, mun urhea taistelija. ♥

Suru

Suru ja tuska meinaavat repiä sielun kappaleiksi. Ne kuristavat kurkussa ja valuvat kyyneleinä poskilla. Ne saavat lähes hyperventiloimaan ja oksentamaan. Ja kaiken takana on rakkaus.

Mikään ei ole niin tuskaista kuin tieto siitä, että kaikki on lopussa. Ei kaikki minun osaltani, vaan Siirin. Huomenna aamulla heti kahdeksalta soitan sen viimeisen puhelun eläinlääkärille ja nyt vain yritän vakuuttaa itseäni epätoivoisesti siitä, että olen tekemässä oikean päätöksen.

Siiri, Viiru, Tirppa, Tiiski, Siiruli, Siirappi, Tahmis, Siirula, Viirustin... Tuntuu, että jotain isoa on hajoamassa sisälläni. Siiri pääsee huomenna kissojen taivaaseen, Sannin luokse. Kaikki johtuu kaikesta, mutta pääasiassa nyt on alkanut taas pissailu. Pissaaminen vääriin paikkoihin kertoo pissatulehduksesta, jälleen kerran. Sitä ei voi hoitaa munuaisten takia ja pissatulehdus alkaa olla krooninen, kun antibiootin lopetuksesta on neljä viikkoa ja viikon kissa on jo oireillut... Kolme viikkoa terveenä, tai no, ainakin oireettomana välissä...

Lisäksi se on levoton. Siiri huutelee, se maukuu jatkuvasti. Se kiertää kämppää ja vinkuu, ulisee, jodlaa ja maukuu. Se haluaa jotain, mutta kaikki mitä tarjoan on väärää, koska en voi tarjota kipulääkettä. Munuaiset hajoavat, jos annan sille lääkettä.

Siiri on myös ruvennut repimään taas paikkoja, mikä ei ole millään tavalla sen normaalia käytöstä. Kun se on kivuton ja oma itsensä, se on paljon läsnä ja leikkisä. Nyt se ei innostu leikkimään kuten ennen, ja se jatkuva maukuminen on niin sydäntä raastavaa kuunnella. Siltä on lähnyt karvaa paljon ja vilkkuluomet ovat esillä lähes koko ajan. Sillä on kipeän kissan katse.

Silti jokin huutaa vastaan! Joku sisälläni sanoo, että vielä on toivoa. Vielä kannattaa hoitaa, vielä täytyy tehdä jotain. Vielä ei saa tehdä lopullista ratkaisua. Vielä on mahdollisuus... Mutta siltikään, edes se pieni osa, ei osaa sanoa mikä olisi se mahdollisuus. Mikä on vielä kokeilematta?

En halua jatkaa tätä liian kauan. En halua katua myöhemmin, että menin liian pitkälle. Koska sisälläni sanoo järki jo, että nyt ollaan liian pitkällä. Raja on tässä, eikä enempää saa tehdä, tai se menee kissan kiduttamiseksi. Mutta kun...

Kun ei tuo ole kipeän oloinen. Se ei onnu, tai yski tai tee kuolemaa. Siltä ei puutu jalkaa tai korvaa, se ei ole jäänyt auton alle tai joutunut onnettomuuteen. Siitä ei valu verta tai se ei ole ruumiillisesti hajalla. On niin vaikea katsoa kiiltäväkarvaista kissaa joka tavallaan on ihan normaali. Se ei näytä kipeältä, mutta se on kipeä. Se on sisältä kipeä ja minä en vaan halua uskoa sitä.

Nyt minun on oltava omistaja. Oltava sellainen omistaja, jonka jokainen eläin ansaitsee. Minun on annettava kissan mennä, annettava rakkaan päästä pois kivuista. Minun täytyy, mutten halua. Haluan vain itsekkäästi pitää tuon karvapallon tässä, päästämättä sitä koskaan silmistäni.

Tunteet ovat hurjassa taistelussa keskenään, mutta järki on jo voittanut. Kun katson tuota niin käsittämättömän rakasta olentoa ja ajattelen kulunutta kuukautta tiedän, että ainoa oikea ratkaisu on lopettaminen. On aika, ja tavallaan se olisi ollut jo kuukausi sitten, kun munuaisten vajaatoiminta ja tulehdukset todettiin. Me kuitenkin taistelimme, taistelimme niin paljon, että pääsimme voitolle muutamaksi viikoksi. Olen kiitollinen niistä viikoista ja se käytöksen ero joka kissassa on viikon sisällä tapahtunut, on valtava. Kun vertaan Siirin käytöstä viikko sitten ja nyt, on vieressäni ihan eri eläin, kuin se terve Viirustin, joka nuoli naamani märäksi aamuisin. Se oli kolme viikkoa terve ja silloin se oli oma itsensä.

Niitä pieniä muutoksia ei vaan tajua, eikä edes halua tajuta. En halunnut nähdä merkitystä siinä, että kissa on ruvennut taas "juttelemaan" paljon. Kipuaan se huutaa helvetti, mutta minä vain suljen silmäni. En halunnut nähdä, että se repii tapetteja ja saa nukkuessaan sätkykohtauksia. Nyt näen. Nyt tiedän. Nyt toimin. Nyt on aika.

Tuntuu, että tämä tuska on loputon. Tuntuu, että eläimeni kuolevat kaikki. Tuntuu, että en koskaan selviä tästä. Tuntuu, etten enää koskaan kiinny yhteenkään eläimeen. Ja siltikin tuntuu, että olen tekemässä oikean ratkaisun.

Nyt me syödään kinkkua suoraa paketista yhdessä ja kohta jatketaan juustolla. Niitä Siiri rakastaa ja minä rakastan Siiriä.