Marraskuun höpinöitä

Jepjep, se olisi taas uusi kalenterin sivu käännetty ja ai että kun se näyttää taas hyvältä! Kovin kiireiseltä, mutta ah, niin freesiltä taas ja kohta on jo joulu! :)

Mä olen aloittanut autokoulun! Teorioista on istuttu jo puolet ja ajotuntejakin on ehtinyt olla muutama. :) Autolla ajaminen on aika veikeää, enkä millään malttaisi odottaa, että saan sen kortin ja pienen kaaran ja pääsen huristelemaan ihan omia aikojani ympäriinsä! Mikä vapauden tunne! Autossa eniten huolestuttaa ne saakelin vaihteet, lähinnä liikkeelle lähdössä. Liikkeessä vaihteet vaihtuvat helposti, mutta jotenkin se liikkeelle lähtö on aina hidasta ja jänskää :D

Tallille kuuluu sekalaista. Koko elämään kuuluu sekalaista, mutta tänä syksynä se ei yhtään masenna. Tuntuu, että mulla on loputtomasti energiaa ja jaksan aina vaan enemmän innoissani tallustaa pimenevässä syksyssä. Todella omituista, ei lainkaan minua, mutta olen oikein tyytyväinen tähän muutokseen! :D Olen syönyt sikana vitamiineja ja tehnyt asioita joista nautin. Ehkäpä se on avain tähän energisyyteen? :)

Takaisin tallille kuitenkin. Niin, siellä on sekalainen joukkio poneja tarhoissa ja kaikki ovat kyllä aika veikeitä otuksia. Vilin kanssa käytiin tekemässä hieno näyttelysuoritus kauden vikoissa näyttelyissä: luokkavoitto ykköspalkinnolla! Hieno purkki! Kuitenkin tuntuu tavallaan hyvältä, että kausi on nyt ohi ja voi keskittyä enemmän treenailuun ja lihaskunnon kehittämiseen.

Manti puolestaan on ollut kenguru. Ainakin eilen se oli kenguru, kun meidän piti hypellä esteitä... :D Noh, saldo on yksi musta poski (mulla vaihteeksi...) ja yksi katkennut estepuomi :D Aika vähällä selvittiin kuitenkin, kun aikaisemmin syksyllä hypättiin ja sain estetolpan kannattimen kieroon ja koko selkälihas repesi poikki. Se sattui kyllä aika helvatusti, mutta siitäkin selvittiin hengissä ja opittiin jotain: turvaliivi on kaveri! :) Eilen oli liivi päällä, mutta silti otin hiekkanäytteen poskiluullani, eikä liivin vaikutus yletä ihan niin pitkälle. :D Dämit.

Kirppu on ollut kipeänä ja tässä on vieläkin vähän kiikun kaakun kaikki. Pikkuneiti on ollut klinikallakin ja tutkimuksien jälkeen ponin mahasta löytyi hiekkaa... Nyt sitten ollaan psylliumkuurilla ja poistetaan hiekkaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pikkukirppiäinen selviää vain säikähdyksellä tästäkin tapauksesta. Kirppu onkin nyt ollut kevyellä käytöllä; kentällä irtojuoksutusta muutama minuutti päivässä riittää saamaan mahaa toimimaan paremmin ja sitä hiekkaa kulkeutumaan ulos. Kirppu on siis sairaslomalla, Vili rupeaa oikeasti palaamaan treeniin ja Mantista teen esteponin vaikka henki menisi!

Vili on ollut hieno, se on käyttäytynyt niin hienosti kun sillä ajaa. :) Oltiin Tiinan kanssa maastossa niin, että minä ratsastin Mantilla edellä ja Tiina ajoi Vilillä perässä. Pikkumies oli oikein nätisti, eikä edes oristellut äidilleen pahasti :D Lenkki oli hauska, vaikka törmättiinkin hirvijahdista ponijahtiin vaihtanut vainukoira ja mykkä metsästäjä. Mantille teki ihan hyvää mennä kerrankin rauhassa, vaikkei se kyllä poistanut yhtään sikailua... Mitä enemmän sillä on aikaa pälyillä ympärilleen, sitä enemmän se rupeaa skitsoilemaan ihan tyhjästä. Nyt pitäisi vaan saada rutiinia tohon maastoiluun ja hyppäämiseen, niin sen ei tarvitsisi sooloilla koko ajan niin täysillä. On nimittäin aika noloa, että Mantin oma poika käyttäytyy maastolenkillä fiksummin kuin äitinsä.... ja poitsu oli metsässä kolmatta kertaa elämässään... :D Mantilla on hiukan parantamisen varaa!

Meillä on kissa, Maija tällä kertaa, kipeänä. Rupeaa toivo menemään tähän hommaan, mutta nyt näyttää taas ihan hyvältä. Kissa on ihan mysteeri eläinlääkäreillekin, joten eipä paljon muuta voi kuin kokeilla erilaisia asioita ja katsoa mihin hoitoihin vastaa. Nyt Maija on kuitenkin tosi iloinen ja energinen, se syö, juo ja leikkii ihan normaalisti. :) Hieno homma, ehkä tämä menee ohi yhtä nopeasti kuin tulikin! Kolmen viikon päästä on taas verikokeet ja katsotaan kertooko se meille mitään uutta tai viitteitä jostain muutoksesta. Nyt kuitenkin näyttää positiiviselta. :)

Meinasi kuitenkin usko omaan itseen loppua, kun taas joku eläin sairastaa. Tuntui, että me ei osata hoitaa elikoita, kun ne kaikki sairastavat jotain... :( Kissoille on kuitenkin aina hankittu markkinoiden parasta ruokaa, lihaprosentit, sokerit ja suolat on vahdittu tarkasti, vedet vaihdetaan monta kertaa päivässä, kissat ulkoilevat valvotusti ja me todellakin tiedämme missä omat kissat menevät. Meillä on vaan käynyt suunnattoman huono tuuri, niin sanoivat kaikki eläinlääkäritkin joiden kanssa olemme keskustelleet. Ja uskokaa pois, niitä lekureita on hiukan enemmän kuin muutama, kenen kanssa ollaan tätä sairasjuttua pohdittu.

Että ei tässä kaikki mene ihan putkeen, milloin itse sairastan, milloin kissa, milloin poni. Silti sitä vaan jaksaa uskoa uuteen aamuun ja huomiseen, ja aina vaan pirteänä. Elämä on vastoinkäymisiä täynnä, mutta niistäkin selviää, toisista helpommin kuin toisista, mutta kaikista selviää jos todella haluaa selvitä. :)

Kuvia voisin laitella kunhan saan jostain niitä kaiveltua. Tiinakin varmaan pistelee minulle jotakin kuvia kunhan tässä keritään. :) Lontoostakin olen suunnitellut tekeväni postauksen jossain välissä, saa nähdä milloin senkin ehdin ja jaksan toteuttaa... :D

Jottei ihan kuvattomaksi jää tämäkin postaus, niin laitampa ainakin linkin, joka saattaa kiinnostaa teitä. Tarkkasilmäsimmät saattavat bongata kuvien joukosta (hiukan lihavan) purnukkani! http://suvin.otokset.fi/#/kuvat/Vuosi+2012/Shetlanninponien+rotunäyttely/

Nyt zau, James Bond Brosnanin näyttelemänä kutsuu ;) Tästä on hyvä jatkaa hyvää iltaa!