En ikinä tule unohtamaan sitä ensimmäistä kohtaamista tuon porukan kanssa! Pelkäsin kaneja, mutten kehdannut kertoa sitä. Pelkäsin vähän orivarsaakin, olihan se ori ja orit olivat niitä satujen myyttisiä hirviöitä, jotka tappavat pienen Amandan heti kun silmä välttää. Vili ei kuitenkaan tappanut minua, vähän vaan nakersi hihasta ja repi vetoketjua. Velvet oli herrasmies ja seurusteli asiallisesti pienen välimatkan päässä, Tiinan kainalossa. Siis kirjaimellisesti kainalossa, meinasin järkyttyä kuoliaaksi kun Tiina vaan nappasi Velvetin pään kainaloonsa ja ori oli niiiiin tyytyväinen siinä hellittävänä... :D
Ja sitten tytöt toisessa tarhassa. Pieni, äärettömän paksu tappijalka, joka näytti enemmän karvamatolta tai miniatyyrimammutilta kuin ponilta tuli heti luokseni ja kiukutteli toiselle ponille täysiä. Siinä hetkessä se oli varastanut minut itselleen ja siitä hetkestä meidän välillemme muodostui omituinen side, joka vahvistui reilun vuoden aikana niin, että tunnen sen vieläkin kun ajattelen Muoria. Manti, suurempi ja isopäisempi poneista, tuli kuitenkin nuuskimaan minua myös, mutta väisti kun Muori komensi sitä. Mantin kanssa aloitettiin samana päivänä ihmeellinen tarina, joka ei luojan kiitos ole vielä lähestymässä loppua. :)
Se oli ihmeellinen päivä. Manti oli ensimmäinen uhrini, enkä voinut lakata ihmettelemästä kaikkea mitä näin. :D En ollut mikään ummikko hevosten kanssa, vaikka oikeastaan täytyy sanoa, että taisin minä olla. Ei hevosen käsittelystä opi yhtään mitään ratsastuskoulussa, eikä oikeastaan edes ratsastuskouluhevosen hoitajana. Ei edes kilpatallin yksityishevosen hoitajana, sitä vaan tekee mitä käsketään, eikä tarvitse ymmärtää. Tiina halusi minun tajuavan asioita alusta alkaen itse, saavan oivalluksia ja kaikkein tärkeintä oli se, että oppisin kuuntelemaan Mantia.
Sen tärkeyden sain tuntea heti kun päästiin ohjasajovermeissä kentälle asti... Manti oli kiero kuin korkkiruuvi, se ei kulkenut suoraan ollenkaan ja minä olin ihan hukassa. Minua hävettikin, olimmehan Tiinan kanssa jutelleet sähköpostissa pitkät pätkät ja olin vakuuttanut, että osaan toimia edes jotenkin ponien kanssa... :D En usko, että ymmärsin ensimmäisellä kerralla millainen poni Manti on. En ymmärtänyt sitä varmaan koko ensimmäisenä talvena, kun näin jälkeen päin miettii. Se on hyvin erikoislaatuinen otus, joka todella täytyy tuntea, jotta sen kanssa kaikki sujuu. Nykyään kun touhuan sen kanssa, tiedän jo sen ilmeestä, mitä se suunnittelee... :) Niin sitä hitsautuu yhteen kun kaksi pitkää vuotta katselee toisen olemusta ja opettelee yhdessä elämää. :)
Vili oli minulle hyvin vieras kaveri vielä tuolloin. Saatoin käydä lääppimässä sitä aidan takaa, mutta Tiina sai muuten hoitaa hirviönsä itse. :D Minä rupesin treenailemaan tyttöjen kanssa ja Mantin kanssa aloitettiin jossain vaiheessa ratsastustreeni. Täytyy kyllä sanoa, että kaksi vuotta sitten en olisi uskonut koskaan saavani ratsutettua Mantia niin, että se kulkee peräänannossa ravissa siististi... :)
Muorin kanssa meidän ainutlaatuinen tarinamme päättyi 9.3.2012. Se oli kammottava päivä, luulin että kuolen siihen kamalaan suruun, joka ei tuntunut hellittävän ollenkaan. Mutta niin siinä kävi, että suru helpotti ja kauniit muistot jäivät. Pieni, pirullinen täykkärishettikseni, jota en olisi koskaan antanut pois, ellei olisi ollut pakko. Olen onnellinen, että olin sen matkassa loppuun asti. Vielä onnellisempi olen, että törmäsin siihen pieneen otukseen, että elämä heitti minut Tiinalle ja sain tavata "Elämäni hevosen". Elämäni hevonen on jotenkin jäätävä ja ällöttävä käsite, kun siitä on tehty sellainen. Käsitteestä huolimatta Muori oli se ykkönen, se oli poni, jonka takia olisin tehnyt mitä vaan. Meissä oli jotain maagista ja rakastin sitä paljon enemmän kuin ymmärsinkään.
Tunteitani kuvastaa hyvin se, että itken nyt. Kaipaus iskee, kun pohtii asioita, vaikka aika on parantanut haavat ja antanut niille perspektiiviä. Silti en koskaan lakkaa rakastamasta Muoria, elämäni ponia, suurta persoonaa. Jokin siinä kosketti niin syvälle, että mikään ei ole vielä koskettanut niin syvälle. Olen niin surullinen, että meidän matkamme päättyi niin pian, mutta täytyy osata iloita siitä, että sain tavata pienen rakkaan ja jakaa elämäni murheita kuuntelijalle, joka osasi aina sanoa oikeat asiat. Siinä oli niin suuri pieni poni, ettei toista tule.
Manti on kovana kakkosena ja nykyään toki ykkösenä, kun Muori elää vain muistoissa. Mantin kanssa siteemme on vahvistunut ja nykyään tunnen neidon hyvin. Olemme kokeneet ihan hirveästi yhdessä ja vielä on paljon edessä. :) Vililtä odotan myös suuria, koska siinä on jotain hyvin Muorimaista. Sellaista erilaista huumoria ja pilkettä, mitä Mantilta ei oikein löydy. Manti on vakavampi poni, kun taas Vilillä on oikein sellaisia pirulaisen elkeitä. Siitä minä tykkään, ruudista ja luonteesta. Mantillakin on toki hetkensä ja se väläyttelee oikein kunnolla mielipiteitään esille. Rakastan sitä, kun Mantilla on meno päällä ja se haluaa olla täysillä menossa mukana. Usein poni onkin juuri tällainen ja aina toisinaan ymmärrän, että rakastan sitä valtavasti. Muorin kanssa en tajunnut rakastavani sitä niin sattuvan kovasti ennen kuin luopumisen aika tuli. Mantin kanssa en anna sen mennä siihen ja kerronkin ponille usein, kuinka tärkeä se minulle on. :) Ymmärtää tai ei, mutta minulle on tärkeää saada kerrottua rakkailleni, että he ovat minulle tärkeitä. Kissoille, poneille, ihmisille ja mielikuvituskavereillekin ;)
Olen tehnyt taas videon kuluneesta vuodesta, kuten tapana on. Materiaalia on kertynyt blogin hiljaisuudesta huolimatta paljon! Harmittaa, että blogi jäi koko vuoden jotenkin ihan pintapuoliseksi ja postailin vain harvakseltaan. Toivon, että tähänkin saadaan muutos, kun uusi vuosi tulee. Silloin tapahtuu niin paljon mullistuksia elämässäni - taas suuria mullistuksia, milloinkohan ne loppuu? - että toivon saavani bloginkin taas oikealle paikalleen ja mukaan kuvioihin. En aio tehdä mitään lupauksia, koska olette nähneet miten nille käy. Ne ovat vaan sanoja, ja jos jotain vihaan, niin vain sanoja. Teot ovat ne, jotka merkitsevät, eivät tyhjät lupaukset tai sanat. Puhua voi paljon tekemättä mitään, joten katsellaan miten tässä käy... :D
Mutta, mennäänpä nyt videoon jonka sain kasaan. Musiikin valitseminen oli vaikeaa, mutta loppujen lopuksi päädyin tuohon kyseiseen kappaleeseen sen pirteyden ja iloisen sanoman takia. Elämä on nimittäin aika hyvää ja kaunista ja minä haluan elää elämääni juuri teidän kanssanne! :)
Vuoteen mahtui hurjasti erilaisia kokemuksia, enkä edes yrittänyt lähteä erittelemään niitä videolle. Blogia seuranneet ymmärtävät kyllä. :) En ole esitellyt kaikkia poneja joita videolla näkyy, se olisi ollut liian työlästä kun pelkästään Vilin laidunkavereita oli viisi! Mantinkin kaveri vaihtui muutamaan kertaan kesällä, mutta jätin ne kaikki pois suosiolla. Keskityin videolla siis vain Viliin, Mantiin, Kirppuun ja vähän Arvoonkin. :) Ne ovat olleet tämän vuoden asioiden keskiössä, joten ansaitusti komeilevat videolla! ;)
Vuosi on taas mennyt ja seuraavaa odotellaan suurin suunnitelmin! :) Mutta nyt viimein se video. Imekää sen iloinen sanoma itseenne! :)
Jos upotus ei toimi, video löytyy myös youtubesta osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=b6TNKWAixh8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti