Kuralammikossa uiminen on kivaa :) Toiset hyppäs tänään estekisoissa esteiden yli, mut mun mielestä oli kivempaa hypätä ponin selästä niskoilleen kuralammikoon. :) Paljon tuli taas kokemusta lisää, ja loppurata oli tosi hieno! Mitä nyt maistoin hiekkaa välissä. :) Manti oli upea <3 Mun moka, mitäs en pysyny kyydissä. :D
Huomenna lisää juttua kuvien kera, mutta tässä iltafiilikset tänpäiväsistä kisoista!
Höpötystä poniporukan metkuista, kissalauman edesottamuksista, koiran koiruuksista, sekä heppakaverien touhuista. Juttua milloin mistäkin, lähinnä eläinpoppoon elosta ja olosta.
8.10.2011
1.10.2011
Pieni pullea hirvi!
Böö vaan taas. Nyt on viimeaikoina tapahtunut ihan hirveästi, ja mulla on ollut kauhea myllerrys elämässä menossa. Ensinnäkin edellisestä postauksesta oivallettu asia, Sanni. Jotenkin vaan tuntuu siltä että parhaat menee aina ensin, mun mustaa ei olisi saanut viedä multa pois. Ei ei ei. Mutta, Sanni oli kipeä, kroonisesti sairas ja nyt oli aika auttaa toinen nukkumaan rauhassa, ilman kipuja ja ongelmia. Lopeus eläinlääkärillä sujui tosi siististi ja nätisti, Sanni ei pelännyt yhtään ja makoili kopassaan (josta oli otettu kansi pois) ja minä silittelin ja juttelin koko ajan kisulle. Niin vaavi pääsi nukahtamaan oman ihmisen silityksiin ja se kuuli loppuun asti, että olen sen rinnalla.
Toiseksi mulla on menossa koeviikko. Se jos mikä on rasittavaa ja kurjaa, ja sanotaanko että on hiukan hankala keskittyä kokeisiin lukemiseen kun on lopettanut yhden rakkaimmista olennoista jota maa päällään kantaa. Koeviikon alkutaipale meni kuitenkin ihan jeessisti, ja nyt jäljellä enää neljä koetta. :)
Kolmanneksi mä olen onnistunut hajottamaan kroppani jotenkin. Jatkuva päänsärky viimeiset 5vkoa (panadol 1000mg ei vie sitä pois...) ja vatsahaavankin varmaan olen jostain onnistunut saamaan. Verikokeisiin menossa, josko sieltä selviäisi hieman lisää asioita. Eilen oli kanssa kivasti 1500mg panadolin annoksen jälkeen vielä reilun korkea kuume. Ja tänäänkin on kuumetta. Muuta ei ole kuin korkea kuume ja hillitön hedari, varsinkin kun kääntää silmiä. Silloin oikeen vihloo johonkin tonne aivostoon.
Noin, nyt oikein kunnon valitusvirren jälkeen hiukan positiivisempia juttuja! Oggyn asioidenhoitajatäti, siis ihminen joka antoi Oggyn meille koeajalle eläinsuojeluyhdistykseltä, kävi meillä, ja nyt koeajan jälkeen Mira oli sitä mieltä että ollaan hyvä koti pikkumiehelle. :) Niimpä paperit pikkumiehestä tehtiin, ja nyt on vihdoin Oggy ihan virallisesti meidän. Jee! Kattipoika onkin ollut aika suloinen, se täyttää nyt taloa kun muuten olisi talo kahdeksaa tassua tyhjempi... Sannia kaipaa kyllä kauheasti, ja koko ajan luulen näkeväni sen jossain, missä se usein tapasi kököttää. Se hetken ilon pulpahdus, se nanosekunti jonka ehtii tuntea suunnatonta iloa, rakkautta ja hellyyttä. Kunnes tajuaa, ja tunne vaihtuu valjuun kaipaavaan vienoon hymyyn. Hymyyn, koska Sanni oli upea kissa, ja on ikuisesti.
Ja sitten ponirintamalle. Paljon on jäänyt päivittelemättä. :( Taitaa olla eliittinäyttelyistä asti asiat käymättä läpi! Noh, eliitistä nyt ei ole kauheasti sanottavaa. Mentiin paikalle, melkein heti puolijuoksua kehään koska kehät oli tosi ajoissa. Sitten tulikin yllättävä kahvitauko, joka herätti aika hyvin kysymyksiä ja närkästystä ainakin minun osaltani, ja kun viimein kehään saapui kehästä puuttunut poni, saattoi kahvitauko loppua ja kehä alkaa... :D Eli juu, ei varmaan jäänyt kenellekään paikalla olijalle epäselväksi mikä tuo kahvitauko oli, mutta minä en halua asiaa enempää puida näin netissä.
Kehässä Vili oli hieno, tosin laukkaili aika paljon ja keskittyminen ei ollut parasta mahdollista. Ja niin siinä kävi, että Vilistus oli kolmas kolmesta osaanottajasta. Tuli ainakin käytyä katsastamassa eliitti, ja jos nyt totta puhutaan niin mitenkään muuten se ei minun mielestäni eronnut tavallisista näyttelyistä, paitsi Puffetissa oli kerrankin oikeasti syötäviä ruokia tarjolla :D Tosi hyvät sämpylät! Ja mäkin söin hei _kokonaisen_ sämpylän. *ylpeä itsestään* :D
Ja juu, ei jääty sitten katsomaan eliittiä loppuun, vaan lähdettiin ajelemaan kotiin. Mä oon jotenkin huomaamattani muuttanu tonne Tiinalle ja Jarkolle kun aina puhun että lähdettiin kotiin. :D Nojoo. :D Minä matkasin sitten Tiinalta melkein heti ihan omaan kotiin, ja vielä illalla menin rääkkäämään itseäni Taidotreeneihin.
Manti on mennyt ihan hirveästi eteenpäin nyt kun sitä ratsastaa ihminen joka oikeasti osaa hommansa. Jonna on ratsastanut Mantilla, ja poni on mennyt tosi paljon eteenpäin! Se kulkee helposti munkin kanssa oikein päin, ja välillä meinaa mennä ihan överiksi sen pään kanssa kun poni pudottaa sen ihan polviin. :D Ollaan Mantin kanssa menty aika reippaasti, se pari kertaa kun oon käynyt sen selässä nyt viimeaikoina. Viimeksi hypättiin paria kivaa pikku rataa, ja ykis este radalla oli 60cm! Hah. :D Se pomppaa oikeasti aika hiton hienosti, ja se homma me osataan ainakin ihan kohtuullisen hyvin. :)
Estetreenin jälkeen lähdettiin maastoon, aikomuksena tehdä tavallinen lyhyt metsäpolkulenkki, joka kestää sen 20min. Metsäpolku on lähellä asutusta, mutta silti me kohdattiin Mantin kanssa kamalia hirvimiehiä!
Tultiin rentoa ravia pellon vieressä menevälle metsätielle sieltä metsän kinttupolulta, kun huomasin pusikossa vaanivan miekkosen. Huutelin jo kauempaa että täältä ollaan tulossa, mutta mies ei kuullut meitä. Noh, sitten vaan lähestyttiin rauhassa käynnissä miestä, ja kun mies tajusi että selän takana kuuluu jotain, hän kääntyi ympäri. KIVÄÄRIN PIIPPU MEITÄ OSOITTAEN.
Mulla napsahti siinä kohtaa jotain päässä, ja raivosta vääristyneellä ääneellä kerroin hirvimiehelle hiukan faktoja: "Tää elukka millä mä ratsastan on PONI, eikä mikään pieni pullea hirvi, joten LASKISITKO SEN PIIPUN ALAS!?" Pikkusen meinasi leikata kiinni mulla kyllä siinä kohtaa! Hitto vie, Amanda 9v osasi jo käyttäytyä aseen kanssa ampumaradalla, joten miten hitossa voi olla mahdollista että Hirvimies 59v ei osaa käyttäytyä hirvikiväärin kanssa metsässä!
No, mies oli oikein asiallinen: "Tuolta on tulossa hirvijahti, et sinuna lähtisin vitun lujaa pois täältä" No, mikäpä siinä. Tuijotin tyrmistyneenä miestä, joka katsoi takaisin laiskasti. En vaivautunut vastamaan moiselle mulkulle enää yhtään mitään, vaan pyysin Mantilta laukkaa ja hienosti neiti nosti parin raviaskeleen kautta pysähdyksestä laukan. Laukattiin pois mokoman kusipään näköpiiristä, ja sitten ravailtiin loppumatka takaisin tallille.
Manti on nyt sitten minun urhea pieni pullea hirveni. Hirvi pääsee (Lue: joutuu) estekisoihin ensi viikonloppuna! Täytyy katsastaa mitä siitä taas tulee. Ainakin kokemusta, jos ei muuta. :D Odottelen muuten seuraavia koulukisoja, kun ollaan Mantin kanssa kehitytty niin paljon, että olisi kiva katsoa millaisia pisteitä raavittaisiin kokoon nyt samasta radasta kuin viime koulukisoissa. :)
Mutta. Palaillaan taas asiaan myöhemmin, kun on joitain tähdellistä kerrottavaa. Nyt tämä olento lähtee parantamaan kroonista päänsärkyään. Ei se kyllä mihinkään parannu, mutta jos tuo miehinen seura vaikka hiukan auttaisi. ;) Niin, tämä ilta meneekin kahden miehen ihanassa seurassa. Ben&Jerry <3
Toiseksi mulla on menossa koeviikko. Se jos mikä on rasittavaa ja kurjaa, ja sanotaanko että on hiukan hankala keskittyä kokeisiin lukemiseen kun on lopettanut yhden rakkaimmista olennoista jota maa päällään kantaa. Koeviikon alkutaipale meni kuitenkin ihan jeessisti, ja nyt jäljellä enää neljä koetta. :)
Kolmanneksi mä olen onnistunut hajottamaan kroppani jotenkin. Jatkuva päänsärky viimeiset 5vkoa (panadol 1000mg ei vie sitä pois...) ja vatsahaavankin varmaan olen jostain onnistunut saamaan. Verikokeisiin menossa, josko sieltä selviäisi hieman lisää asioita. Eilen oli kanssa kivasti 1500mg panadolin annoksen jälkeen vielä reilun korkea kuume. Ja tänäänkin on kuumetta. Muuta ei ole kuin korkea kuume ja hillitön hedari, varsinkin kun kääntää silmiä. Silloin oikeen vihloo johonkin tonne aivostoon.
Noin, nyt oikein kunnon valitusvirren jälkeen hiukan positiivisempia juttuja! Oggyn asioidenhoitajatäti, siis ihminen joka antoi Oggyn meille koeajalle eläinsuojeluyhdistykseltä, kävi meillä, ja nyt koeajan jälkeen Mira oli sitä mieltä että ollaan hyvä koti pikkumiehelle. :) Niimpä paperit pikkumiehestä tehtiin, ja nyt on vihdoin Oggy ihan virallisesti meidän. Jee! Kattipoika onkin ollut aika suloinen, se täyttää nyt taloa kun muuten olisi talo kahdeksaa tassua tyhjempi... Sannia kaipaa kyllä kauheasti, ja koko ajan luulen näkeväni sen jossain, missä se usein tapasi kököttää. Se hetken ilon pulpahdus, se nanosekunti jonka ehtii tuntea suunnatonta iloa, rakkautta ja hellyyttä. Kunnes tajuaa, ja tunne vaihtuu valjuun kaipaavaan vienoon hymyyn. Hymyyn, koska Sanni oli upea kissa, ja on ikuisesti.
Ja sitten ponirintamalle. Paljon on jäänyt päivittelemättä. :( Taitaa olla eliittinäyttelyistä asti asiat käymättä läpi! Noh, eliitistä nyt ei ole kauheasti sanottavaa. Mentiin paikalle, melkein heti puolijuoksua kehään koska kehät oli tosi ajoissa. Sitten tulikin yllättävä kahvitauko, joka herätti aika hyvin kysymyksiä ja närkästystä ainakin minun osaltani, ja kun viimein kehään saapui kehästä puuttunut poni, saattoi kahvitauko loppua ja kehä alkaa... :D Eli juu, ei varmaan jäänyt kenellekään paikalla olijalle epäselväksi mikä tuo kahvitauko oli, mutta minä en halua asiaa enempää puida näin netissä.
Kehässä Vili oli hieno, tosin laukkaili aika paljon ja keskittyminen ei ollut parasta mahdollista. Ja niin siinä kävi, että Vilistus oli kolmas kolmesta osaanottajasta. Tuli ainakin käytyä katsastamassa eliitti, ja jos nyt totta puhutaan niin mitenkään muuten se ei minun mielestäni eronnut tavallisista näyttelyistä, paitsi Puffetissa oli kerrankin oikeasti syötäviä ruokia tarjolla :D Tosi hyvät sämpylät! Ja mäkin söin hei _kokonaisen_ sämpylän. *ylpeä itsestään* :D
Ja juu, ei jääty sitten katsomaan eliittiä loppuun, vaan lähdettiin ajelemaan kotiin. Mä oon jotenkin huomaamattani muuttanu tonne Tiinalle ja Jarkolle kun aina puhun että lähdettiin kotiin. :D Nojoo. :D Minä matkasin sitten Tiinalta melkein heti ihan omaan kotiin, ja vielä illalla menin rääkkäämään itseäni Taidotreeneihin.
Manti on mennyt ihan hirveästi eteenpäin nyt kun sitä ratsastaa ihminen joka oikeasti osaa hommansa. Jonna on ratsastanut Mantilla, ja poni on mennyt tosi paljon eteenpäin! Se kulkee helposti munkin kanssa oikein päin, ja välillä meinaa mennä ihan överiksi sen pään kanssa kun poni pudottaa sen ihan polviin. :D Ollaan Mantin kanssa menty aika reippaasti, se pari kertaa kun oon käynyt sen selässä nyt viimeaikoina. Viimeksi hypättiin paria kivaa pikku rataa, ja ykis este radalla oli 60cm! Hah. :D Se pomppaa oikeasti aika hiton hienosti, ja se homma me osataan ainakin ihan kohtuullisen hyvin. :)
Estetreenin jälkeen lähdettiin maastoon, aikomuksena tehdä tavallinen lyhyt metsäpolkulenkki, joka kestää sen 20min. Metsäpolku on lähellä asutusta, mutta silti me kohdattiin Mantin kanssa kamalia hirvimiehiä!
Tultiin rentoa ravia pellon vieressä menevälle metsätielle sieltä metsän kinttupolulta, kun huomasin pusikossa vaanivan miekkosen. Huutelin jo kauempaa että täältä ollaan tulossa, mutta mies ei kuullut meitä. Noh, sitten vaan lähestyttiin rauhassa käynnissä miestä, ja kun mies tajusi että selän takana kuuluu jotain, hän kääntyi ympäri. KIVÄÄRIN PIIPPU MEITÄ OSOITTAEN.
Mulla napsahti siinä kohtaa jotain päässä, ja raivosta vääristyneellä ääneellä kerroin hirvimiehelle hiukan faktoja: "Tää elukka millä mä ratsastan on PONI, eikä mikään pieni pullea hirvi, joten LASKISITKO SEN PIIPUN ALAS!?" Pikkusen meinasi leikata kiinni mulla kyllä siinä kohtaa! Hitto vie, Amanda 9v osasi jo käyttäytyä aseen kanssa ampumaradalla, joten miten hitossa voi olla mahdollista että Hirvimies 59v ei osaa käyttäytyä hirvikiväärin kanssa metsässä!
No, mies oli oikein asiallinen: "Tuolta on tulossa hirvijahti, et sinuna lähtisin vitun lujaa pois täältä" No, mikäpä siinä. Tuijotin tyrmistyneenä miestä, joka katsoi takaisin laiskasti. En vaivautunut vastamaan moiselle mulkulle enää yhtään mitään, vaan pyysin Mantilta laukkaa ja hienosti neiti nosti parin raviaskeleen kautta pysähdyksestä laukan. Laukattiin pois mokoman kusipään näköpiiristä, ja sitten ravailtiin loppumatka takaisin tallille.
Manti on nyt sitten minun urhea pieni pullea hirveni. Hirvi pääsee (Lue: joutuu) estekisoihin ensi viikonloppuna! Täytyy katsastaa mitä siitä taas tulee. Ainakin kokemusta, jos ei muuta. :D Odottelen muuten seuraavia koulukisoja, kun ollaan Mantin kanssa kehitytty niin paljon, että olisi kiva katsoa millaisia pisteitä raavittaisiin kokoon nyt samasta radasta kuin viime koulukisoissa. :)
Mutta. Palaillaan taas asiaan myöhemmin, kun on joitain tähdellistä kerrottavaa. Nyt tämä olento lähtee parantamaan kroonista päänsärkyään. Ei se kyllä mihinkään parannu, mutta jos tuo miehinen seura vaikka hiukan auttaisi. ;) Niin, tämä ilta meneekin kahden miehen ihanassa seurassa. Ben&Jerry <3
30.9.2011
Musta enkulini Sanni...
SANNI
15.7.2006 - 29.9.2011
"Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa,
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento."
olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa,
syyssade, joka putoaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento."
Tanssi tuulenhenkäyksillä, laske mäkeä myötätuulessa, leiki aallokoissa, juokse viljapellossa, lennä pilviin. Tartu kivuttomaan vapauteen ja mene, kyllä mä pärjään. Nuku rauhassa rakas.
22.9.2011
Blogisäätöä
Te varmaan huomasitte tämän blogin auki klikatessanne, että täällä on tapahtunut hiukan muutoksia. :) Vihdoin viimein sain askerreltua tuollaisen bannerin tapaisen otsikkokuvakkeen tuohon ylös. Se on ihan kiva, siihen nähden että väkersin sen PAINTILLA, koska tässä koneella ei ole muita kuvankäsittelyohjelmia :D
Hiukan kesäinen siitä jäi, vaikka tarkoitus oli että tota samaa voisi pitää tossa talvellakin. Noh, ehkäpä innostun ja teen talveksi jonkun uuden ;) Tuo saa nyt ainakin alustavasti kököttää tuossa. Se tuo kuitenkin blogiin hiukan enemmän ilmettä, kuin pelkkä tylsä otsikko. :)
Lisäsin nyt kauan kaavailemani esittelysivun tuonne yläpalkkiin! Siellä on nyt meidän omistuisten otusten pienet esittelynpoikaset, jos jotakuta kiinnostaa käydä lueskelemassa. Se on vielä hieman kesken, mutta valmistunee kunhan jaksan taas palailla asian pariin! :)
Ponirintamalle kuuluu hyvää. :) Enemmän ponijuttuja seuraavassa postauksessa, lisäilen sitten eliittinäyttelykuvia jne. :D Oltiin me kyllä aika eliittiä siellä, mun lilat hiukset oli hiukan... noh, sanotaan vaikka värikkäät ;)
Kissapoppoossa tapahtuu taas. Mun puolesta voisi lakata tapahtumasta, olisi kiva vaan ihan rauhassa elellä noiden kanssa ilman ylimääräistä draamaa...
Nyt tilanne on kuitenkin se, mitä ollaan tässä jo vuosi pelätty... Eli Sanni Sannukka, mun ihana pikkuinen karvapallo, on jälleen kipeä. Sillä on kortisoonihoito ollut jo kohta vuoden päivät, ja jo näin pian on kortisooni vaikuttanut elimistöön pahasti. Kortisoonia ei voi lopettaa, koska muuten se taas allergiaongelman, ja repii itsensä verille ja on ihan ahdistunut. Nyt kuitenkin kortisooni on aiheuttanut munuaisten sököämisen, joten pikkukissan elämän polku alkaa olla lopussa...
Emme halua ruveta taistelemaan kahta sairautta vastaan, joista kumpaakaan ei voi hoitaa niin, että toinen ei tulisi pahemmaksi. Niimpä emme hoida nyt munuaisia, vaan annamme Sannin elää onnellista kissan elämää niin kauan kun se on iloinen, pirteä, leikkii, syö ja juo kunnolla. Mutta kun joku kamala päivä Sanni menee apeaksi, ei syö, ja vetäytyy nukkumaan pahaa oloa pois, päästämme rakkaan lentämään kissojen taivaaseen.
Emme halua kiusata sitä enää kaikilla lääkeillä, lekurikäynneillä, verikokeilla, paastoilla, pakkosyötöillä... Joten päätös on nyt tehty, ja Sanni elelee nyt onnellista kissan elämää niin kauan kun se voi hyvin. Viimeisiä hetkiä viedään, yhtään ei tiedetä milloin notkahdus huonompaan tulee. Mutta kun se tulee, pääsee Sanni kokonaan pois kivuista.
Hiukan kesäinen siitä jäi, vaikka tarkoitus oli että tota samaa voisi pitää tossa talvellakin. Noh, ehkäpä innostun ja teen talveksi jonkun uuden ;) Tuo saa nyt ainakin alustavasti kököttää tuossa. Se tuo kuitenkin blogiin hiukan enemmän ilmettä, kuin pelkkä tylsä otsikko. :)
Lisäsin nyt kauan kaavailemani esittelysivun tuonne yläpalkkiin! Siellä on nyt meidän omistuisten otusten pienet esittelynpoikaset, jos jotakuta kiinnostaa käydä lueskelemassa. Se on vielä hieman kesken, mutta valmistunee kunhan jaksan taas palailla asian pariin! :)
Ponirintamalle kuuluu hyvää. :) Enemmän ponijuttuja seuraavassa postauksessa, lisäilen sitten eliittinäyttelykuvia jne. :D Oltiin me kyllä aika eliittiä siellä, mun lilat hiukset oli hiukan... noh, sanotaan vaikka värikkäät ;)
Kissapoppoossa tapahtuu taas. Mun puolesta voisi lakata tapahtumasta, olisi kiva vaan ihan rauhassa elellä noiden kanssa ilman ylimääräistä draamaa...
Nyt tilanne on kuitenkin se, mitä ollaan tässä jo vuosi pelätty... Eli Sanni Sannukka, mun ihana pikkuinen karvapallo, on jälleen kipeä. Sillä on kortisoonihoito ollut jo kohta vuoden päivät, ja jo näin pian on kortisooni vaikuttanut elimistöön pahasti. Kortisoonia ei voi lopettaa, koska muuten se taas allergiaongelman, ja repii itsensä verille ja on ihan ahdistunut. Nyt kuitenkin kortisooni on aiheuttanut munuaisten sököämisen, joten pikkukissan elämän polku alkaa olla lopussa...
Emme halua ruveta taistelemaan kahta sairautta vastaan, joista kumpaakaan ei voi hoitaa niin, että toinen ei tulisi pahemmaksi. Niimpä emme hoida nyt munuaisia, vaan annamme Sannin elää onnellista kissan elämää niin kauan kun se on iloinen, pirteä, leikkii, syö ja juo kunnolla. Mutta kun joku kamala päivä Sanni menee apeaksi, ei syö, ja vetäytyy nukkumaan pahaa oloa pois, päästämme rakkaan lentämään kissojen taivaaseen.
Emme halua kiusata sitä enää kaikilla lääkeillä, lekurikäynneillä, verikokeilla, paastoilla, pakkosyötöillä... Joten päätös on nyt tehty, ja Sanni elelee nyt onnellista kissan elämää niin kauan kun se voi hyvin. Viimeisiä hetkiä viedään, yhtään ei tiedetä milloin notkahdus huonompaan tulee. Mutta kun se tulee, pääsee Sanni kokonaan pois kivuista.
14.9.2011
KUVIA!
Muhahahahaa! Mä tein sen :D Olin kotona koulusta klo 16.50, ja heti sen jälkeen parkkeerasin tähän säätämään vihdoin viimein näitä kuvia.
Kuvia siis nyt vain Mustialasta, koska en jaksa enää ryhtyä lähes 800 mustialakuvan jälkeen selaamaan vermokuvia. Samaten minulla on pikkuinen tunnustus tai järkytys teille, myöskin kuvan muodossa ;) Se sitten ihan lopuksi!
Mustialakeikka oli kaikenkaikkiaan sangen mielenkiintoinen. Loukkaannuin tuomarille sydänjuuriani myöten, koska se selvästi ei ymmärtänyt millainen on hieno poni ;) Ei vaan, minua nyppii se, että Vili oli luokkansa toisiksi viimeinen ja palkittiin KOLMOSELLA. Noh, tommonen kämänen kolmosen poni lähtee viikonloppuna eliittinäyttelyyn.... :D:D:D
Mantin osalta sunnuntaina näyttely meni hienosti!! Se oli luokkansa toinen, ja palkittiin ensimmäisellä palkinnolla! :) Äiti sentään hoiti homman kotiin, toisin kuin poikansa :D Vili sitäpaitsi esiintyi oikeasti hienosti ja näytti mun sangen puoleelliseen silmääni ehdottomasti kehän hienoimmalta ponilta :D Niin sitä menee mielipiteet ristiin, tuomari ei selvästikään tykännyt Vilistä, vaikka se sai kuitenkin ihan kelpo arvostelun. Manti puolestaan sai todella hyvän arvostelun! Siitäkin on kuva, niin pääsette ihan itse tihrustamaan. :D Kun en muista sitä nyt ulkoa. :)
Näyttelypäivät olivat päivinä ihan kivoja, vaikka välissä meinasinkin joutua hyvästelemään henkikultani... Oli muuten oikeasti turhan lähellä, nykyään kun mä tykkään tosta henkirievusta niin olisi kiva jos se pysyttelisi lähellä... :D Suomeksi siis, ajoin n.105km/h vauhtia kotia kohti kevarilla, kunnes yhtäkkiä takajarru hirtti kiinni. :) Jee, se fiilis on hieman random, kun vauhtia on sata ja kaksipyöräisen laitoksen takapyörä ei pyöri ollenkaan............................. :D
Ja kelatkaa, mä en edes kaatunut sillä! Kaikki motoristi-ihmiset on sanoneet että pystyssä pysyminen tollasessa tilanteessa on likimain mahdotonta. Ehkä se Mantin selässä takiaisena kiinni roikkuminen on kehittänyt sen verran tasapainoa, että henkikulta säästyi tällä kertaa. :) Nyt kevari on poissa pelistä ja odottaa korjaamolle pääsyä. Voi Gilera raukkaa. :(
Jep. Eipä tässä kai muuta kuin KUVAGALLERIAAN! <-- tuolla satunnaisia kuvia viikonlopulta, ja nyt tähän blogiin lisäilen vielä mun ponipalleroista kuvia. Huomatkaa että noi ponit ei oo enää ollenkaan Tiinan tai Jarkon, mun ne vaan on ;) Nopeesti sitä oppii puhumaan "meidän" poneista :D
Ja nyt, viimeisin muttei vähäisin....... :D
Kyllä. Se olen minä. Ja se on kestoväri! ;)
Kuvia siis nyt vain Mustialasta, koska en jaksa enää ryhtyä lähes 800 mustialakuvan jälkeen selaamaan vermokuvia. Samaten minulla on pikkuinen tunnustus tai järkytys teille, myöskin kuvan muodossa ;) Se sitten ihan lopuksi!
Mustialakeikka oli kaikenkaikkiaan sangen mielenkiintoinen. Loukkaannuin tuomarille sydänjuuriani myöten, koska se selvästi ei ymmärtänyt millainen on hieno poni ;) Ei vaan, minua nyppii se, että Vili oli luokkansa toisiksi viimeinen ja palkittiin KOLMOSELLA. Noh, tommonen kämänen kolmosen poni lähtee viikonloppuna eliittinäyttelyyn.... :D:D:D
Mantin osalta sunnuntaina näyttely meni hienosti!! Se oli luokkansa toinen, ja palkittiin ensimmäisellä palkinnolla! :) Äiti sentään hoiti homman kotiin, toisin kuin poikansa :D Vili sitäpaitsi esiintyi oikeasti hienosti ja näytti mun sangen puoleelliseen silmääni ehdottomasti kehän hienoimmalta ponilta :D Niin sitä menee mielipiteet ristiin, tuomari ei selvästikään tykännyt Vilistä, vaikka se sai kuitenkin ihan kelpo arvostelun. Manti puolestaan sai todella hyvän arvostelun! Siitäkin on kuva, niin pääsette ihan itse tihrustamaan. :D Kun en muista sitä nyt ulkoa. :)
Näyttelypäivät olivat päivinä ihan kivoja, vaikka välissä meinasinkin joutua hyvästelemään henkikultani... Oli muuten oikeasti turhan lähellä, nykyään kun mä tykkään tosta henkirievusta niin olisi kiva jos se pysyttelisi lähellä... :D Suomeksi siis, ajoin n.105km/h vauhtia kotia kohti kevarilla, kunnes yhtäkkiä takajarru hirtti kiinni. :) Jee, se fiilis on hieman random, kun vauhtia on sata ja kaksipyöräisen laitoksen takapyörä ei pyöri ollenkaan............................. :D
Ja kelatkaa, mä en edes kaatunut sillä! Kaikki motoristi-ihmiset on sanoneet että pystyssä pysyminen tollasessa tilanteessa on likimain mahdotonta. Ehkä se Mantin selässä takiaisena kiinni roikkuminen on kehittänyt sen verran tasapainoa, että henkikulta säästyi tällä kertaa. :) Nyt kevari on poissa pelistä ja odottaa korjaamolle pääsyä. Voi Gilera raukkaa. :(
Jep. Eipä tässä kai muuta kuin KUVAGALLERIAAN! <-- tuolla satunnaisia kuvia viikonlopulta, ja nyt tähän blogiin lisäilen vielä mun ponipalleroista kuvia. Huomatkaa että noi ponit ei oo enää ollenkaan Tiinan tai Jarkon, mun ne vaan on ;) Nopeesti sitä oppii puhumaan "meidän" poneista :D
 |
| Mun miehet ;) |
 |
| Mä syön sut! |
 |
| Poseerausta ;) |
 |
| Mantin arvostelu! |
 |
| Pojan ja äitin ruusukkeet häpäisemässä mersumerkkiä ;) |
Ja nyt, viimeisin muttei vähäisin....... :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)