Parhaita poneja! ♥

Jeap. Se vaan on yksinkertainen totuus, noi ponit vaan on maailman parhaita. Viimeksi Lauantaina Muori sai vereni kiehumaan ja ketutustason nousemaan, mutta sunnuntaina poni puolestaan oli aika huippu! Manti oli su tositositosi hieno, ja lauantainakin se oli hyvä. :)

Kuten tuosta nyt saattaa päätellä, olin taas viikonloppuna tallilla. Viikolla en päässyt kertaakaan, mut onneksi on olemassa viikonloput, niin pääsee varmasti talleilemaan. :) Mä olen ihan ihmeissäni noista poneista, Muori on lievästi sanottuna outo, ja Manti taas teki vaikutuksen molempina päivinä.

Lauantaina menin tallille ja hiipparoin siitä sitten suoraa neitien tarhalle. Muori oli portilla vastassa, eikä yrittänyt edes livistää mihinkään kun menin sen luo. Tiina toi riimun, ja minä laitoin riimun ponin päähän ja mentiin harjaukseen. Poni oli tosi lauhkeasti siinä, kökötti vain aloillaan ja melkein nukkui koko ajan. Harjauksen jälkeen suitset päähän, ja kipusin sitten selkään pihalla. Mentiin ensin kentälle, ja käveltiin alkukäyntejä siellä, mutta kenttä oli sen verran huonossa kevätkunnossa, että ei siellä paljoa muuta voinut tehdä kuin kävellä.

Lähdettiin sitten maastoon, ja heti pihassa Muori rupesi vääntämään ja kiukuttelemaan: se kieltäytyi lähtemästä maastoon. Se tosin tekee tuota aika usein, ja pistin vaan normaalin kokeilun piikkiin, vaikka Tiina sanoikin että tänään voi ponilla olla vähän mielipiteitä esitettävänä siellä maastossa, kun pihassa jo kiukkuaa. Minä kuitenkin pistin asian vain normaalin Muorisooloilun piikkiin. Olin väärässä.

Muori oli AIVAN KAMALA maastossa! Siis ihan hirveä. Matka asvalttitiellä oli sellaista koko ajan pysähtelyä ja "minä en halua lähteä maastoon" protestointia. Patistin kuitenkin ponin eteenpäin, ja aika pian tuo pysähtelytörttöily loppui. Päästiin jatkamaan matkaa melkein siististi, ja mentiin sinne traktorinjälkimetsätien alkuun. Muuntajatien alkuun. Nyt se peltojen välissä oleva tie oli jo sulanut aika hyvin, ja tie näkyi koko matkalta. :)

Lähdettiin talsimaan sitten tietä pitkin, ja rupesin katsomaan kunnolla tietä edessäpäin. Siellä oli vettä. Eikä mitenkään vähän vettä, vaan kolmasosa tiestä oli kokonaan veden valloittamana. Kaikenlisäksi se vesi virtasi ihan vähän, toiselta pellolta toiselle. Kun tulimme veden reunaan, ja oli tarkoitus kävellä veteen, Muori pisti liinat kiinni ja ilmoitti että hän ei kävele veteen. Minä pakotin reippailla pohjeavuilla ponin kuitenkin astumaan veteen, ja kinttuja korkealle nostellen se matkasi vedessä eteenpäin. Pahimmassa kohdassa vettä oli melkein Muorin polviin asti!

Selvittiin kuitenkin ihan hienosti vesialueen läpi, ja sen jälkene Muori rupesi tarjoilemaan ravia. Annoin ponin ravata hetkisen, kunnes tulimme metsän reunaan. Metsätie oli hyvinkin kehnossa kunnossa, tiedättekö kun tiehen tulee sellainen jääkerros, ja sen alla on ilmaa ja vettä ja kuraa ja sitten kun sen paksun jääkerroksen päälle astuu, se hajoaa ja vajoaa alas. Tie oli enemmän ja vähemmän koko ajan tuossa kuosissa, ja totta puhuen se oli aika kamalaa käveltävää Muorille.

Muori oli muutenkin aivan mulkero koko ajan! Minä tiedän, että se ei pelkää maastossa oikeastaan yhtään mitään, mutta nyt poni hyppi ja pomppi kuin mikäkin sekopää. Se säikähti koko ajan jotain, milloin tuulta, milloin maaassa olevaa oksaa... EI ollenkaan Muorin tapaista! Ja kaikenlisäksi se tie oli aika paskassa kuosissa, niin matkanteko ei ollut mitenkään erityisen helppoa. Muorin yksi jaloista saattoi upota yhtäkkiä sinne jään sisään ja sitten se tottakai kompuroi hetken ja matka jatkui taas. Välillä tiellä oli vettä aika reippaasti, ja veden alla oli vielä se jää. Kerran Muorin toinen etujalka upposi melkein polveen asti(!) sinne jään alle, ja poni oli hyvin lähellä mennä naamalleen. Siinä kohtaa käännyimme sitten ympäri, se rämpiminen ei ollut mistään kotoisin, ja ponia olisi voinut sattua.

Kun sitten käänsin ponin nenän kotia kohti, se rupesi tarjoilemaan ravia. Tien kunto kuitenkin hidasti ponia niin paljon että sain pidettyä sen sellaisessa epämääräisessä käyntiravisekotelmassa. Kun sitten tulimme sen peltotien alkuun, Muori kiskaisi pään pilviin, puri kiinni kuolaimeen ja lähti vaan pinkomaan eteenpäin. Kertaakaan aikaisemmin se ei ole tuollatavalla ryöstänyt, mutta nyt se vaan paineli eteenpäin välittämättä mistään puolipidätesarjoista tai voimakkaammistakaan pidätteistä!

Laukkasimme sitten aika päättömästi tietä eteenpäin, ja ennen sitä vesialueen alkua sain kiskottua ponin raviin. Ravissa sama ryöstäminen jatkui, ja nyt poni ravasi vesi roiskuen menemään. Minä olin kohtuu märkä kun viimein vesikohta loppui... Poni vaan juoksi, se oli ihan vauhko! Sitten rupesi asvalttitie hälyyttävästi lähestymään, joten eipä siinä jäänyt paljon muita vaihtoehtoja kuin "norsujarrun" käyttäminen. Toisella kädellä harjasta kiinni, toisella kädellä niin voimakas veto ohjasta kuin ikinä pystyy kiskomaan, ja samanpuolen jalalla kunnon potkaisu kylkeen. Tällöin poni joutui kääntymään poikittain, ja pysähtyi.

Ei mitään kaunista ratsastusta, ei todellakaan, mutta sanottakoon että parempi vaihtoehto kuin paukahtaa kiitoravilla tielle ja painattaa tuhatta ja sataa asvaltilla autojen seassa kotiin... Siinä me sitten seisoimme, poikittain tiellä. Muori huohotti, oli ollut rankkaa juosta päättömästi eteenpäin... Ratsastin Muorin aivan tien sivuun, ja onnistuin pitelemään ätkivän ponin paikoillaan sen aikaa että sain napattua puskasta itselleni raipan. Taitoin siis oksan itselleni raipaksi, jonka jälkeen käänsin ponin peltotietä kohti. Poni kieltäytyi menemästä eteenpäin, mutta sain sen ihan vaan päättäväisillä pohjeavuilla liikkumaan eteenpäin.

Kävelimme ihan vaan periaatteesta uudestaan veteen, ja jonkun matkaa metsää kohti. Sitten käänsin ponin kotia kohti, ja sama kaahotus oli lähellä alkaa jälleen. Sain kuitenkin ponin pysymään käynnissä, ja onnistuimme kävelemään kotiin. Kotipihassakin poni säikähti, TIINAA.......... -.-' Hitto mikä elukka.

Noh, hyppäsin alas selästä ja puhisin Tiinalle maastoreissun pääpiirteittään. Sitten iskin ponille juoksutusliinan, ja lähdettiin kentälle. Poni sai juosta kurassa. Noh, sitten kun siinä juoksutin Muoria, poni oli aivan täydellinen! Se kuunteli käskyjä oikein mallikkaasti, eteni mukavan reippaasti ja kuuliaisesti koko ajan. Siirtymiset käyntiin sujuivat hienosti, ja ilman monen kierroken ravaamista. Että sellainen poni! Käytiin kaikki askellajit läpi, ja lopeteltiin kävelemisen jälkeen.

Ei sille voi edes olla vihainen kun toinen oikeasti kuunteli niin hienosti juoksuttaessa. Otettiin kamat pois ja harjaisin kuraisen ponin. Kuivasin myös mahanalustaa pyyhkeellä. Sitten iskettiin ponille loimet niskaan, ja palautettiin Muori tarhaan. :)

Nappasin Mantin kiinni, ja talutin ponin harjaukseen.

Harjasin Mantin ja putsasin kaviot. Sitten viskottiin kamat niskaan, eli ratsastusvyö selkään ja suitset päähän. Minä varustin itseni maastokuntoon, eli laitoin päälleni turvaliivin ja heijastinliivin sekä kypärän tottakai. Sitten lähdettiin matkaamaan kohti ihan uutta reittiä, Pahaojantietä! Tiina käveli meidän mukanamme asvalttitieosuuden, ja vähän matkaa Pahaojantietä. Sitten Tiina jäi odottelemaan tielle, ja me Mantin kanssa lähdimme urheasti tietä pitkin eteenpäin.

Pahaojantie on tie, jossa ei kulje ollenkaan autoja! Se on aika huippu, pitkäpitkätie, pelkkää mäkeä, ylämäki alamäki ylämäki alamäki. Sitä ei ole aurattu kuin puolesta välistä, joten alkupää on ihan umpihankea! Läski lähtee ja kunto kasvaa kohisemalla kun poni kahlaa polviaan myöten hangessa. :)

Lähdettiin sitten umpihankiosuudelle, ja mentiin reippaassa ravissa eteenpäin. Oli muuten aika kamalaa istua ravissa! Askel oli sellainen korkea, harppova, ja pitkä. Oli pikkuisen hankalaa istua siististi selässä, kun askel oli ihan erilainen kun Mantin normaali tasainen ravi. Ei me sitten kovin pitkälle pötkittykään ennenkuin minä sain maistaa lunta....

Manti yritti sniikkailla tosi ovelasti: se kaarsi ihan varoittamatta oikealle tai vasemmalle, ja pysähtyi, niin että minä rymähdin kaulalle. Kerran se sitten oikein loikkasi sivulle, poikittain ja pysähtyi. Minä kiepsahdin ihan suoraa kaulanohi maahan. Olin keventämässä, joten valmiiksi kevyessä istunassa ja poni veti liinat kiinni, joten minä vain lensin kuin leppäkeihäs umpihankeen... :D

Mantin kanssa käytiin vähän keskustelua siitä seisooko se paikallaan että pääsen takaisin selkään. Tiina tarpoi jo hangessa meitä kohti, mutta lopulta onnistuin jotenkin epämääräisesti kipuamaan selkään. :D Sitten matka jatkui, ja nyt olin varautunut noihin äkkijarrutuspyrähdysloikkiin. Pari kertaa se yritti vielä, mutta kun pomppu jäi vain yritykseski, Manti kyllästyi ja minä voitin ;)

Matka jatkui oikein hyvässä hengessä, vähän tuijotellen kaikenlaista ja peläten mm. pulppuavaa puroa! Puro meni tien alta putkessa, ja putken suulta kuului sellainen Slurps hörppäysääni. Manti mulkoili ojaa ja pohti vakava ilme naamallaan tätä ääntä ja tuijotteli tietä ihan järkyttyneenä. Se hiippaili puoli askelta kerrallaan eteenpäin, kuin peläten että tie sortuu ja tien sisästä tulee pieniä mustia poneja syövä Slurps sanova purohirviö... :D Ei tullut hirviötä, ja päästiin pitkän vakuuttelun ja kannustuksen jälkeen jatkamaan matkaa. :)

Maastoilimme umpuhankiosuuden loppuun asti. Siitä alkoi täysin sulanut ja lumeton tie, mutta päätin että käännymme takaisin siinä kohtaa. Takaisinpäin tulimme reippaasti! Manti on hauska kun se aina tajuaa että käännyttiin kotiinpäin, ja liikkumisvauhti kasvaa tuplasti ;) Tultiin reipasta ravia pitkin lumihankea takaisinpäin. Otettiin parit laukatkin, ja hitsi se oli upeaa!!!

Manti venytti ihan järjettömästi askelta ja oikein loikki ivaltavan suurta laukkaa pitkin umpihankea ylämäkeen keskellä metsää! Se fiilis! Se on sellanen THE feeling, sitä ei voi tajuta ennenkuin sen kokee. Järjettömän luja vauhti, tuuli kohisee korvissa, ponin voima, joka lihaksen liike, täydellinen tuntuma, innostus, ohi vilisevä maisema, vesi valuu silmistä, ja se voittajafiilis kun ollaan mäen päällä ja tehtiin se! Oltiin vaan yksinkertaisesti parhaita, me kaksi, yhdessä. Minä ja Manti.

Ihan himmeä voittajafiilis päällä selvittiin maastoreissusta! Tiina oli odottamassa meitä tien lopussa, ja Manti itseasiassa säikähti Tiinaa :D Apua kamalan pelottava ponin lemppari-ihminen siellä tien päässä... Hetki meni kuunes Manti tajusi että Kappas, sehän onkin se mun lemppari-ihminen, ei tarvi panikoida.. :D

Minä selitin yhdessä henkäyksessä koko maaston tapahtumat ja sitten höpötin koko matkan Tiinalle kaikkea maastosta ihan innoissani :D Ihan kuin pikkulapsi joka innostuu jostakin, selitän vaan ihan innoissani kaikki yksityiskohdat ja hypin aiheesta toiseen kun tulee uusi hauska yksityiskohta mieleen lenkiltä :D

Kun päästiin kotipihaan, olin saanut jo melkein kaikki hommat kerrottua mitkä oli maastoreissusta kertomisen arvoisia. :) Otettiin Mantilta kamat pois, ja sitten harjasin ponin. Laitettiin loimet niskaan, kun poni oli hikinen ja tuuli aika hirveä. Ettei neitinen sitten saa mitään flunssaa tmv. :)

Kun laitettiin Mantia tarhailukuntoon, Muori oli portilla. Se kuopi ja riekkui portilla(!!!) MUORI? :D Ei ole ollenkaan sen tapaista! Se hirnui tarhassa ja kuopi maata portilla... Kun talutin Mantin tarhalle, Muori hörisi ihan innoissaan ja tepasteli malttamattomana paikallaan...? :D Lykkäsin Mantin tarhaan, ja menin sitten toiseen tarhaan ottamaan Mantin jälkikasvun kiinni. :)

Vili lähti harjattavaksi. :) Beni kuvitteli pääsevänsä mukaan, kun minä menin poikien tarhaan, mutta joutui pettymään. Tällä kertaa Vili pääsi mukaan. :) Harjailtiin Viliä, ja nyljettiin siitä mahdollisimman paljon karvaa. Jalat Vili nosti tosi hienosti. :) Iskä ajoi pihaan kun harjailtiin Viliä, joten minä poistuin paikalta ja Tiina jäi harjailemaan poitsua pihalle.

Sunnuntaina palasin tallille klo 14. Olin täsmällinen klo 13.59 auto kaarsi pihaan! Aika hyvin ;)

Ihan ensimmäisenä menin hakemaan Mantin tarhasta :) Talutin sen harjaukseen, ja harjailin sitä jonkun aikaa. Tiinan luokse tuli kani-ihmisiä katselemaan kaneja, joten minä varustin ponin ja itseni ja livistin maastoon. :) Mentiin taas Pahaojantielle. Pahaojantien maasolenkki on Tiinan pihasta toiseen päähän Pahaojantietä pituudeltaan 4,5km. Ja kun sieltä tullaan vielä takaisin, niin matka on 9km! Käytiin siis tälläkertaa ihan koko tie loppuun asti!

Mentiin aika rennosti, ja hyvässä hengessä. Pulppuava purokaan ei ollut niin pelottava kuin olisi voinut olla, Manti taisi jo tottua siihen. :) Olen niiiiin ylpeä Mantista, se meni maastossa aivan todella upeasti! kuunteli mitä pyysin, tehtiin vähän väistöjä ja pysähdyksiä ja peruutuksia, ja tottakai sitten kaikki perusaskellajit käytiin läpi. :)

Vasen laukka nousee todella helposti nykyään, sitä ollaan tuolla maastossa treenailtu. :) Oikeassa laukassa oli Sunnuntaina sellaista ongelmaa, että nousi helposti ristilaukalle. Takajalat oikeaa laukkaa ja etujalat vasenta... Kuitenkin kun tehostin sisäpohjetta, ja asetin ponin tarkasti oikein, ja tein niin oppikirjamaisen laukannoston kuin ikinä osasin, poni nosti oikean hienosti. Yhtään ei saa tulla hätiköity nosto, tai nousee väärin, tai jopa sitten se ristilaukka.

Eli tarkkuutta vaan ;) Otettiin taas pari ihan hullua laukkakiritystä maastossa. Manti on niin ihana kun se yrittää parhaansa ja on niin ylpeä itsestään kun saa suuret kehut ylämäen päällä ja hidastan vauhdin ravin kautta käyntiin. Se näyttää niin ylpeältä itsestään, se osasi ja oli tosi hyvä! Tuo maasto oli ehdottomasti yksi parhaista Manti & Amanda kokemuksista, tuntui että molemmat nauttivat luvattoman paljon olostaan, me vaan köpöteltiin auringon lämmössä hienosti yhteen pelaten maastossa ja katseltiin maisemia. :)

Se oli upeaa! :)

Kun lopulta olimme Pahaojantien alkupäässä, eli lenkin loppupäässä, Manti sai pitkät ohjat ja superpaljon kehuja. :) Asvaltilla otin kuitenkin taas ohjat käteen, ja ihan hyvä että otin. Kohtasimme nimittäin paljon pelottavia asioita!

Ensinnäkin yhden talon pihalla oli sellainen todella epäilyttävää ääntä pitävä härveli. Tosiasiassa se oli sellainen oksasilppurijuttu, toisesta päästä tungetaan sisään oksia ja risuja ja toisesta päästä tulee ulos jotain puusilppua. (näin paljon minä tiedän koneista.... köhköh) Tämän härvelin ohi päästiin kunnialla, tosin erittäin jännittyneenä ja poukkoillen, mutta ohi mentiin kuitenkin. :)

Seuraava paniikin aiheuttaja oli koira. Ei Manti pelkää tavallisia koiria, onhan se Arvoonkin tottunut, mutta tuo koira oli kaukana tavallisesta! Vitsi se oli hienon näköinen, ja ihan valtava! Manti joutui melkein kilpailemaan siitä kumpi on korkeampi ;) No ei sentään, mutta koira oli suuri, valkoinen, kiltti karvakasa. Sitä Manti mulkoili ihan paniikissa, eikä suostunut liikkumaan mihinkään. Se jähmettyi patsaaksi aloilleen, mutta kun koira ja omistajansa menivät tyynesti ohi, Manti uskalsi jatkaa matkaa.

Kolmas pelottava asia oli pihaa kolaava nainen :D Ja autotkin vähän jännittivät, kun yksi auto ei yhtään hidastanut vaan kaahasi vaan täysillä ohi. Sitä vähän säpsähdettiin mutta ei mitään muuta. Kotipihaan päästiin kuitenkin kunnialla, ja hyppäsin onnellisena alas tyytyväisen ponin selästä. :)

Mantilta kamat pois, harjaus ja loimitus ja poni kehujen saattelemana takaisin tarhaan. Tarhasta napattiin jälleen portilla hihhuloiva Muori mukaan! Se oli huudellut mun ja mantin perään ja kuopinut portilla ja riehunut tarhassa kun oltiin Mantin kanssa maastossa.

Muori oli vähän hankala harjauksessa, sen kanssa keskusteltiin aika kunnolla kavioiden putsauksesta, mutta lopulta voitin :D Tiinan kanssa iskettiin ponille valjaat selkään ja kerryt perään, suitset päähän ja sitten minä loikkasin kärryille. Tiina päästi pedon irti, ja lähdettiin ajelemaan kohti maastoa. Ensin minua hirvitti, edellinen päivä oli tuoreessa muistissa, ja odotin Muorin pimahtavan ja kiukkuavan ihan superpaljon, mutta ei. Se oli aivan mahtava!

Muori meni hienosti eteenpäin, ravasi ja käveli nätisti, toimi hienosti ja innoissaan! Se ei edes loikkinut mitään kummallista, kunhan vaan ravasi eteenpäin ja tykkäsi touhusta! Mentiin Muorin kanssa aika rennosti, käveltiin paljon. Muori tarjosi yhdessä kohtaa laukkaa, ja niimpä ponin annettiin laukata. Laukassakin poni pysyi hienosti hallinnassa, käyttäytyi kunnolla ja mennä puksutti vain eteenpäin siististi. :)

Lenkki meni kaikinpuolin hienosti, ilman mitään ongelmia. Kotona poni vaikutti oikein tyytyväiseltä. :) Harjauspaikalle peruuttaminen oli koko lenkin vaikein osuus, mutta kyllä sekin luonnistui ihan jeessisti. Harjattiin sitten hikisen ponin karvat suoriksi, ja lykättiin loimet niskaan. Sitten pieni poni Mantin seuraksi pihalle. Tammat saivat vielä kehut ja sitten poistuin tarhasta.

Käytiin vielä Tiinan kanssa kurkkimassa kaninpoikasia! Hihi, ne olivat aika hauskan näköisiä pikkuruisia palluroita! :P Kun katseltiin kaneja, iskä ajoi pihaan. Niimpä minä keräsin kamani kasaan ja lähdin kotiin.

Lupailin tuossa aiemmin että kirjoittelen kissoista taas. Se jäi, mutta tilanne on nyt se, että Sannilla kokeillaan taas uutta lääkitystä. Kissalle koitetaan syöttää kortisoonia nyt suun kautta, mutta pahalta näyttää. Mikään ei auta. Ei allergiaruoka, ei jenkkinappulat, ei allergiashampoo ja peseminen, ei ruokavalion uudistus, ei kortisoonipillerit. Syvältä tämä on, ja kissa on koko ajan kipeä.

Ei taida olla enää hirveästi vaihtoehtoja jos mikään ei sitä auta...