Sunnuntaina olin touhuamassa ponien kanssa. Ihan ensiksi menin kentälle, ja kasattiin Tiinan kanssa esterata valmiiksi. Esterataan kuului viisi osaa, eli ensin okseri, sitten pysty, sitten sarja, sitten miniminiokseri, ja jälleen pysty. Tälläistä rataa loikittiin, tai ainakin yritettiin loikkia ;)
Laitettiin Manti kuntoon, ja kipusin turvaliivi päälläni selkään. Manti kuunteli hieman kehnonpuoleisesti, se oli vähän tahmea ja koko ajan sai patistaa toista eteenpäin. Kun ruvettiin lämpän jälkeen sitten hyppäämään yksitellen radan osia, alkoi mielenkiintoinen rupeama. :D
Pienempi pysty jossa oli autonrenkaat tolppina, meni aivan kuin vettä vain koko ajan. :) Sarjalla piti olla tosi tarkkana että poni ei livistä kokonaan ohi. Se teki myös sellaista että karkasi puolessa välissä sarjaa ulos ja väisti jälkimmäisen esteen. Kun vaan oli itse tiukkana ja jaksoi taistella ja yrittää roikkua kyydissä, alkoi Mantikin kuunnella ihan hienosti!
Sarja :) |
Manti onnistui karistamaan minut neljä kertaa alas estetreenin aikana! Se teki taas omia juttujaan, eli jos komensin sitä estettä ennen, se hypyn jälkeen veti jarrut pohjaan heti, ja kääntyi salamannopeasti tulosuuntaan esteen ohi. No, minä sitten löysin itseni maasta, ja könysin takaisin selkään. :D
Pain opin kuitenkin ennakoimaan noita Mantin typeryyksiä, ja onnistuin roikkumaan selässä! ;)
.... |
Hoidettiin Manti loppuravien ja -käyntien jälkeen pois. Poni sai kehuja ihan hienosti suorituksesta. Kerran päästiin se rata sitten ihan oikeasti läpikin, tosin ravilla. Laukkaa en edes vaadi kuin yksittäisille esteille tai suoralle sarjalle, kun kaarteet laukassa voisivat olla vielä vähän hankalia tasapainolle. Laukka muuten pelitti tosi hienosti! :)
Tarhassa vaihdoin Mantin Muoriin, ja talutin Muorin harjaukseen. Muori oli niin kovin ihanan suloinen! :) Laitettiin Muorille harjauksen jälkeen näyttelysuitset päähän, ja ruvettiin pihassa treenaamaan näyttelyjuttuja. Poni sai kuulkaa kuin jonkun sähköiskun siitä hommasta, se terästäytyi ja rupesi oikein käyttämään kroppaansa ja innostui ihan liikaakin! Helkkari se poni vei minua pitkin pihaa ihan 6-0! Siis ihan oikeasti, Muori painoi ihan rutosti käsille, ja pukitteli ja hyppi pystyynkin kerran!
Pois alta!! |
Vili käyttäytyi paljon paremmin koko näyttelypäivän Harjussa kuin Muori kotipihassa.... :D Jestas! Mentiin sitten näyttelytreenin jälkeen kentälle, kun Muorilla tosiaan oli hiukkasen sitä energiaa... kentällä hypittiin yhdessä maastakäsin Mantilta jääneitä esteitä. :D Muoriin tuli vain lisää virtaa, siitä tuli kunnon sähköjänis. Pelkäsin koko ajan että näyttelysuitset sanovat RiksRaksPoks ja poni viilettää ilman suitsia eteenpäin.
Melkein vartin se juoksenteli itsekseen, eikä halunnut lopettaa. Koitimme ajaa sitä nurkkaan pari kertaa, jos sen olisi saanut kiinni, mutta ei, Muori livisti laukassa karkuun ja nauroi vaan päin naamaa. Siltä se ainkin näytti! Lopulta poni pysähtyi, ja hiipparoin sen luokse ruohotuppo kädessäni. Muori sai tukon suuhunsa ja salamana livautin sille suitset päähän. :D Villi ja vapaa poni saatiin kiinni preerialta ;)
![]() |
♥ |
Isi oli jo odottamassa, ja oli katsellut huvittuneena yritystämme saada Muori kiinni. :D Harjattiin nopsasti poni, ja lykättiin sille loimi niskaan. Sitten poni takaisin tarhaan, ja minä livistin autoon ja matkasin kotiin. :P
Maanantaina, eli eilen, matkasin iltapäivällä tallille. :) Menin ensin Annelle. :) Odoteltiin hetkinen että Karvi ja Assu saapuvat maastosta. Ainiin, yksi asia minkä skippasin, oli Assun saapuminen!
Tässä on Assu:
Assu on Annen uusi hevonen :) Nuori Eestinhevosruuna. :) Oikein suloinen ja sympaattinen tyyppi, Karvin bestis. Tuisku ei oikeastaan Assusta tykkää, ne monottelevat toisiaan ja kiukkuavat jos ajautuvat liian lähelle. Elämä samassa laumassa kuitenkin onnistuu. :) Assu saapui 24.4.
Eli juu, odoteltiin että Assu ja Karvi saapuvat takaisin maastosta. Hepat tulivatkin ratsastajineen nopsasti. Ponit riisuttiin ja harjattiin, ja sitten lykättiin takaisin tarhaan. Tuisku otettiin vaihdossa mukaan, ja sitten alkoi operaatio Tuiskulle kenkä!
Tuiskulla oli jälleen irronnut toinen etukenkä, joten ruvettiin sitten kengittäjiksi! :D Operaatio oli aika mielenkiintoinen, minä pyöräilin välissä lainaamaan Tiinalta puuttuvia tavaroita, ja sitten palasin takaisin. Kenkä saatiin jalkaan, ja aikaa yhden irtokengän laittamiseen meni tunti :'D
Kenkä saatiin kuin saatiinkin jalkaan! Sitten valjastettiin Tuisku, ja lähdettiin pusikkoon kärryilemään Annen kanssa. Koko ajan tuli kytättyä sitä kenkää, mutta uskokaa tai älkää: se pysyi koko matkan mukana! Käytiin Marbackanlenkki, tosin muuntajatieltä oikaisten. Oli kiva lenkki, Tuisku oli mukava kuten aina, ja Annen kanssa on kivaa höpötellä kaikenlaista :)
Kun päästiin takain Annelle purettiin Tuisku valjaista ja vietiin ruuna takaisin tarhaan kera loimen. :) Sitten minä pakkasin kamat mukaani, ja käppäilin reippaasti Tiinalle. :P
Tiinalla kaappasin ensimmäisenä Muorin tarhasta. Harjasin ponin jonka jälkeen lykkäsin sille valjaat niskaan. Pitkästä aikaa taas ohjasajoa! :) Mentiin kentälle, ja ruvettiin treenaamaan. Muori oli aivan loistava! Siis ihan käsittämättömän hyvä! Tehtiin kaikenmaailman kiemuroita ja kaikki sujui tosi hyvin. :) Myös peruutus meni ihan kohtalaisesti, Muori oli ihan chillisti. Vaikka peruutus menikin vinoon, se oli rauhassa eikä panikoitunut mitenkään. Hieno tyttö!
Treenattiin sellainen reilu puoli tuntia, jonka jälkeen käveltiin pitkin ohjin kentällä jonkun aikaa. :) Mentiin hieman myös puomeja ohjasajossa, mutta lähinnä tehtiin töitä sileällä. Muori oli aivan todella mahtava, ja tästä suorituksesta huumaantuneena annoin Tiinalle luvan ilmoittaa Muorin Savijärvellä ohjasajokilpailuun......... Kadun sitä jo nyt..!
Muori sai paljon kehuja ja pusuja ja pari namiakin harjauksessa. :) Vietiin pienempi neito takaisin tarhaan, ja nappasin suuremman neitosen mukaani.
Tarkoituksenani oli tehdä tasaisella töitä Mantin kanssa. Niimpä pistettiin ponille ratsastusvyö selkään ja suitset päähän. Tiinalle annoin piuhat, jotka oli tarkoitus laittaa alkukäyntien jälkeen ponille. Manti tuntui jo heti alusta asti olevan aika hyvin kuulolla, ja rupesinkin sitten vääntämään oikein olan takaa! Tehtiin aivan super kouluvääntöä, ja voi että kun olen ylpeä Mantista! Se liikkuu tosi hienosti, ja rupesi hakemaan itse oikeaa muotoa, ilman piuhoja! Piuhat nimittäin unohtuivat laittaa, joten mentiin sitten ilman. :D
Manti oli niin reipas ja hyvä ratsastaa, se ei ollut ollenkaan pohkeen takana, vaan ajoittain jopa pohkeen edessä. Sain kuitenkin ponin tosi hyvin kuulolle, ja se teki ihan 100% töitä koko ajan. Kuunteli mitä pyydän ja oli tosi upea! Väistöt menivät läpi tosi hyvin, laukat nousivat hyvin, siirtymiset pelasivat, Manti reagoi nopeasti pohkeeseen, ympyrällä saatiin kivoja taivutuksia aikaan! Olen niiiiiiiiin ylpeä, se toimi aivan mahtavan hyvin! :)))
Treenattiin reipas 40minuuttinen, ja sitten poni sai kävellä pitkät loppukäynnit. :) Manti sai paljon kehuja ja minä leijuin pilvissä. :D Harjauksessa Mantille lykättiin pari loimea niskaan, kun se oli hionnut ja ulkona oli kolea ilma. Sitten tamma vietiin tarhaan, ja samalla Tiina nappasi viereisestä tarhasta poitsut mukaan.

Kymmeneltä olin kotona, söin, ja painuin nukkumaan. :P
Oli tosi mahtavat päivät, varsinkin tuo eilinen! Molemmat tammat olivat niin superhyviä! :) Paniikki rupeaa hiljalleen nousemaan kun Kokemäen näyttelyihin on kaksi viikkoa aikaa... Kokemäelle lähtevät mukaan Vili ja Muori, joista minä esitän Muorin... Tsiisus, mä varmasti kuolen! :D
Et sinä mitään näyttelykehässä kuole! Tsemppiä ja näytä niille. Muori on ihana!
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta, sitä tarvitaan! ;) Jos en kuole kehään niin ainakin pyörryn! :D Muori saa valaa muhun uskoa niin selvitään kehässä kunnialla. :)
VastaaPoista