 |
| Mun pikkunen Rontti Oggy! |
Puhuin tuossa jo viikkoja aiemmin karvaisesta yllätyksestä. Kissanpentu Oggystä. Oggyn sairaudesta huolimatta se kuitenkin parin mutkan kautta päätyi meille, ja tuossa se nukkuu nyt sängyllä lempparilelu kainalossa. <3
Oggy on aika raivostuttavan suloinen ja ihana persoona! Se kiusaa kaikkia muita kissoja hermostumiseen asti, se kiipeilee verhoissa ja repii kuivumassa olevia vaatteita. Se vetää kaikki matot rullalle kun se pinkoo pitkin taloa, yrittää kiskoa suihkun lattiakaivon ritilää ylös, dyykkaa roskista ja kielloista huolimatta kaataa sen. Ja se syö enemmän kuin Muori! Se riehuu, riehuu, riehuu, mutta kun se rauhoittuu nukkumaan johonkin, on se maailman suloisin ilmestys. :) Pieni ja kehräävä klöntti joka on niiiiiiin hempeä, ja kehrää niiiiin kovalla äänellä. Naukua se ei kunnolla osaa, se lähinnä piipittää kun se yrittää vaatia itselleen ensimmäistä häkkiinkuljetusvuoroa.
Oggya on lääkitty nyt joka ikinen ilta, ja vihdoin ruvetaan olemaan lääkekuurin lopussa. Raukka on saanut nyt viisi viikkoa lääkettä, mutta penikka on jo täysin oireeton. Jospa tämä tästä menisi näin helposti, toivotaan parasta!
Oggy on vaikuttanut Siiriin erittäin positiivisesti! Se on ihan ihmekissa: Siiri joka on kiukkuillut kaikille muille kissoille koko ajan tähän asti, sietää nyt ympärillään Maijan ihan normisti ja osaa olla siivosti. Siiri on Oggyn äiti, se hoitaa ja nuolee pikkuista ja kurmuuttaa kunnolla kun pentu käy sen hapsottavaan huiskuhäntään kiinni. :D Siiri sietää jopa Tinkaa huomattavasti paremmin! Oggy taisi kaikesta huolimatta olla se oikea kissa meille, se on niin Niiskumainen että ihan hirvittää! Sillä on paljon samoja tapoja, eleitä ja ilmeitä kuin Niiskulla oli, ja välillä melkein erehtyy luulemaan että tuossa onkin vaan väärän väärinen Niisku.
 |
| Pikkunen Oggy ja Isonen Tinka |
Nipsiä on kauhea ikävä, varsinkin kun seurailee tuon pikkumiehen toilailuja. Se on niin Niisku kakkonen että väkisin rupeaa ajattelemaan jotain sielujen siirtymistä.... :D Kyllä sitä on väkisin miettinyt että miten voi tuo pieni kolli olla niin samanlainen kuin meidän iso keltainen mies oli..? Jännää. Pelottavaa. Karmivaa. :D
Meidän kissalaumassa on sitten taas viisi kattia. Amanda ja 25 tassua :D Luin joskus jotain kirjasarjaa jossa oli tyttö ja sillä kaksi koiraa ja sen kirjan nimi oli Penny ja seitsemän tassua, kun sen toisen koiran yksi tassu oli eri värinen niin sitä ei laskettu. Joten kaipa me ollaan sitten Team Amanda ja 25 tassua :D
 |
| Vauvva. :) |
Tallilla on tullut puuhailtua hiukan, mutta nyt on ollut taukoa. Juuri tälleen väärään aikaan kun on Mustiala tulossa, olisi tarkkaa Mantin liikutus, mutta mä olen ollut hyvin itsepäisessä ja sangen korkeassa kuumeessa jo monta pitkää päivää!! Kiukuttavaa. Vieläkin on kuumetta, eikä kovin vähääkään itseasiassa, mutta en voi enää lusmuta kotona, joten huomenna kouluun ja sen jälkeen tallille. Ja viikonloppu Mustialassa. :D Jos mulla ei tän jälkeen ole sitten jtn sydänlihastulehdusta niin voin olla aika ylpeä itsestäni! :D
Tallilla ollaan päästy nyt revittelemään... Nimittäin SÄNKKÄREILLÄ! WUHUU :D se on jotain niin mahtavaa! Täysiä kaahotusta pitkin sänkkäriä. :) Siinä on sitä jotain fiilistä. Sitä samaa kuin siinä sekunnin murto-osan hetkessä kun hevonen ponnistaa esteelle ja te yhdessä liidätte sen yli. Se on sellainen the feeling, joka on yksi maailman parhaista olotiloista. Se pienen pieni hetki, se onnen, ylpeyden ja adrenaliinin täyteinen vapauden hetki. Se hetki kun sä voit hetken kuvitella olevasi tuulenhenkäys, tai aalto, tai ihan mitä vaan vapaata ja villiä ja voimakasta. Se vaan on The Feeling.
Mantin kanssa ollaan siis myös hypätty pari kertaa, ja kyllä se vaan on se meidän juttu. Hitto kun Manti olisi 30cm isompi, ei tarvitsisi pohtia mun pituutta ja painoa ja ylipäätään kokoa ollenkaan. Manti on vaan niin loistava esteponi, se on oppinut hirveästi ja se melkein vie mua esteille :D Toisella olis kiire ja mä vaan hituroin ja käännän ympyrälle esteen eteen... :( :D Mantilla on pikkuisen liioittelun makua tossa sen hyppäämisessä, mutta törkeän ketterä ja vikkelä se on. Lokakuun alussa olis estekisat, ja vähän houkuttais mennä hyppäämään. Täytyy kattoa nyt kuitenkin riittääkö itsetunto sinne asti...
Nyt on jo niin syksy, että kohta iskee kaamosmasennus. Ei vaan, syksy on niin kamalaa aikaa. Uusi koulu on aika syvältä, on kylmä ja koko ajan sataa. Tulee pikkuhiljaa pimeääkin ja sumua on joka aamu kun lähden kouluun. Ankeaa. Ihan kuin Ankeuttajia liihottelisi jossain lähistöllä. Kaikki kuolee, ja kohta kaikki peittyy lumeen. Hyh... Ei, mä taidan vaan taas kieltäytyä ajattelemasta turhia tätä tulevaa ankeutta. Nyt keskityn jotenkin parantamaan kuumeen huomiseen mennessä (ai hiukan epäonnistumaan tuomittu yritys? :D ) ja sitten pirtsakkana Mustialan näyttelyihin.
En tiedä vielä kuka Mantin esittää, minä vai Roger. Mä haluaisin kauheasti, mutta ehkä on fiksumpaa jos Roger sen esittää. Se kun oikeasti osaa ton homman. Mutta, palailen taas asiaan Mustialan jälkeen! Koulussa ensi viikko on hiukan tiukka, mutta sen jälkeen taas pitäisi helpottaa. :)
Kävin tuossa viimeviikonloppuna kuvailemassa Mahottoman kennelin kesäpäivillä. Jos kiinnostaa vilkaista kuvasaldoa, niin tästä osoitteesta pitäisi löytyä jotakin kuvia ;) http://amandavirtanen.otukset.fi/kuvat/Mahottoman/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti