Vielä on kesää jäljellä!

Elossa olen, yhä edelleen. Luulen kyllä, että saisitte tietää jotain kautta sangen nopeasti, jos kuolisin pois... :D Nojoo, olen yrittänyt keksiä jotain fiksua kirjoitettavaa blogiin jo jonkun aikaa, mutta kun ideaa ei tule, niin kirjoitetaan sitten vähän vähemmän fiksuja... :D

Tallilla olen ollut tosi vähän, kun ei oikein töiden jälkeen jaksa ja ylioppilaskirjoituksiin lukemiselta ehdi... Kyytejäkään ei edelleenkään ole, joten ollaan aika pattitilanteessa. Sen kerran kun tässä kuitenkin kävin tallilla, odottivat Manti ja Kirppu minua uskollisesti paikan päällä. :)

Niin, Puttis lähti takaisin kotiinsa nyt, kun Kirppu tuli takaisin. Putikkaa jäi kyllä ikävä, siinä on niin rehellinen ja fiksu poni, että olisin halunnut kokea enemmän ponin kanssa. Jotenkin tuntuu, että meidän tarina jäi ihan kesken. Kirppu kuitenkin tuli kotiin astutuksesta ja nyt alkaakin pikkuneidin treenaus kantakirjaa varten, kun omistajansa Johanna haluaa ponin kantakirjata. :)

Ensin nappasin kuitenkin Mantin tarhasta mukaani ja poni oli oikein tyytyväisen oloinen. Harjailin ponia pitkään, selvittelin harjan ja hännän, nuuskuttelin vaan ponin kanssa ja juteltiin Tiinan kanssa niitä näitä. Mä pääsin avautumaan taas oikein kunnolla kaikesta stressistä! :D Siinä harjailin ja touhuilin vaikka kuinka kauan ponin kanssa, kunnes sitten heitin valjaat selkään ja suitset päähän. Otin lyhyet ohjasajo-ohjat ja lähdettiin kentälle.

Kenttä oli tosi kivassa kunnossa ja tuntui helpolta työskennellä. Manti ei taas puolestaan tuntunut lainkaan helpolta työskennellä! Pitkään, aivan ennenkuulumattoman pitkään sai vääntää ja kääntää, kunnes poni rupesi edes hiukkasen kuuntelemaan... Siltikin liike oli aivan vajaata, ja peräänannosta luistettiin koko ajan. Paarmatkin kiusasivat ja kentän portti oli houkuttelevasti auki!

Tein ihan karmeasti töitä saadakseni ponin kuulolle ja antamaan periksi ja pitkän taivuttelun ja lyhennyksen jälkeen poni alkoi kokoamaan itseään. Se roikkui ensin tosi paljon edessä ja nojasi kuolaimeen, mutta kun en antanut sen jäädä painamaan ja pyysin vaan enemmän liikettä samassa vauhdissa, alkoi neitonen antamaan periksi edestäkin. Jotenkin sitten ihan yhtäkkiä kaikki loksahti paikoilleen ja poni kulki kantaen itse itsensä kelvollisessa peräänannossa keskikäyntiä.

Kauhea vääntö oli taas noinkin yksinkertaisen asian takia, mutta oikeasti tekee hyvää kertailla ihan perusjuttujakin. Normaalisti Manti kulkee paljon helpommin oikein päin ja vastaa paremmin apuihin, eikä sille tarvitse olla läheskään niin napakka kuin jouduin nyt olemaan. Ensi kerralla luulen ponin olevan parempi, sillä nyt on tehty "läpiratsastus" ohjasajaen perusteellisesti. :) Seuraavilla kerroilla ajattelin taas kivuta ponin selkään ja ratsastaa oikein tosissani sitä peräänantoon ravissa ja treenailla enemmän laukan pidentämistä ja lyhentämistä. :)

Manti palautettiin tarhaan pienen palkan ja isojen halien jälkeen. Vaihdossa mukaan lähti puskan takana lymyilevä pikkukirppiäinen! Se on kyllä hauska elikko. Niin pieni ja kuitenkin niin suuri persoona. Siinä on jotain samaa kesyttämätöntä luonnetta jossain syvällä sisällä kuin Muorissa oli, jotain, mitä se ei ole vielä näyttänyt minulle. Kirpun kanssa touhuillessa tulee aina mieleen Muori, alkuajat sen kanssa, kun poni oli niin erilainen, kuin se hiottu timantti lopussa. Jotenkin Muoria on aina vaan ihan kauhea ikävä, eikä se tunnu ollenkaan menevän ohi. Ei ponia tule enää joka päivä mietittyä, mutta ei mene yhtäkään kertaa tallilla, ettei sellainen outo, haikea hymy hiivi kasvoille kun katselee ja muistelee jotain Muorin juttuja.

Kirppu on jotenkin ahdistavan samanlainen kuin Muori oli alussa. Silloin kun Muori oli ihan villiponi, kuitenkin arka ja niin järjettömän luottamusongelmainen. Sitten lopussa Muori osasi testata kyllä, mutta tosipaikan tullen se luotti aina siihen, mitä minä sanoin. Katsotaan mitä tuosta Kirpusta oikein kuoriutuu! Se on niin huvittava, kun se on niin järjettömän skidi, ja ihan satuponi! :D Sitä ei jotenkin osaa ottaa tosissaan edelleenkään... :D

Kirpun kanssa mentiin kentälle juoksemaan liinassa, ja heti tajusinkin, että tässä aloitetaan ihan alusta. Siis aivan alusta, sillä ponilla ei ollut hajuakaan ääniavuista. Juoksutin ponia sitten käynti-ravi-käynti-seis-käynti-ravi-käynti... ihan pelkkiä siirtymisiä tehtiin koko aika, ja hiljalleen poni rentoutui ja kuunteli käskyjä. Muutama laukkakin otettiin ja jopa niiden jälkeen neiti malttoi rauhoittua ihan siististi ääniavuilla. :) Fiksu tyttö!

Kirppu teki ihan reilusti töihin ja oli tosi nätisti koko ajan! Ei mitään puhettakaan potkimisesta, pukittelusta, ympyrän pienentämisestä tai muista sen bravuureista. Se on tainnut kaivata töihin, kun malttoi kerrankin tehdä töitä ja kuunnella, eikä vaan leikkiä riekkupersettä... :D Ihana se oli, ja hirveän positiivinen fiilis jäi tämänkin otuksen kanssa työskentelystä! Ensi kerralla varmaan yritetään taas ajaa, ja sitten siirtyä jo hiljalleen metsään tekemään ajolenkkejä. Ohjasajoa ruvetaan myös treenailemaan, mutta Kirppu oli aiemmin niin kamala, että haluan pitää hetken taukoa, ennen kuin aloitetaan taas se ohjasajotaistelu... :D Liinassa juostessa ei ollut muuten mitään ongelmaa sen pään viskelyn ja holtittoman heiluttelun kanssa! Ihan pysyi pääkoppa siinä missä pitää ja poni oli oikein nätisti! :)

Tallilla on muuten aikalailla remppakuulumisia. Talliremontti edistyy hurjaa vauhtia! Siistiä! Syksyllä alkaakin ihan uusi aika kaikin puolin; talli on uusittu, uusi poni muuttaa sisään, mä muutan omilleni, hankin autokortin ja pääsen kulkemaan tallille niin paljon helpommin! Kunhan tässä jouluun asti kituutetaan, alkaa kaikki taas olemaan huomattavasti helpompaa! :)

Kissarintamalla sellaista, että Siiri on lopettanut pissailun, muttei muuta levotonta käytöstään. Oggy Oksu Okkeli on kuitenkin elämänsä kunnossa ja rakastaa uutta häkkiä! Me, tai no, iskä ja ritu, laajensivat kissahäkkiä jälleen! Kissat ulkoilevat meillä siis yhä edelleen tarhassa, jossa ne viihtyvät hyvin kaikki päivät ja ovat lukkojen takana turvassa. :) Häkkiä on taas laajennettu ja kissat olivat ihan ihmeissään uudesta tilasta :D Aika vähän ne oleilevat laajennusosassa vielä, kun siellä ei ole oikein makuuhyllyjä. Hyllyt laitetaan heti kun saadaan sellaisia hankittua. :)

Muttamutta, eipä tässä kai taaskaan muuta. Kesäisiä kuvia loppuun, ettei ihan kuvottamaksi jää tämäkin postaus. Ja huomatkaa, kuvissa on hyvä ilma! Ei tämä koko kesä ole ollut vesisadetta, vaikka niin kaikki väittävät! ;)

Listening to the wind of change

Jees, kaikki ovat varmaan päätelleet, että mulla on hiukan kiireitä, koska blogi on taas vaihteeksi ollut kuukauden tauolla. Tuntuu, että puhelin soi koko ajan, pankissa pitäisi juosta, allekirjoittaa kaikenmaailman lippulappuja, roudata katteja eläinlääkäriin jnejne. Toisinaan musta tuntuu, että en sittenkään halua kasvaa aikuiseksi... :D

Mutta, mulla on ilouutisia! Mulla on oma kämppä. Pieni, repaleisin tapetein päälystetty kermanvaalea kuutio. 28,5 neliötä. MINUN 28,5 neliötä, joissa saan ihan itse imuroida, sisustaa, sotkea ja siivota. Maalatakin, ja tapetoidakin pitäisi ;) Tässä on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana niin hitosti kaikkea, että tuntuu, että en itsekään pysy perässä!

Tosiaan. Mä olen viikon päästä 18-vuotias. Aikuinen. Fiksu ja filmaattinen ;) Jepjep. Toissapäivänä pankissa ei tuntunut siltä, kun piti hoitaa kaiken maailman tilejä, omistusasiakkuuksia, uusia tunnuksia ja ties mitä vakuutusmaksuja! Pankissa tuntui siltä, että mä haluankin pakata kamani ja muuttaa mikä-mikä-maahan! Kaappasen Mantin mukaani ja lähdetään Peter Panin matkassa, niin mikään ei enää koskaan muuttuisi :D Helmeä?

Ei vaan, mä odotan jo ihan kauheesti tätä muutosta. Musta on tuntunut jo pitkään siltä, että elämässä pitää tapahtua jotain! Hyviä asioita, omia asioita. Sellaisia, joita joku ei sanele minulle, vaan minä ihan itse sanelen säännöt. Nyt mulla on kämppä, josta on maksettu vakuus ja ekan kuun vuokrakin, mulla on ihan mun ikioma paikka, jossa on just mun omat sotkut ja mun omat pyykit lojumassa pitkin kämppää keräämässä villakoiria. Mun omat tiskit pesualtaassa, ja ihan vaan musta itsestä kiinni, kuinka paskasessa sikolätissä haluan asua.

Tällä hetkellä teen 8-9 tunnin duunipäiviä, hoitelen samalla uuteen kämppään liittyviä asioita, juoksen pankissa ja eläinlekurissa vuoronperään. Kissoista kaksi on kipeitä, Siirillä on jokin epänormaali kiputila, koska vastasi kipulääkehoitoon hyvin. ELL ei ollut ihan varma mikä kissalla on vikana, mutta ensiksi suljetaan pissatulehdus pois ja nyt kattimatikainen sitten saakin kipulääkettä ja pissatulehdukseen erillisiä lääkkeitä. Käytöksessä on tullut ihan radikaali muutos, parempaan suuntaan! Jospa tämä tästä Siirin osalta. :)

Oksun silmän kanssa ollaan taisteltu koko kevät ja kesä. Nyt kuitenkin viimein, viidennellä ELL reissulla syy löytyi. Kissan silmäluomen sisäpuolella kasvoi ripsiä taittuneena ylöspäin niin, että ne oli vaikea poistaa. Silmäluomea poltettiin, jotta karvat saatiin pois ja ne eivät kasvaisi takaisin. Lisäksi pojan kyynelkanavat olivat kokonaan tukossa. Nyt poitsua lääkitään silmätipoilla ja keinokyyneleillä. Yritetään saada ne kyynelkanavat aukeamaan ja keinokyynelillä olisi tarkoitus pitää silmä kosteana niin, ettei se pääse kuivumaan ja kirvelemään.

Kaksi neljästä kissasta siis lääkekuurilla! Ei hyvin mene, mutta näillä mennään kun on pakko!

Ponipuolella on tapahtunut vaikka mitä, enkä oikeastaan jaksaisi edes ajatella kaikkea... :D Olen ehtinyt muutenkin käymään vituttavan vähän tallilla, koska kevari on edelleen hajalla ja haettu korjaamostakin kotiin, koska siellä helkkarin korjaamolla ei sille osattu tehdä yhtään mitään....!!!! Niimpä mä olen iskän kyytien varassa, ja kun duunipäivä päättyy mulla klo 17.30 tienoilla, ei siinä enää ole ihan kauheasti aikaa lähteä tallille. Viikonloputkin ovat olleet kehnoja, kun isi ja ritu ovat olleet aika paljon poissa ja näin ollen mulla on ollut tuhottoman vähän mahdollisia kyytejä tallille.

Tiinalle tuli uusi kani! Ja puolentoistavuoden kanisiedätys on tehtävänsä: mä nostin sen pienen keltaisen Oivan syliin ihan itse, kenenkään pakottamatta! Se oli maailman pehmein ja suloisin siihen asti, kunnes sai jonkun hullun hepulin ja rupesi sätkimään kuin antaisin sille vähintään sähköiskuja! Niimpä Oiva pääsi takaisin häkkiinsä vauhdilla :D Otin sen toisenkin kerran syliin, silitin kerran ja laskin alas ennen kuin se ehti saada hepulia :D Psykologiaa, meille molemmille ;)

Lisäksi mä olen ratsastanut. Niin Mantilla, kuin Putikallakin. Puttis kehittyy koko ajan, ja on tosi fiksu! Se on maailman kiltein. :) Laukannostotkin alkavat pikkuhiljaa sujua, tosin laukka on raakaa ja epätasapainoista, mutta nousee kuitenkin käskystä. :) Hieno Puttis!

Manti puolestaan oli oikein kunnon kouluponi! Mulla meni hermot itseeni ja ihmisiin, jotka vain valittavat, mutteivät tee asioille mitään. Niimpä kipusin Mantin selkään ja rupesin ratsastamaan. Siis oikeasti ratsastamaan, enkä köpöttelemään. Ja jumankauta Manti oli hieno! Se oli niin upea, kulki niin helposti oikein päin käynnissä ja ravissakin ympyröillä pitkiä aikoja. Siis jotain aivan upeaa, ja nyt se poni oli ensimmäistä kertaa rehellisesti kuolaimella ja peräänannossa. Otettiin koulutreenin jälkeen esteitä ihan vaan siksi, että poni oli niin hyvä ja tykkää esteistä. :D

Estetreenikin meni hyvin, ja huomasin taas omia virheitäni. En antanut ponin pelleillä vaan ihan oikeasti ratsastin, koska tiedän osaavani. Hitto, tää on mun laji ja tässä mä olen hyvä, joten miksi helvetissä mä en tee asioita kunnolla, jos kerta vaivaudun selkään asti?! Tiinakin oli ihan sanaton mun ihmeelliselle kohtaukselle itseäni vastaan :D Jotenkin meni niin hermot kaikkiin valittajiin ja sitten tajusin olevani samanlainen nysvä itsekin. Jos vaivautuu tekemään asioita, miksei niitä tee sitten kerralla kunnolla niin, että tulee tuloksia?

Manti oli kuin sudenkorento, kun se hyppäsi! Olin itse hyvin mukana ja oikeasti ratsastin ilman sitä helkkarin alemmuuskompleksiajatusta. :D Ja ponihan hyppäsi! Me päästiin hienosti kolmen esteen sarjaa, joissa oli yhden askeleen väli, muutamia tiukkoja kaarroksia ja yhtä korkeaa pystyä, jonka yli Manti oikeasti lensi, kunhan mä vaan osasin tuoda sen kunnolla esteelle.

Kerran tällä pystyllä kävi niin, että mä toin sen toivottoman huonosti esteelle. Neiti tippui ravillekin ja tuli ihan pohjaan esteelle, ja silti se reppana yritti hypätä yli! Oikeasti, maailman kultaisin olento. Se ei kieltänyt, vaan yritti hypätä ihan mahdottomasta paikasta, ihan mahdotonta estettä. No, mehän tultiin ryminällä läpi ja mä löysin itseni maasta. Manti seisoi vieressä ihan kauhuissaan ja ilme oli sellanen: "Mä en voinut mitään, mä kyllä yritin..."

Oikeasti, se otti niin sydänalasta, kun tajusin, että poni yritti mahdottomia vaan siksi, että mä pyysin. Vuosi sitten se ei olisi mennyt yli, se ei olisi edes yrittänyt. Nyt se yritti viimeiseen asti ja tippumisesta huolimatta se tuli seuraavankin kerran esteelle aivan yhtä luottavaisesti, vaikka minä olin ohjannut sen aivan kammottavaan tilanteeseen esteelle. Kultainen olento.

Niimpä teimme hetken ratsastajan harjoittelua ilman estettä. Tiina komensi tiet ja kertoi mitä teen väärin, ja kun saimme muutaman kelvollisen yrityken ilman estettä, palasimme esteelle. Käänsin ponin myöhemmin, ja sain sen suoristettua ajoissa ennen estettä. Ja tsidim, poni meni esteestä yli kuin perhonen! Toiseen suuntaan hypätessä se oli vieläkin parempi, se oli niin huippu, että minä olin ihan extaasissa siellä selässä :D

Jotenkin silloin tuli taas sellainen fiilis, että mä haluan ratsastaa. Oikeasti ratsastaa, osata ratsastaa, voittaa ja kouluttaa, treenata perse ruvella ja vatsalihakset krampissa. Ehkä vielä joskus. Joskus, kun mulla on niitä omia hevosia, oma talli pihassa ja hyväpalkkainen duuni. Mun unelmissa ja unissa siis ;)

Mä olen ruvennut tekemään listaa, johon kerään asioita, joita pitää tehdä ensi vuoden aikana. Mä olen ruvennut pelkäänmään kauheasti sitä, että tajuan joskus kolmekymppisenä, etten ole koskaan tehnyt mitään, tai kokenut mitään. Se on kauhean ahdistava ajatus! Siksi mun listassa on paljon asioita. Kuten: Juokse alasti vesisateessa. Syö mansikoita nurmikolla. Matkusta vieraaseen maahan. Yövy teltassa. Juo kymmenen kossukolaa yhteen menoon. Rakastu. Treenaa itsesi niin piippuun, että lihakset tärisevät. Ole yli tunti suihkussa. Pidä kotibileet. Hyppää kahdeksasta metristä veteen... Listaa voi jatkaa ikuisesti! Mä haluan kokea asioita! :D Hullujakin, tyhmiä ja hölmöjä.

Mä olen kuunnellut paljon musiikkia, katsonut paljon elokuvia ja unelmoinut. Mä olen hurahtanut taas vaihteeksi rockiin oikein kovaa ja kunnolla. :D Mulla on sellanen olo, että mä olen nyt jossain murroksessa, muutoksen hetkessä. Mä elän muutoksen aikaa.

Muutosten tuulet. Kuulostaa aika hyvältä, eikö vaan? Mä tunnen olevani valmis kaikkeen, valmis elämään ja olemaan oikeasti joku. Jotain on tapahtunut ja nyt mä olen kääntämässä uutta sivua elämässä. Ja tiedättekö mitä? Mua ei pelota. Mä olen valmis.

<3