Mutta, mulla on ilouutisia! Mulla on oma kämppä. Pieni, repaleisin tapetein päälystetty kermanvaalea kuutio. 28,5 neliötä. MINUN 28,5 neliötä, joissa saan ihan itse imuroida, sisustaa, sotkea ja siivota. Maalatakin, ja tapetoidakin pitäisi ;) Tässä on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana niin hitosti kaikkea, että tuntuu, että en itsekään pysy perässä!
Tosiaan. Mä olen viikon päästä 18-vuotias. Aikuinen. Fiksu ja filmaattinen ;) Jepjep. Toissapäivänä pankissa ei tuntunut siltä, kun piti hoitaa kaiken maailman tilejä, omistusasiakkuuksia, uusia tunnuksia ja ties mitä vakuutusmaksuja! Pankissa tuntui siltä, että mä haluankin pakata kamani ja muuttaa mikä-mikä-maahan! Kaappasen Mantin mukaani ja lähdetään Peter Panin matkassa, niin mikään ei enää koskaan muuttuisi :D Helmeä?
Ei vaan, mä odotan jo ihan kauheesti tätä muutosta. Musta on tuntunut jo pitkään siltä, että elämässä pitää tapahtua jotain! Hyviä asioita, omia asioita. Sellaisia, joita joku ei sanele minulle, vaan minä ihan itse sanelen säännöt. Nyt mulla on kämppä, josta on maksettu vakuus ja ekan kuun vuokrakin, mulla on ihan mun ikioma paikka, jossa on just mun omat sotkut ja mun omat pyykit lojumassa pitkin kämppää keräämässä villakoiria. Mun omat tiskit pesualtaassa, ja ihan vaan musta itsestä kiinni, kuinka paskasessa sikolätissä haluan asua.
Tällä hetkellä teen 8-9 tunnin duunipäiviä, hoitelen samalla uuteen kämppään liittyviä asioita, juoksen pankissa ja eläinlekurissa vuoronperään. Kissoista kaksi on kipeitä, Siirillä on jokin epänormaali kiputila, koska vastasi kipulääkehoitoon hyvin. ELL ei ollut ihan varma mikä kissalla on vikana, mutta ensiksi suljetaan pissatulehdus pois ja nyt kattimatikainen sitten saakin kipulääkettä ja pissatulehdukseen erillisiä lääkkeitä. Käytöksessä on tullut ihan radikaali muutos, parempaan suuntaan! Jospa tämä tästä Siirin osalta. :)
Oksun silmän kanssa ollaan taisteltu koko kevät ja kesä. Nyt kuitenkin viimein, viidennellä ELL reissulla syy löytyi. Kissan silmäluomen sisäpuolella kasvoi ripsiä taittuneena ylöspäin niin, että ne oli vaikea poistaa. Silmäluomea poltettiin, jotta karvat saatiin pois ja ne eivät kasvaisi takaisin. Lisäksi pojan kyynelkanavat olivat kokonaan tukossa. Nyt poitsua lääkitään silmätipoilla ja keinokyyneleillä. Yritetään saada ne kyynelkanavat aukeamaan ja keinokyynelillä olisi tarkoitus pitää silmä kosteana niin, ettei se pääse kuivumaan ja kirvelemään.
Kaksi neljästä kissasta siis lääkekuurilla! Ei hyvin mene, mutta näillä mennään kun on pakko!
Ponipuolella on tapahtunut vaikka mitä, enkä oikeastaan jaksaisi edes ajatella kaikkea... :D Olen ehtinyt muutenkin käymään vituttavan vähän tallilla, koska kevari on edelleen hajalla ja haettu korjaamostakin kotiin, koska siellä helkkarin korjaamolla ei sille osattu tehdä yhtään mitään....!!!! Niimpä mä olen iskän kyytien varassa, ja kun duunipäivä päättyy mulla klo 17.30 tienoilla, ei siinä enää ole ihan kauheasti aikaa lähteä tallille. Viikonloputkin ovat olleet kehnoja, kun isi ja ritu ovat olleet aika paljon poissa ja näin ollen mulla on ollut tuhottoman vähän mahdollisia kyytejä tallille.
Tiinalle tuli uusi kani! Ja puolentoistavuoden kanisiedätys on tehtävänsä: mä nostin sen pienen keltaisen Oivan syliin ihan itse, kenenkään pakottamatta! Se oli maailman pehmein ja suloisin siihen asti, kunnes sai jonkun hullun hepulin ja rupesi sätkimään kuin antaisin sille vähintään sähköiskuja! Niimpä Oiva pääsi takaisin häkkiinsä vauhdilla :D Otin sen toisenkin kerran syliin, silitin kerran ja laskin alas ennen kuin se ehti saada hepulia :D Psykologiaa, meille molemmille ;)
Lisäksi mä olen ratsastanut. Niin Mantilla, kuin Putikallakin. Puttis kehittyy koko ajan, ja on tosi fiksu! Se on maailman kiltein. :) Laukannostotkin alkavat pikkuhiljaa sujua, tosin laukka on raakaa ja epätasapainoista, mutta nousee kuitenkin käskystä. :) Hieno Puttis!
Manti puolestaan oli oikein kunnon kouluponi! Mulla meni hermot itseeni ja ihmisiin, jotka vain valittavat, mutteivät tee asioille mitään. Niimpä kipusin Mantin selkään ja rupesin ratsastamaan. Siis oikeasti ratsastamaan, enkä köpöttelemään. Ja jumankauta Manti oli hieno! Se oli niin upea, kulki niin helposti oikein päin käynnissä ja ravissakin ympyröillä pitkiä aikoja. Siis jotain aivan upeaa, ja nyt se poni oli ensimmäistä kertaa rehellisesti kuolaimella ja peräänannossa. Otettiin koulutreenin jälkeen esteitä ihan vaan siksi, että poni oli niin hyvä ja tykkää esteistä. :D
Estetreenikin meni hyvin, ja huomasin taas omia virheitäni. En antanut ponin pelleillä vaan ihan oikeasti ratsastin, koska tiedän osaavani. Hitto, tää on mun laji ja tässä mä olen hyvä, joten miksi helvetissä mä en tee asioita kunnolla, jos kerta vaivaudun selkään asti?! Tiinakin oli ihan sanaton mun ihmeelliselle kohtaukselle itseäni vastaan :D Jotenkin meni niin hermot kaikkiin valittajiin ja sitten tajusin olevani samanlainen nysvä itsekin. Jos vaivautuu tekemään asioita, miksei niitä tee sitten kerralla kunnolla niin, että tulee tuloksia?
Manti oli kuin sudenkorento, kun se hyppäsi! Olin itse hyvin mukana ja oikeasti ratsastin ilman sitä helkkarin alemmuuskompleksiajatusta. :D Ja ponihan hyppäsi! Me päästiin hienosti kolmen esteen sarjaa, joissa oli yhden askeleen väli, muutamia tiukkoja kaarroksia ja yhtä korkeaa pystyä, jonka yli Manti oikeasti lensi, kunhan mä vaan osasin tuoda sen kunnolla esteelle.
Kerran tällä pystyllä kävi niin, että mä toin sen toivottoman huonosti esteelle. Neiti tippui ravillekin ja tuli ihan pohjaan esteelle, ja silti se reppana yritti hypätä yli! Oikeasti, maailman kultaisin olento. Se ei kieltänyt, vaan yritti hypätä ihan mahdottomasta paikasta, ihan mahdotonta estettä. No, mehän tultiin ryminällä läpi ja mä löysin itseni maasta. Manti seisoi vieressä ihan kauhuissaan ja ilme oli sellanen: "Mä en voinut mitään, mä kyllä yritin..."
Oikeasti, se otti niin sydänalasta, kun tajusin, että poni yritti mahdottomia vaan siksi, että mä pyysin. Vuosi sitten se ei olisi mennyt yli, se ei olisi edes yrittänyt. Nyt se yritti viimeiseen asti ja tippumisesta huolimatta se tuli seuraavankin kerran esteelle aivan yhtä luottavaisesti, vaikka minä olin ohjannut sen aivan kammottavaan tilanteeseen esteelle. Kultainen olento.
Niimpä teimme hetken ratsastajan harjoittelua ilman estettä. Tiina komensi tiet ja kertoi mitä teen väärin, ja kun saimme muutaman kelvollisen yrityken ilman estettä, palasimme esteelle. Käänsin ponin myöhemmin, ja sain sen suoristettua ajoissa ennen estettä. Ja tsidim, poni meni esteestä yli kuin perhonen! Toiseen suuntaan hypätessä se oli vieläkin parempi, se oli niin huippu, että minä olin ihan extaasissa siellä selässä :D
Jotenkin silloin tuli taas sellainen fiilis, että mä haluan ratsastaa. Oikeasti ratsastaa, osata ratsastaa, voittaa ja kouluttaa, treenata perse ruvella ja vatsalihakset krampissa. Ehkä vielä joskus. Joskus, kun mulla on niitä omia hevosia, oma talli pihassa ja hyväpalkkainen duuni. Mun unelmissa ja unissa siis ;)
Mä olen ruvennut tekemään listaa, johon kerään asioita, joita pitää tehdä ensi vuoden aikana. Mä olen ruvennut pelkäänmään kauheasti sitä, että tajuan joskus kolmekymppisenä, etten ole koskaan tehnyt mitään, tai kokenut mitään. Se on kauhean ahdistava ajatus! Siksi mun listassa on paljon asioita. Kuten: Juokse alasti vesisateessa. Syö mansikoita nurmikolla. Matkusta vieraaseen maahan. Yövy teltassa. Juo kymmenen kossukolaa yhteen menoon. Rakastu. Treenaa itsesi niin piippuun, että lihakset tärisevät. Ole yli tunti suihkussa. Pidä kotibileet. Hyppää kahdeksasta metristä veteen... Listaa voi jatkaa ikuisesti! Mä haluan kokea asioita! :D Hullujakin, tyhmiä ja hölmöjä.
Mä olen kuunnellut paljon musiikkia, katsonut paljon elokuvia ja unelmoinut. Mä olen hurahtanut taas vaihteeksi rockiin oikein kovaa ja kunnolla. :D Mulla on sellanen olo, että mä olen nyt jossain murroksessa, muutoksen hetkessä. Mä elän muutoksen aikaa.
Muutosten tuulet. Kuulostaa aika hyvältä, eikö vaan? Mä tunnen olevani valmis kaikkeen, valmis elämään ja olemaan oikeasti joku. Jotain on tapahtunut ja nyt mä olen kääntämässä uutta sivua elämässä. Ja tiedättekö mitä? Mua ei pelota. Mä olen valmis.
<3
ihana postaus, oot ihana! <3
VastaaPoista