Ääääärettömän hidas netti

Sääolosuhteiden armoilla oleminen on raivostuttavaa. Onhan tässä talossa katto ja seinätkin, mutta kun netti ei toimi vesisateella, tai tuulella, tai lumisateella, tai räntäsateella tai....! Ärgh, oikeasti tosi rasittavaa, kun netin toiminen riippuu ulkona olevasta ilmasta. Täytyy katsoa, olisiko mulla rahaa hankkia uusi nettiyhteys sitten kun muutan toiseen kämppään.

Niin, siinä se tulikin: mä olen taas muuttamassa! Vihreään taloon, omakotitalon yläkertaan. :) Alakerrassa ei asu ketään, ja yläkertaakin vasta rempataan mulle asuttavaan kuntoon. Vuoden vaihteessa pitäisi päästä muuttamaan sinne. Aika huisia, mielummin asun omakotitalossa ja asunnossa joka on puolet suurempi kuin tämä luukku ja vuokraa on vain muutama kymppi enemmän. Toki sähköä menee puutalossa hirveästi enemmän, mutta on se elämisen kannalta niin paljon ihanampi paikka, että muutan sinne sähkölaskusta huolimatta innoissani :D

Tallilla olen ollut viimeksi kaksi viikkoa sitten... Tuntuu hiukan törkeältä käväistä vain kaksi kertaa kuussa, mutta nyt ei ole vaan rahkeita tai mahdollisuutta päästä useammin. Kohta, muutaman kuukauden päästä kaikki helpottuu kun saan viimein sen ajokortin ja auton. :) Vuosi 2013 näyttää muutenkin aivan yyyyyybermahtavalta, toivon todella että kaikki menee putkeen ja siten kun tässä on suunniteltu... Suunnitelmista lisää kun ne ovat lähempänä toteutumista. :)

Tiina laitteli mulle muutamia kuvia tulemaan viimeviikolla. :) Tässä muutamia hassuja otoksia viimeaikaisista tapahtumista! :)

 

Siinä se on! Oiva! Maailman hauskin kaniini, jonka mä ehdottomasti ottaisin kotiini asustamaan jos vaan olisi tilaa ja mahdollisuus. Jotenkin kuitenkin iiiiso kani pienessä asunnossa ei kuulosta kovin hyvältä, kun ottaa huomioon muutkin suunnitelmat perheenlisäyksestä ;) Juu ei, tästä ei ole tulossa teiniäitiblogia, vaan aihealue taitaa vain laajentua hieman enemmänkin shetlantilaisiin ;)

 

Oiva on kuitenkin hauska otus! Se on niin kiltti, ettei minunlaiseni kani- ja jänisfobikon tarvitse pelätä sitä. :) Se antaa silitellä ihan rauhassa ja tulee ihan itse lähelle hiplailtavaksi. :) Se on aivan ihana karvapallo ja tuoksuu ihan kanille! :D Olen aina pitänyt kaneja maailman turhimpina lemmikkeinä, mutta Oiva on ihan omaa luokkaansa. Se ei ole vaan kaniini, se on persoona! :)



 

Kanista tuli mieleen kirja jonka ostin. Se on Tuomas Kyrön teos, jonka nimi on Kerjäläinen ja jänis. Tykkäsin tosi kovasti kirjasta ja suosittelen sitä todellakin luettavaksi! Siinä on napakka ja kutkuttava yhteiskuntasatiiri, joka herättää tunteita laidasta laitaan. Minä säälin kovasti melkein leijonanruuaksi joutunutta, marian sairaalan päivystyksessä odottavaa citykaniinia. Oikeasti, jos yhtään ymmärtää yhteiskunnallisista asioista ja on edes hiukan yleissivistystä eri medioiden saralta, kannattaa lukea tuo opus. :)

 

Muttamutta, takaisin tallille ja kuviin!

 

 

Estetreenausta! Otettiin kaikki irti sulasta, hyväpohjaisesta kentästä ennen talven tuloa. :) Manti hyppäsi aika epävarmasti ja sitä sai koko ajan olla komentamassa ja oikein tosissaan ratsastaa! Huomaa, että hyppäämisestä on ollut taukoa, kun poni oli taas ihan ihme sähellin, eikä meinannut keskittyä ollenkaan. Kunto on myös päässyt hiukan laskemaan, koska aika nopeasti poni alkoi väsyä ja unohteli etujalkojen nostamisen kokonaan. Sitä piti oikein tosissaan ratsastaa koko ajan, ja se teki kyllä hyvää ratsastajalle! ;)

 

Koska kun ratsastaja ei ole kuulolla, vaan antaa ponin lähestyä itse esteelle ja jättää ponin yksin suoriutumaan tehtävästä, voi käydä näin:

 

 

... Niin, mitäpä siihen sanomaan. Oma moka, kun en ratsastanut vaan matkustin ja odotin ponin silti hyppäävän. Ei se sit hypänny ja minä otin hiekkanäytteitä ja katkaisin estepuomin. Hups. D: Minä aiheutan enemmän tuhoa kuin kaikki ponit yhteensä. Kohtuullisen noloa... :'D

 

Nyt meinaa mennä hermot, kun tämä kuvien lataus tällä netin nopeudella kestää aivan helvatun kauan! Nyt saa sitten tämä jäädä tähän, jatketaan kun mulla riittää hermot joku kaunis päivä pidemmälle. Ja nimenomaan KAUNIS PÄIVÄ, kun huonolla ilmalla netti ei toimi! Murh.

 

Viikonloppuna menen taas tallille, pitkästä aikaa. Sitten voisikin taas tehdä oikein vanhanajanpostauksen kunnon kuvailuilla ja kuvilla :) Niitä on kivempi näin kahden vuoden päästä selailla. Totta, joulukuun ensimmäinen päivä tulee kaksi vuotta siitä, kun saavuin kiusimaan Tiinaa ja Jarkkoa... :) Mäkin rakastan teitä, vaikka olenkin aika rasittava maanvaiva toisinaan ;)

 

Palaillaan, nyt uskonnon itsenäisten tehtävien pariin. Onneksi koulu alkaa huomenna vasta kahdeltatoista, niin ehtii tässä vähän huiliakin. Mulla on kauhea panostuspäivä takana! Ensin olin koulussa, tein jopa kaikki läksyt aamulla, sitten koulun jälkeen menin ajotunnille, sieltä kotiin ja tiskasin kaikki likaiset astiat, sitten luin englannin tutkielmaan tarvittavan kirjan loppuun, sitten rupesin tappelemaan näiden kuvien kanssa ja nyt jos vielä jaksaisi hiukan katsella tuota uskontoa. :)

 

Olen ylpeä itsestäni, vitamiinit selvästi tehoaa, kun mä olen ihan pirteä! :D

 

Marraskuun höpinöitä

Jepjep, se olisi taas uusi kalenterin sivu käännetty ja ai että kun se näyttää taas hyvältä! Kovin kiireiseltä, mutta ah, niin freesiltä taas ja kohta on jo joulu! :)

Mä olen aloittanut autokoulun! Teorioista on istuttu jo puolet ja ajotuntejakin on ehtinyt olla muutama. :) Autolla ajaminen on aika veikeää, enkä millään malttaisi odottaa, että saan sen kortin ja pienen kaaran ja pääsen huristelemaan ihan omia aikojani ympäriinsä! Mikä vapauden tunne! Autossa eniten huolestuttaa ne saakelin vaihteet, lähinnä liikkeelle lähdössä. Liikkeessä vaihteet vaihtuvat helposti, mutta jotenkin se liikkeelle lähtö on aina hidasta ja jänskää :D

Tallille kuuluu sekalaista. Koko elämään kuuluu sekalaista, mutta tänä syksynä se ei yhtään masenna. Tuntuu, että mulla on loputtomasti energiaa ja jaksan aina vaan enemmän innoissani tallustaa pimenevässä syksyssä. Todella omituista, ei lainkaan minua, mutta olen oikein tyytyväinen tähän muutokseen! :D Olen syönyt sikana vitamiineja ja tehnyt asioita joista nautin. Ehkäpä se on avain tähän energisyyteen? :)

Takaisin tallille kuitenkin. Niin, siellä on sekalainen joukkio poneja tarhoissa ja kaikki ovat kyllä aika veikeitä otuksia. Vilin kanssa käytiin tekemässä hieno näyttelysuoritus kauden vikoissa näyttelyissä: luokkavoitto ykköspalkinnolla! Hieno purkki! Kuitenkin tuntuu tavallaan hyvältä, että kausi on nyt ohi ja voi keskittyä enemmän treenailuun ja lihaskunnon kehittämiseen.

Manti puolestaan on ollut kenguru. Ainakin eilen se oli kenguru, kun meidän piti hypellä esteitä... :D Noh, saldo on yksi musta poski (mulla vaihteeksi...) ja yksi katkennut estepuomi :D Aika vähällä selvittiin kuitenkin, kun aikaisemmin syksyllä hypättiin ja sain estetolpan kannattimen kieroon ja koko selkälihas repesi poikki. Se sattui kyllä aika helvatusti, mutta siitäkin selvittiin hengissä ja opittiin jotain: turvaliivi on kaveri! :) Eilen oli liivi päällä, mutta silti otin hiekkanäytteen poskiluullani, eikä liivin vaikutus yletä ihan niin pitkälle. :D Dämit.

Kirppu on ollut kipeänä ja tässä on vieläkin vähän kiikun kaakun kaikki. Pikkuneiti on ollut klinikallakin ja tutkimuksien jälkeen ponin mahasta löytyi hiekkaa... Nyt sitten ollaan psylliumkuurilla ja poistetaan hiekkaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pikkukirppiäinen selviää vain säikähdyksellä tästäkin tapauksesta. Kirppu onkin nyt ollut kevyellä käytöllä; kentällä irtojuoksutusta muutama minuutti päivässä riittää saamaan mahaa toimimaan paremmin ja sitä hiekkaa kulkeutumaan ulos. Kirppu on siis sairaslomalla, Vili rupeaa oikeasti palaamaan treeniin ja Mantista teen esteponin vaikka henki menisi!

Vili on ollut hieno, se on käyttäytynyt niin hienosti kun sillä ajaa. :) Oltiin Tiinan kanssa maastossa niin, että minä ratsastin Mantilla edellä ja Tiina ajoi Vilillä perässä. Pikkumies oli oikein nätisti, eikä edes oristellut äidilleen pahasti :D Lenkki oli hauska, vaikka törmättiinkin hirvijahdista ponijahtiin vaihtanut vainukoira ja mykkä metsästäjä. Mantille teki ihan hyvää mennä kerrankin rauhassa, vaikkei se kyllä poistanut yhtään sikailua... Mitä enemmän sillä on aikaa pälyillä ympärilleen, sitä enemmän se rupeaa skitsoilemaan ihan tyhjästä. Nyt pitäisi vaan saada rutiinia tohon maastoiluun ja hyppäämiseen, niin sen ei tarvitsisi sooloilla koko ajan niin täysillä. On nimittäin aika noloa, että Mantin oma poika käyttäytyy maastolenkillä fiksummin kuin äitinsä.... ja poitsu oli metsässä kolmatta kertaa elämässään... :D Mantilla on hiukan parantamisen varaa!

Meillä on kissa, Maija tällä kertaa, kipeänä. Rupeaa toivo menemään tähän hommaan, mutta nyt näyttää taas ihan hyvältä. Kissa on ihan mysteeri eläinlääkäreillekin, joten eipä paljon muuta voi kuin kokeilla erilaisia asioita ja katsoa mihin hoitoihin vastaa. Nyt Maija on kuitenkin tosi iloinen ja energinen, se syö, juo ja leikkii ihan normaalisti. :) Hieno homma, ehkä tämä menee ohi yhtä nopeasti kuin tulikin! Kolmen viikon päästä on taas verikokeet ja katsotaan kertooko se meille mitään uutta tai viitteitä jostain muutoksesta. Nyt kuitenkin näyttää positiiviselta. :)

Meinasi kuitenkin usko omaan itseen loppua, kun taas joku eläin sairastaa. Tuntui, että me ei osata hoitaa elikoita, kun ne kaikki sairastavat jotain... :( Kissoille on kuitenkin aina hankittu markkinoiden parasta ruokaa, lihaprosentit, sokerit ja suolat on vahdittu tarkasti, vedet vaihdetaan monta kertaa päivässä, kissat ulkoilevat valvotusti ja me todellakin tiedämme missä omat kissat menevät. Meillä on vaan käynyt suunnattoman huono tuuri, niin sanoivat kaikki eläinlääkäritkin joiden kanssa olemme keskustelleet. Ja uskokaa pois, niitä lekureita on hiukan enemmän kuin muutama, kenen kanssa ollaan tätä sairasjuttua pohdittu.

Että ei tässä kaikki mene ihan putkeen, milloin itse sairastan, milloin kissa, milloin poni. Silti sitä vaan jaksaa uskoa uuteen aamuun ja huomiseen, ja aina vaan pirteänä. Elämä on vastoinkäymisiä täynnä, mutta niistäkin selviää, toisista helpommin kuin toisista, mutta kaikista selviää jos todella haluaa selvitä. :)

Kuvia voisin laitella kunhan saan jostain niitä kaiveltua. Tiinakin varmaan pistelee minulle jotakin kuvia kunhan tässä keritään. :) Lontoostakin olen suunnitellut tekeväni postauksen jossain välissä, saa nähdä milloin senkin ehdin ja jaksan toteuttaa... :D

Jottei ihan kuvattomaksi jää tämäkin postaus, niin laitampa ainakin linkin, joka saattaa kiinnostaa teitä. Tarkkasilmäsimmät saattavat bongata kuvien joukosta (hiukan lihavan) purnukkani! http://suvin.otokset.fi/#/kuvat/Vuosi+2012/Shetlanninponien+rotunäyttely/

Nyt zau, James Bond Brosnanin näyttelemänä kutsuu ;) Tästä on hyvä jatkaa hyvää iltaa!

Kantakirjakameli Klaara

Otsikko bustaa jo hiukan, mutta totta se on! Kirppunen on muuttunut kirpusta kameliksi ;) Klaara meni siis viime maanantaina kantakirjaan oikein hyvillä pisteillä!

Matka alkoi aamuyöllä, pimeässä ja kylmässä syyssäässä. Meinasin kuolla aamun herätykseen, mutta kun aivot rekisteröivät sisään tulevan datan tajusin, että tänään on se The Big Day. Nousin aika nopsasti ja ehdin jopa osallistumaan Tiinan kanssa aamutalliin :D Ponit olivat hiukan ihmeissään, kun marssin talliin Tiinan matkassa viiden jälkeen. Ulkona oli ihan pimeää ja sairaan kylmä, mutta niin vaan viskottiin pikkumiehetkin pihalle. Manti meni yksin mököttämään omaan tarhaansa, kun Kirppu jäi sitten uhriksi sisälle. Kirppua ruvettiin laittelemaan sitten matkakuntoon ja Johanna saapui pian kopin kanssa. Eipä siinä muuta ihmetelty kun lastattiin koni koppiin ja lähdettiin kohti Savijärveä!

Savijärvellä oltiin hyvissä ajoin ja ihan ensimmäiseksi strippasin parkkipaikalla esittämiskuteet niskaani :D Oli hiukan jäätävän kylmä, mutta selvisin hengissä ;) Sitten Kirppu ulos kopista ja aloiteltiin yhteistuumin käppäily ympäri Savijärven kartanon maita, kun odotettiin mittaukseen pääsemistä.

Kun odoteltiin siinä, meitä pyydettiin menemään hiukan sivummalle, kun puoliveriotukset päästettiin varsoineen pihalle! Ne juoksivat suoraa tallista omalle laitumelleen koko konkkaronkka varsoineen päivineen :D Hauskoja pikkupirpanoita, kun ne olivat niin kauhean siroja ja jaloja ja menivät häntä tötteröllä ja sieraimet lautasenkokoisina pitkin pihaa :D Kirppu katseli pikkuotuksia ihmeissään ja kiinnostuneena, mutta oli oikein nätisti, kuten aina :)

Odottelun jälkeen päästiin sitten vihdoin mittaukseen ja kaikki meni hyvin. Kirppu seisoi paikallaan kuin tatti paskassa ja mittaaja sai touhuta rauhassa sen ympärillä. Parasta oli se, että Kirpun etusäären ympärys on 13 senttiä!!! :DDD S.ä.ä.l.i.t.t.ä.v.ä. rääpäle! :D

Mittauksen jälkeen saatiin sitten odotella taas hiukan lisää, kun odotettiin omaa esiintymisvuoroa kehään, eli maneesiin. Maneesissa päästiin sitten pistämään parastamme ja tuomarit neuvoivat tällaista kaltaistani epätietoista kaikissa asioisssa. Seisotin Kirpun mielestäni oikein hyvin molemmilla kerroilla ja sain liikkeet esitettyä ihan jees, tosin käynnin halusivat nähdä uudestaan ja pyysivät tuplasti reippaampaa kuin olin ensimmäisellä kerralla esittänyt :D Sitten Kirppi päästettiin juoksemaan irti ja usutettiin laukkaamaan :D Liikkeet haluttiin nähdä siis myös irti ja Kirppinen esitti tosi hienoa ravia! Hieno, hieno tyttö!

Laukkaa ei meinannut oikein löytyä, mutta lopulta nousi sekin ja ihan hyvältä näytti :) Kirppis hyppäsi kukkalaitteen ja maapuomin yli ja oli niin suloinen karvapallo painellessaan pitkin maneesia :) Muutaman kerran se meni tuomareiden kainaloon piiloon, ja sieltä sen sainkin sitten lopuksi kiinni helposti.

Kun päästiin maneesista, kiidettiin varikkoalueelle ja ruvettiin valjastamaan ponia. Oltiin silti myöhässä ja jouduttiin heti aloittamaan ajokoe kun päästiin kentälle. Ei siis pahemmin lämppäilty tai otettu tuntumaa poniin... Ajokoe oli ihan mitäänsanomaton: ensin käyntiä, sitten ravia, ravilisäys ja ravissa kokorataleikkaa. Sitten siirtyminen käyntiin ja pysähdys ja that's it. Siinä se sitten oli ja kaikki poistuttiin heti kentältä ja meidän osalta olikin hommat tehty sit.

Odoteltiin jonkun aikaa palkintojen jakoa ja sitten päästiinkin vielä jäätävämpään maneesiin seisoskelemaan ja kuuntelemaan arvostelut. Kirppu sai oikein mahtavan arvostelun!

"Tammalla on erittäin hyvä tammaleima ja hyvä rotutyyppi. Sillä on ilmeikäs pää, lyhyt lapa, hyvä kaula ja hyvä kaulan ylälinja. Vahva takaosa. Jaloissa on hyvä luusto, mutta lyhyet sääriluut. Oej hajavarpainen. Kinner on löysä. Suorat liikkeet. Käynti on tarmokasta ja tahdikasta. Ravi on kevyttä ja matkaavoittavaa. Laukka on hyvää, matkaavoittavaa ja pyörivää."

Pisteet 8-8-7-7-8 = 38p.!! :D WUHUUUUU, me oltiin hyviä!! :D Jeejjeeee!

Kaikki oli siis meidän osalta oikein mahtavasti ja ohi! HUIPPUA! Kirppu sai siis kokonaisuudessaan 38 pistettä ja laukasta kasin, ja sai Hippokselta toisen palkinnon, eli sinisen ruusukkeen :) Me oltiin tosi nopeasti valmiita ja sitten vaan pakattiin poni koppiin taas ja sunnattiin nenä kohti Renkoa jälleen. :D

Onnelliset! :D

Kotona Kirppu viskottiin tarhaan ja Johanna vei minut kotiin. :) Kiitos vielä tätäkin kautta paljon kaikesta kuskaamisestani ja ruokkimisestakin Johanna :) Ja Tiinalle kiitos kaikesta mun neuvomisesta ja ponin puunaamisesta koko syksyn ajan :) Me tehtiin yhdessä aika mahtava suoritus!

Nyt on kuitenkin minun aikani suunnata nenä kohti suurta maailmaa, ei Renkoa ;) LONTOO on täällä vihdoin!! Huomenna aamulla, aikaisin ennen kukonlaulua minä suuntaan pienet askeleeni lentokentälle ja nousen koneeseen, joka vie minut sateisille saarille ;)

London, here we come!! :)))) ------------>

Pst... Kyllä mä tulen ehjänä takaisin ja olen varovainen. Mitä muutakaan musta vois kuvitella...? ;)

Ikuisesti rakastaen

SIIRI

1.8.2006 - 3.10.2012

 

 

 

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

 

 

 Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.

 

 

 

Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

 

 

 Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin. 

Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.

 

 

 





Karhea kielesi nuoli naamaani, puuhkahäntä kutitteli poskea iltaisin. Tarkkaan teroitetut kynnet roikkuivat lahkeissa, kun ruokaa ei tullut tarpeeksi nopeasti. Korkea vaativa ääni ja hellä, rakastava purina täyttivät asunnon vuoroin. Teit parhaasi lohduttaaksesi kun minua suretti jokin. Onnistuit aina. Onnistuit kaikessa ihan vain olemalla oma omituinen itsesi. Jatka samaa rataa, sillä minä tiedän, että et ole poissa.

 

Rakastan sinua ikuisesti pikkuneiti, mun urhea taistelija. ♥

Suru

Suru ja tuska meinaavat repiä sielun kappaleiksi. Ne kuristavat kurkussa ja valuvat kyyneleinä poskilla. Ne saavat lähes hyperventiloimaan ja oksentamaan. Ja kaiken takana on rakkaus.

Mikään ei ole niin tuskaista kuin tieto siitä, että kaikki on lopussa. Ei kaikki minun osaltani, vaan Siirin. Huomenna aamulla heti kahdeksalta soitan sen viimeisen puhelun eläinlääkärille ja nyt vain yritän vakuuttaa itseäni epätoivoisesti siitä, että olen tekemässä oikean päätöksen.

Siiri, Viiru, Tirppa, Tiiski, Siiruli, Siirappi, Tahmis, Siirula, Viirustin... Tuntuu, että jotain isoa on hajoamassa sisälläni. Siiri pääsee huomenna kissojen taivaaseen, Sannin luokse. Kaikki johtuu kaikesta, mutta pääasiassa nyt on alkanut taas pissailu. Pissaaminen vääriin paikkoihin kertoo pissatulehduksesta, jälleen kerran. Sitä ei voi hoitaa munuaisten takia ja pissatulehdus alkaa olla krooninen, kun antibiootin lopetuksesta on neljä viikkoa ja viikon kissa on jo oireillut... Kolme viikkoa terveenä, tai no, ainakin oireettomana välissä...

Lisäksi se on levoton. Siiri huutelee, se maukuu jatkuvasti. Se kiertää kämppää ja vinkuu, ulisee, jodlaa ja maukuu. Se haluaa jotain, mutta kaikki mitä tarjoan on väärää, koska en voi tarjota kipulääkettä. Munuaiset hajoavat, jos annan sille lääkettä.

Siiri on myös ruvennut repimään taas paikkoja, mikä ei ole millään tavalla sen normaalia käytöstä. Kun se on kivuton ja oma itsensä, se on paljon läsnä ja leikkisä. Nyt se ei innostu leikkimään kuten ennen, ja se jatkuva maukuminen on niin sydäntä raastavaa kuunnella. Siltä on lähnyt karvaa paljon ja vilkkuluomet ovat esillä lähes koko ajan. Sillä on kipeän kissan katse.

Silti jokin huutaa vastaan! Joku sisälläni sanoo, että vielä on toivoa. Vielä kannattaa hoitaa, vielä täytyy tehdä jotain. Vielä ei saa tehdä lopullista ratkaisua. Vielä on mahdollisuus... Mutta siltikään, edes se pieni osa, ei osaa sanoa mikä olisi se mahdollisuus. Mikä on vielä kokeilematta?

En halua jatkaa tätä liian kauan. En halua katua myöhemmin, että menin liian pitkälle. Koska sisälläni sanoo järki jo, että nyt ollaan liian pitkällä. Raja on tässä, eikä enempää saa tehdä, tai se menee kissan kiduttamiseksi. Mutta kun...

Kun ei tuo ole kipeän oloinen. Se ei onnu, tai yski tai tee kuolemaa. Siltä ei puutu jalkaa tai korvaa, se ei ole jäänyt auton alle tai joutunut onnettomuuteen. Siitä ei valu verta tai se ei ole ruumiillisesti hajalla. On niin vaikea katsoa kiiltäväkarvaista kissaa joka tavallaan on ihan normaali. Se ei näytä kipeältä, mutta se on kipeä. Se on sisältä kipeä ja minä en vaan halua uskoa sitä.

Nyt minun on oltava omistaja. Oltava sellainen omistaja, jonka jokainen eläin ansaitsee. Minun on annettava kissan mennä, annettava rakkaan päästä pois kivuista. Minun täytyy, mutten halua. Haluan vain itsekkäästi pitää tuon karvapallon tässä, päästämättä sitä koskaan silmistäni.

Tunteet ovat hurjassa taistelussa keskenään, mutta järki on jo voittanut. Kun katson tuota niin käsittämättömän rakasta olentoa ja ajattelen kulunutta kuukautta tiedän, että ainoa oikea ratkaisu on lopettaminen. On aika, ja tavallaan se olisi ollut jo kuukausi sitten, kun munuaisten vajaatoiminta ja tulehdukset todettiin. Me kuitenkin taistelimme, taistelimme niin paljon, että pääsimme voitolle muutamaksi viikoksi. Olen kiitollinen niistä viikoista ja se käytöksen ero joka kissassa on viikon sisällä tapahtunut, on valtava. Kun vertaan Siirin käytöstä viikko sitten ja nyt, on vieressäni ihan eri eläin, kuin se terve Viirustin, joka nuoli naamani märäksi aamuisin. Se oli kolme viikkoa terve ja silloin se oli oma itsensä.

Niitä pieniä muutoksia ei vaan tajua, eikä edes halua tajuta. En halunnut nähdä merkitystä siinä, että kissa on ruvennut taas "juttelemaan" paljon. Kipuaan se huutaa helvetti, mutta minä vain suljen silmäni. En halunnut nähdä, että se repii tapetteja ja saa nukkuessaan sätkykohtauksia. Nyt näen. Nyt tiedän. Nyt toimin. Nyt on aika.

Tuntuu, että tämä tuska on loputon. Tuntuu, että eläimeni kuolevat kaikki. Tuntuu, että en koskaan selviä tästä. Tuntuu, etten enää koskaan kiinny yhteenkään eläimeen. Ja siltikin tuntuu, että olen tekemässä oikean ratkaisun.

Nyt me syödään kinkkua suoraa paketista yhdessä ja kohta jatketaan juustolla. Niitä Siiri rakastaa ja minä rakastan Siiriä.