Koulu on ******!!

AAAAAARRGHODOSUIHDPIUSALKDSJNDIUAShfdISAJDKSA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Kiitos. Helpotti.

Luoja kun voi pientä ihmistä ketuttaa! Koulu on niin syvältä, se syö kaiken vapaa-ajan ihmiseltä!! Raivostuttavaa! Nytkin on koeviikko menossa ja rutosti olis hommia, mitään ei jaksa/viitsi/huvita tehdä ja sitten vituttaa kahta kauheemmin kun on kokeen palaukset ja keskiarvo laskee sen kaks numeroo :)))) MUR. :D Nyt siis eletään blogin osalta hiljaiseloa ainakin vielä reilu viikko, koska koko ens viikko on koeviikkoa ja sit kun se on ohi, mä hautaudun viikoksi peiton alle ja sitten vasta heräilen uudelleen elämään. :D

Tallillakaan en ole ehtinyt käymään kuin muutaman hassun kerran viime postauksen jälkeen. :( Ärsyttävää kun kaikki painaa päälle ja väkisin meinaa päivistä loppua tunnit kesken, varsinkin jos haluaisi nukkuakin tarpeeksi. Mulla on kans kestokuume, koko ajan pyörii reilussa 37, melkein 38 astetta, mutta no can do, kouluun on mentävä kun koko ajan on jotain ylitsepääsemättömän tärkeää menossa. Tappavaa tämä elämä!

Phuhhuh. Jos vaikka mentäisiin hiukan tallikuulumisiin, niihin vähiin joita mulla on kertoa. Klaara, eli Lara, Kirppu, Skidi on kotiutunut hyvin ja kaikki tuntuu sen otuksen kanssa olevan kunnossa ja hyvin. :) Pikkuneiti on aika veikeä, joskin luonteikas pikkuotus ja oikein mukava uusi tuttavuus. :) Ohjasajoin pikkuneitiä kerran, ja hienosti meni. Selkeesti rupesi muistamaan hiljalleen vanhoja juttuja, joita tosiaan tehty vuosia sitten edellisen kerran. Klaara ei ole tiine vaikka sitä kovasti toivottiin. Siispä tästä neidosta tulee nyt sitten ohjasajoponi kesällä, ja kisoihinkin voisi mennä starttaamaan jos ehditään treenata tarpeeksi ennen kesää. :)

Mantin kanssa ollaan myös muutaman kerran treenattu ohjasajoa ja ihan hyvältä vaikuttaa! Hienosti menee väistöt ja innokkuutta löytyy työn tekoon paljon. :) Poikansakin on joutunut oikeisiin töihin ja Vilillä olen muutaman kerran ohjasajanut. Hyvin menee, poika on nopea oppimaan ja tahmeudestakin ollaan hiljalleen päästy eroon, tai ainakin saatu niitä kavioita hiukan vähemmän liimaisiksi ;) Enää Vili ei tosiaan koko aikaa rahnusta ja möngi kuin laiskiainen, vaan osaa ihan oikeasti liikkua reippaastikin eteenpäin. :)

Kerran myös ajoin Vilillä kentällä ja täyty sanoa, että helppo kaveri. Se on niin lungi jäbä, vaan kerran meinasi lähteä lapasesta kun säikähti ja oli siis ensimmäinen kerta talven jälkeen kun ajettiin ja syksylläkin poitsulla oli vain muutaman kerran kärryt perässä... :) Fiksu mies, lungi ja mukava otus, jonka kanssa työskentely on ollut tosi hauskaa. Tosi erilaista kuin noiden tyttöponien kanssa, mutta oikein antoisaa. :)

Muoria on kovasti ikävä, varsinkin kun ohjasajaa noita muita. Niistä kun ei kukaan tunnu oikealta. Kukaan ei toimi niin kuin Muori, siinä pienessä neidossa oli jotain niin suurta, että mä en koskaan tule pääsemään sen yli. Muori oli vaan niin täydellinen kaikessa epätäydellisyydessään, että välillä meinaa oikeasti ahdistaa kuolemaan asti kun tajuaa sen, että poni ihan oikeasti on ikuisesti poissa. Varsinkin ohjasajaminen on vaikeaa välillä, se oli se mun ja Muorin juttu, se mitä me osattiin yhdessä parhaiten, missä me oltiin oikeasti tosi hyviä. Se the thing, minkä jälkeen oltiin kentällä yhdessä, käveltiin loppukäynnit tutulla tapaa, rutiinilla.

Nyt on niin omituista, kun nämä muut eivät toimi kuin Muori. Ne eivät ymmärrä sitä, että kun kehun paljon ja löysään eri tavalla ohjat, alkaa loppukäynnit, jossa kävellään tietyllä tapaa. Silloin kaikki tuntuu hetken niin väärältä, tuntuu, että tässä ei ole mitään järkeä ilman Muoria. Ettei kannata edes opettaa näitä, antaa olla ja unohdetaan ohjasajo. Sitten ravistan päätäni ja mietin uudestaan; miksi lopettaisin sen, missä olen hyvä? Vain sen takia, että se muistuttaa kerran niin rakkaasta olennosta, joka varasti sydämeni.

Niin, en minä sitä lopeta. Olen hyvä ohjasajossa, opetin Muorin pitkälle alusta ja me oltiin hyviä. Opetan Viliä ja se on lupaava nuori mies. Miksi en antaisi pikkumiehelle, Mantille ja Larallekin mahdollisuutta olla the poni minulle? Näyttää, mihin me voimme yltää yhdessä.

Kevät on muutoksen aikaa. Niin se saa olla nytkin. Uudet tuulet puhaltaa ja meidän pitää tanssia niiden sävelillä. Maailma muuttuu niin minäkin, vai miten se meni? ;) Palaillaan asiaan taas kunhan saan koeviikon hoidettua pois päiväjärjestyksestä. :)

Kohti kevättä.

Lumet tippuu katoilta, maassa on julmetun liukkaita lammikoita, joiden alla jäätä. Aamulla on kylmä ja päivällä meinaa kuolla kuumuuteen. Tuijottelen kirkkohistorian tunnin ikkunasta ulos ja lennän ihan omaan maailmaani, jossa ei ole uskonpuhdistusta tai ortodoksisia mysteereitä. Aurinko paistaa ja tuuli riuhtoo paljaita puita ja riepottelee hiuksia. Suljen silmäni ja ajattelen, että Muori on tässä tuulessa. Se tuo terveisensä, kehottaa jatkamaan ja vaikka jopa keskittymään siihen katolisen kirkon sakramentteja käsittelevään tehtävään, jonka opettaja jakoi joskus tunnin alussa.

Se on omituista, kuinka tuntui, että maailma pysähtyi. Tuntui, että minut suljettiin johonkin pussiin, jonka läpinäkyvän kalvon läpi katselin hieman utuista maailmaa. Silti tuli seuraava päivä ja sitten seuraava. Menin vain niinkuin aina; herätyskello klo 5.40. sitten suihkuun, kouluun ja koulupäivän jälkeen kotiin. Silti tuntui, että elin pienessä tyhjiössä, jossa olivat vain minä ja Muori.

Se on vaan niin raakaa, kuinka elämä jatkuu, vaikka se yhden osalta päättyykin. Oli kamalaa joutua luopumaan rakkaasta palleroisesta. Nyt kuitenkin kun katselee sitä kaikkea aikaa mitä meillä oli, voin sanoa sen todella olleen kaiken tämän luopumisen tuskan arvoista. Suru on se hinta mikä pitää maksaa siitä, että sai rakastaa. Ja minä maksan mielelläni tämän hinnan, sillä Muori oli jotain niin ihanaa, että en vaihtaisi hetkeäkään yhteisestä, liian lyhyestä, ajasta pois.

Elämä kuitenkin jatkui ja jatkuu. Aika kulkee eteenpäin, kirkkohistoria vaihtuu psykologiaan ja matematiikkaan. Maailma vain ei pysähdy, ei vaikka haluaisit. Se vääjäämättä vyöryy eteenpäin, antamatta sinulle aikaa vain pysähtyä. Toisaalta se on hyvä, sillä vähitellen tästä pussista on päässyt eroon ja vain hetkittäin suru meinaa ottaa yliotteen.

Tallillakin elämä jatkuu, sillä vaikka yksi on poissa, se ei muuta sitä tosiasiaa, että kaikki muut ovat siellä. Ja Manti ilman ystävää. Niimpä me haimme Mantille uuden ystävän Johannan ja Tiinan kanssa. Pitkästä aikaa tuli vierailtua taas Kippolassa ja oli kiva tavata taas Tupua ja muita muutenkin kuin näyttelytohinan keskellä. :)
Kippolasta mukaan lähti Johannan poni Klaara, jonka kutsumanimeksi on kai nyt vakiintunut Lara?

Minä sitä kutsun lähinnä Skidiksi, tai Kirpuksi, Minikin on livahtanut suusta muutaman kerran. Ja mä sanoin sitä Kurppakaaliksi!! Se oli outo hetki :D:D Mutta juu, Lara on pieni, voikko otus, joka on ihan ihmeellinen pikkuruinen satuponikeiju. Se on valloittava olento, aivan ihana keijukainen. Säkää tyttösellä on 88-89cm, eli melkein mini, muttei ihan kuitenkaan.

Tallilla kävin sunnuntaina ja pahin tunneryöppy tuli kun näin kirkkaan pinkin riimun varustehuoneen ovessa olevassa naulakossa... Kevyt kosketus riimuun riitti ja sitten sain itseni lamaantuneesta olotilasta jatkamaan touhuamista. Viliä ohjasajoin jälleen kentällä, ja täytyy kyllä todeta että se poika on nero!

Osasi tosi hienosti edelliskerran juttuja, ravi nousi kevyesti ja takapää liikkui mihin pyydettiin. :) Todella näppärä pikkuori, jos se tuota tasoa oppii uusia asioita, me startataan jo kesällä ekat ohjasajoluokat ;) Fiksu, fiksu kaveri! Hiukan poitsu rupesi loppua kohden kyllästymään, joten lopetettiin vielä kun kaikilla oli hauskaa ja poni toimi hienosti. :)

Larakin pääsi ensimmäisen kerran kentälle ja voi luoja sitä riekkumista narun päässä! Ajattelin ihan vaan kokeilla pikkuneidin juoksutusta, ja keijuponi otti ilon irti!

Lara painoi käsille ja painatti maailmanennästysvauhtia ympyrällä! Toisinaan ympyräkin unohtui ja poni poukkoili missä sattui, mutta enimmät höyryt päästeltyään Lara rupesi hiukan rauhoittumaan. Tamma pukitteli, pomppi kuin mielipuoli ja oli ihan vieteri, mutta onneksi rupesi tasaantumaan hetken työskentelyn jälkeen. :) Käsille painaminenkin väheni huomattavasti. :)

Kokeilin myös seisottaa ponia näyttelyasennossa ja tyttö tiesi heti mitä tehdään. Ei ihmetellyt ollenkaan, eli ihan selvää juttua oli ainakin ponille ;)

Oman kameran kuvia en jaksa kaivaa nyt esille, mutta laittelen niitä joku päivä tänne blogiin, kun saan kuvat siirrettyä koneelle. :) Nämä kuvat siis Tiinan ottamia, kiitos! :) Lisää kuvia tulossa siis joskus, nyt näkemiin ja hyvää raekuuroista kevättä!

Tänään tosiaan satoi rakeita oikein reilusti! Se siitä keväästä... :D Silti ihan hetken kuluttua paistoi taas aurinko ja sitten muutaman hetken perästä hirveä lumi/rae/räntäsadekuuro iski niskaan. Tuntemattomia ovat kevään tiet! :D

Nuku hyvin rakas...

HAGELUNDS KLARA

24.6.1993 - 9.3.2012

Minä en ole poissa,

sillä eläin ikuisesti.

Elän siellä missä sinäkin,

syvällä sydämessäsi.

Tulen luoksesi mukana tuulen,

leikin hetken hiuksissasi,

kuiskaan tervehdykseni,

kuivaan kaipaavan kyyneleen.

Tulen luoksesi aamuhämärässä,

olen kasteena heinikossa,

pakkasena sormenpäissä,

olen aaltona rannassa.

Olen tähtenä taivaalla,

hieman kuusta vasemmalla,

olen henkäys menneisyydestä,

toive tulevasta.

Olen aina luonasi,

turvana lujana ja vahvana,

tapaamme kauniissa unissa,

vielä kauniimmissa muistoissa.

Olen olemassa,

niin kauan kuin sinäkin,

sillä minä olen sinä,

ja sinä olet minä.

En ole jättänyt sinua.

Mene rakas Muori, juokse kivuttomaan vapauteen. Kävelit suoraan sydämeen ja jäit sinne asumaan. Siellä sinä olet, mun mukana ikuisuuden. Sinä autoit minua kun mulla oli vaikeaa, joten nyt on mun vuoro. Mene, leiki aallokossa, pukittele pirusti, lennä tähtiin ja tule takaisin. Mä pärjään kyllä. Sillä onhan mulla nyt maailman ihanin suojelusenkeli matkassa. ♥

Rakastan sinua.

Mittarissa -20...

Anteeksi mihin se mun kevät katosi?! Mittarissa tosiaan oli tänäkin aamuna pakkasta 20 astetta... Hyrrrr, ulkona on ihan kamalan kylmä aamuisin, kun lähtee kohti koulua.

Tallilla en ole viime postauksen jälkeen käynyt ollenkaan, mutta tietoja olen saanut koko ajan Tiinalta. Muorille lopetusaikaa järkätään koko ajan, pyrkimys saada lopetus hoidettua lauantaina aamupäivällä... Hullua, surullista ja todellista. Jotenkin sitä koko ajan toivoo vaan heäävänsä unesta ja kaikki olisikin vaan inhottavaa painajaista...

Noh, Muorista lisää sitten kun seuraavan kerran pääsen tallille asti... Nyt ajattelin hiukan jakaa kissojen kuulumisia, niistä kun en ole luvattoman pitkään aikaan mitään kirjoittanut! Oggy, eli Okkeli, Oksu, Poksu, Okke, Pikkuläski on kasvanut jo ihan isoksi kissaksi :) Pikkuisesta pojasta on tullut jo aikuinen kissa, vaikka se onkin aika pienikokoinen yhä edelleen. Kissalaumassa on ollut mukavan rauhallista, kaikki neljä ovat terveitä ja kunnossa, mitä nyt Siiri sillointällöin oireilee anaalirauhasia, jotka saan itsekin nykyään tyhjättyä.

Tässä Oggyn ennen ja jälkeen kuvat :D

Oksu ensimmäisenä päivänään meillä. :D

Oksu normaaliakin hiukan läskimmän näköisenä leivinuunin päällä muutama
viikko sitten :D

Pientä muutosta havaittavissa? :D

Tinka meinasi yksi aamu saada hullun sydärin, kun hain sitä häkistä... Kaikki ovat varmaan huomanneet että tuolla ulkona on hiukan liukasta, ja niin on meidänkin pihalla. No, otin Tintin syliin ja toin sitä sisälle, kun yhtäkkiä heitin komeasti lipat ja kaaduin suoraa selälleni jäälle! Tinka lensi sylistä ilmaan ja painatti sitten ihan paniikissa minua karkuun pihalla... Se juoksi pellolle, missä hanki  kantoi kevyttä kissaa helposti, mutta minä rämmin sen perässä kuin mikäkin ähisevä ja puhiseva mörrikkä... Kissa pelkäsi minua yhä vaan enemmän, kunnes lopulta melkein hyppäsin sen päälle ja liiskasin sen syliini, jotta sain raahattua sen sisälle. Tinka ei vieläkään uskalla olla mun lähellä, ja menee karkuun häkissä, jos olen hakemassa sitä sisälle... :( Voi reppanaa, se todella säikähti!

Laitetaampa lopuksi tuo 30. päivän valokuvaushaaste alkuun!

Päivä 1: Omakuva:

Vuosisadan hienoin kuva, eikö vain? :D:D:D:D Minä vasemmalla, sisko oikealla :D:D Ollaan aika söpöjä ;)

Kevätkeväkevät!

Kevät on tullut, ihan selkeästi. Vaikka ulkona olikin tänä aamuna 15 astetta pakkasta... :D:D

Eilen olin jo aamupäivällä Tiinalla. Kelatkaa! Aamupäivä + minä = epätosi yhtälö :D Siltikin olin jo kasilta hereillä ja puoli yksitoista jo tallilla. Aika hyvin, eikö vain? :D

Kerrankin oli päivä, jolloin oli aikaa. Oli vaikka koko päivä aikaa touhuta mitä tykkäsi. Ulkona oli ihana ilma, Vilinkin kanssa tehtiin töitä niin että mulla oli päällä vain ja ainoastaan fleecetakki, toppatakin jätin talliin. :) Ensin käytiin kuitenkin Tiinan ja Arvon kanssa kokeilemassa millaisessa kunnossa pelto on. No, ainakin siellä oli julmetusti lunta!!

Arvo on niin kevyt että hanki kantoi sitä kevyesti, mutta mun painolla upottiin kyllä lahjakkaasti reisiä myöten hankeen! Jessus sitä lunta oli aivan mieletön määrä! Arvo päätti tulla pelastamaan minut hankeen, ja lopulta pelastuskoira oli enemmän tappajapiraija :D Kaaduin selälleni umpihankeen, Arvo loikki päällä ja ympärillä, kuolasi ja nuoli naamaa ja minä konttasin sitä karkuun hangen päällä! :D Kontaten hanki kantoi minuakin, kun paino jakaantui tasaisemmin isommalle alueelle. :D

Tiina oli paparazzi, joten tässä kuvamateriaalia pelastuskoirasta ja pelastettavasta vihreästä oliosta :D

Karkuuuun....!

Hirviö! Se vei mun pipon!!

Pelto todettiin sitten aivan liian raskaaksi pohjaksi treenata yhdenkään ponin kanssa, joten päätettiin keksiä jotain muuta. Mentiin sitten kentälle, Tiina ja Jarkko pisti hiukan lumen pudottamia lankoja paikoilleen ja sitten mentiinkin takaisin tarhoille. Tehtiin poikkeus sääntöön ja otin pikkuhirviön ensimmäisenä! Vilisteri pääsi siis ihan ekana töihin kuin oikea poni ;)

Harjailtiin siinä sitten Viliä ja voi luoja kun siitä lähti karvaa! Se on varma kevään merkki kun meinaa tukehtua kun harjaa ponia... :D Vili oli suloinen, se oli oikein iso mies ja ylpeänä kun sitä niin paljon siinä mälvättiin ja hoidettiin. :D Normisti kun se viettää vielä nuoren ponin tarhapainielämää pääosan ajasta. :)

Heitin sitten Vilille valjaat ja jätin takin pois päältäni ;) Sitten lähdettiin kohti kenttää ja kentällä mentiin ohjasajoa piiiitkästä aikaa! Taisi olla vasta toka kerta kun koskaan ohjasajan tuota elikkoa. Vili on ihan hassu, ihmeellinen hidas kaveri. Se vain laahustaisi ja matelisi kuin mikäkin laiskiainen, mutta kun muutaman kerran komensi, alkoi pikkumies jopa kävellä ihan kunnolla. :D

Vili oli kyllä fiksu! Se oppi muutamasta toistosta liikuttelemaan takapuoltaankin sinne minne pyysin! Muutaman kerran pyysin vähän enemmän liikettä ja hain edestä vahvempaa tuntumaa, saaden ponin kunnolla "Ohjan ja pohkeen" väliin. Okei, ei ole pohjetta, mutta joka tapauksessa eteenpäin pyytävä komento. Vili liikkui pieniä pätkiä oikein hienosti, ja tosi hyvässä muodossa. Siitä tulee vielä joskus jotain suurta, uskokaa pois! Paljoa ei tietenkään vielä vaadittu, mutta muutaman kerran vähän enemmän työskentelyä ja sitten muutama raviin siirtyminen, paljon pysähdyksiä ja peruutuksia. :) Fiksu, fiksu mies!

Ravia!

Vili palautettiin harjauksen kautta tarhaan Iivarin kiusattavaksi ja sitten vuorossa olikin Muori. :) Mentiin pikkuneidin kanssa kentälle ensin hiukan liikkumaan, jotta olisi iisimpi talutettava maastossa. No, ei se ollut!

<3

Lähdettiin sitten kentällä pyörimisen jälkeen talutuslenkille maastoon ja voi luoja sitä pukittelun ja niskojen nakkelun määrää! :D Se oli ihan kuin pieni varsa! Koko maailma oli niiiiiin ihmeellinen ja kaikki oli jännittävää ja kivaa :) Oli tosi upeaa käydä kävelemässä, mentiin aika pitkä lenkki ja fiilis molemmilla lenkin jälkeen oli hyvä. Muori oli ihan innoissaan, se kuopi vielä loimituksessa etusillaan, ei olisi malttanut lopettaa.

Se kävelylenkki oli jotain totaalisen upeaa. Paras kaveri kainalossa, kaunis keväinen ilma ja lämmin auringon paiste. Keräsin kyllä maailman parhaita muistoja tuolta kävelyltä. Oltiin niin yhtä, maailmassa oli vain me kaksi, tuleva kevät ja aurinko, sulava maa ja heräävä luonto ja porkkanat, joita poni nyysi mun taskusta. Se oli ihmeellinen, taianomainen kävelyretki. Otettiin siitä kaikki irti :)

Kävelyllä :) Ihmeellinen, ihana maailma ja ihmeellinen, ihana poni <3

Ja hyvä että otettiin, sillä tänään sitten tulikin Tiinalta se viesti, mitä mä olen tässä kuukauden päivät pelännyt tulevan. Tänään klo 16.31. Viesti alkoi: Tää on se pelätty viesti...
Eläinlääkäri oli käynyt paikan päällä, todennut Muorin sydämen menneen huonompaan kuntoon. Suositteli lopetusta lähiaikoina. Mun maailma pysähtyi just tohon paikkaan ainakin kymmeneksi minuutiksi, kunnes lakkasin tuijottamasta seinää. Kohta on siis aika. Nyt pohditaan käytännön asioita ja totutellaan siihen faktaan, että ponineiti poistuu kivuttomaan maailmaan muutaman viikon sisällä, kunhan saadaan kaikki järjestettyä valmiiksi.

Noh, palailaan eiliseen. Eilen kaikki oli niin ihanaa ja maailma oli vaaleanpunainen :) Ponikin oli ihan vaaleanpunainen, kun pinkkiin riimuun paistoi aurinko niin pinkki väri hohkasi mustasta ponista aika hienosti! :D Mullakin oli pinkit hanskat, joten oltiin ihan Team Pink! :D Lenkin jälkeen Muori palautettiin pirteänä ja iloisena tarhaan ja tarhasta napattiin iso tyttönen mukaan. :)

Manti meni kentälle juoksemaan irti, kun minä rupesin olemaan aika puhki. Lauantaina oli hullun rankat treenit, jossa sain niskan kipeytettyä aika totaalisesti, joten eilen ei jaksanut kaikkia poneja liikuttaa kunnolla... Paha minä. :) Noh, Manti juoksenteli hetkisen ja sitten tuli kerjäämään herkkuja... :D Yhtä laiska kuin minä. Hyvä me! Noh, Manti pääsi aika vähällä, mutta joskus saa käydä niinkin. :) Tyttönen vietiin minimaalisen palkan jälkeen takaisin tarhaan ja sitten olikin hommat tehty. :)

Mentiin sitten Tiinan kanssa sisälle ja juotiin teetä ja parannettiin maailmaa. :) Maailmasta tulikin taas paljon parempi paikka!