7.6.2012

Ratsuponin alku!



 Siinä se on! Ratsuponin alku Puttis! :)

Puttiksen kanssa ollaan nyt tutustuttu hetkinen ja aloiteltu hiljalleen yhteisen sävelen löytäminen. Hoitotoimenpiteissä poni on maailman kiltein, se seisoo kuin tatti aloillaan ja antaa tehdä ihan kaikki hoitotoimenpiteet mukisematta. Tarhassa poni on ihan samanlainen; maailman kiltein ihmiselle. Se seisoo aloillaan jos menet sen luo, ei lähde karkuun tai sooloile omiaan. Se vain seisoo korvat hörössä paikoillaan, odottaa nätisti kunnes saa riimun päähän ja sitten poni kävelee perässä valjastuspaikalle. :D

Yhteistyötä ei tarvinnut hioa paljoa, ennen kuin uskalsin kivuta ponin selkään ensimmäisen kerran. Alkuun Puttista vähän jänskätti ja pohkeet kyljissä olivat oudot. Ääniavuilla poni kuitenkin liikkui hienosti eteenpäin. Puttis tarvitsi aika paljon kehuja ja rohkaisua, mutta kun se hoksasi tekevänsä aivan oikein kävellessään minä selässään, alkoi neitonen rentoutua ja kävellä vapautuneemmin.

Ensimmäisellä ratsastuskerralla harjoiteltiin lähinnä sitä eteenpäin liikkumista, kääntymistä ja pysähdyksiä. Puttis on aika kova edestä ja tukeutuu aika-ajoin kuolaimeen vahvasti, mutta rentoutuessaan rupeaa kantamaan itseään paremmin ja uskaltaa irroittaa edestä. :) Pysähdykset menevät hienosti ääniavuilla, ja muutama pysähdys saatiin toistojen jälkeen ihan pelkällä istunnalla :) Nopea oppimaan!

Taivutuksia kokeilin volttien verran, ja täytyy sanoa, että käsissä on taas yksi ravuri :D Pikkuneiti on tottunut raviponina tukeutumaan aisoihin käännöksissä, ja nyt kun aisoja ei ollut, ponin tasapaino oli kehno ja se kaatui vahvasti sisäänpäin. Tasapainoa pitää treenailla paljon isoilla ympyröillä vaatimatta liikaa. :)

Ensimmäinen ratsastuskerta lopeteltiin aika lyhyeen. Seuraava kerta koittikin ihan muutaman päivän päästä ensimmäisestä, ja Puttis oli hieno! Se oli selkeästi saanut jo jutun juonesta kiinni, ja nyt poni liikkui heti alusta asti rennosti ja todella reippaasti eteenpäin!! :) Hieno tyttöponi!



 Toisella kertaa ruvettiin hakemaan enemmän tuntumaa suusta ja tehtiin niitä isoja voltteja. Opiskelun pääpainoksi laitoin pohjeavut ja aika näppärästi poni rupesi tajuamaan, että pelkästä pohkeesta voi liikkua eteenpäin! Aikaisemmin se on tarvinnut aina ääniavun ymmärtääkseen liikkua eteenpäin, mutta jo toisella kertaa saatiin muutamia siirtymisiä jo ihan ilman ääniapuja :)

Tokalla kerralla otettiin myös muutamia ravinostoja, ja aluksi poni oli taas kuin jäykkä rautakanki. Se nojasi kuolaimeen ja epäröi, mutta kun tajusi, että on oikein ja okei juostakin ratsastaja selässä, alkoi tyttö rentoutua hirveästi ja ravaamisesta tuli niin kivaa, että Puttis ei olisi malttanut kävellä ollenkaan! :D

Puttis innostui kauheasti ravista ja painatti oikein reipasta ja korkeaa ravia eteenpäin kuin Vermon loppusuoralla ;) Pidätteitä piti ottaa läpi taas enemmän, sillä käyntiin siirtyminen ei ollut yhtään kivaa :( :D Ravailtiin aika paljon ja liikkuminen sekä fiilis parani koko ajan! :)

Jo muutaman hassun kerran Puttis tajusi väistää pohjetta, ja sai paljon kehuja siitä :) Ratsuna poni on kovin kiltti ja reilu ja rehti. :) Odotan jo innolla, että päästään treenaamaan enemmän ja että ponista tulee enemmän ratsu :) Maastoilua voisi ruveta kohta harkitsemaan ;)

Nyt on tavoitteena siis opettaa ensin ponille laukkakäsky liinassa, jonka jälkeen sitä voi ruveta treenaamaan selästä, kunhan ponin tasapainoa ja muuta ratsastettavuutta saadaan ensin roimasti eteenpäin. Jos Puttis kuitenkin oppii näin pian ja on noin vastaanottavainen ja rehti työponi koko ajan, luulen, että me ollaan sangen pian laukkatreeneissä ;)



Puttis on kaikin puolin tosi miellyttävä poni! Ainoa miinus on se, että se kiusii vieläkin mun Mantireppanaa... :D Työponina kuitenkin mitä ihanin ja rehdein tapaus, sekä fiksu kuin mikä! Odotan innolla jatkoa ja ratsutusprosessin kulkua :) Kiitos Puttiksen omistajalle Hannalle, joka antaa minulle mahdollisuuden ratsuttaa poniaan! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti