POKS. Mun pää sanoo ihan kohta poks. Koko ajan tapahtuu ihan hirveesti, niin paljon että en pysy ite edes mukana missä mennään ja milloin. :D Jalat selkeesti kuskaa mua joka paikkaan kun miettii mitä kaikkea touhuan koko ajan, mutta ajatukset käy vähän hitaalla. :D
Jeah. Mä en edes yritä muistaa mitä kaikkea tässä on jäänyt kirjoittamatta, nimittäin sitä on ihan hirveän paljon! Ollaan ahkeroitu Mantin kanssa, käyty ratsukankaan tallin jälkeen toisellakin tallilla tunnilla, saatu kotona opetusta Jonna nimiseltä valmentajalta, ja käyty ratsastamassa läpi elämän ensimmäinen yhteinen koulurata! Välissä Manti on leikkinyt linkoa, ja minä olen saanut kaivaa hiekkaa suustani useammankin kerran. Ohjasajoakin kokeiltiin pitkästä aikaa, ja Manti taas yritti oikein kunnolla niskan päälle. Se hölmö olento ei ihan hiffaa että mua se ei pääse määräämään vaikka kuinka yrittää. Kovaa kovaa vastaan! ;)
Muoriraukka on jäänyt vähän sivuun, vaikka senkin kanssa toki puuhaillaan koko ajan. Se onkin ollut todella tasaisen loistava koko ajan! Ajolenkillä se käyttäytyi upeasti, liikkui halukkaasti ja hyvässä rytmissä ja ryhdissä. Tehtiin myös paljon peruutusharjoituksia, ja nekin rupeavat hiljalleen sujumaan paremmin! Tositosi hienoa. Ja ihmiset väittää että vanha koira ei opi uusia temppuja. Okei, tässä tapauksessa poni, vaikka poni onkin ison koiran kokoinen ;) Mitattiin Muori, ja korkeutta löytyi 94cm! Huikeaa ;)
Muori on ollut ohjasajossakin aivan tosi mahtava, ollaan hiljalleen opeteltu väistöjä, ja nyt väistötkin rupeavat sujumaan huomattavan hienosti! Peruutuksista puhumattakaan - Ponista puuttuu kokonaan se paniikki peruutuksissa, ja vinouskin rupeaa häviämään. Aina vaan tulee rennommin peruuttaen ja aina vaan suorempaa! Mahtava Bouni! :) Irtohypytin ponia kanssa tuossa jokunen aika sitten, enkä ole koskaan nähnyt sen liikkuvan ja hyppäävän niin hienosti! Liike oli kaikinpuolin kunnossa, laukka pyörivää ja halukasta, ja ne hypyt! Poni leiskautti kunnon varalla kaikkien esteiden yli, ja lähestymiset menivät tosi hyvin nappiin. On se mahtavaa kun näkee ponin tulevan koko ajan parempaan kuosiin. :)
Jeah. Manti puolestaan on joutunut aikamoiseen rääkkiin. Ensin käytiin tosi kivalla ja monipuolisella tunnilla Kissankulman eläinpihalla. (Kannattaa käydä kissankulmassa, minipossut on ehkä hauskinta mitä mä tiedän!! ja tunti oli miellyttävä kokemus, opettaja mukava ja asiallinen, joten todellakin kannattaa käydä kääntymässä siellä! :)) Mantia jänskätti, mutta kun Muorikin oli mukana niin se rentoutui aika nopsasti ja toimi tosi kivasti tunnilla. :) Sitten ohjasajettiin välissä, jossa otettiinkin aika hyvin yhteen Mantin kanssa! Manti oli kaikinpuolin ylienerginen, se tuntui ihan räjähtävän käsiin koko ajan. Pitkään sai tehdä töitä että poni kulki oikein päin, antoi edestä vähän periksi ja malttoi olla aloillaan.
Laukat nousivat aivan käsittämättömän hienosti, kunnon räjähdys vain ja poni painatti ymypyrällä oikeasti aika jumalaisen hienoa laukkaa! Tosin turhan usein laukkaaminen loppui sikailuun, ja sain taas olla ojentamassa ponia. Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin asiallisetkin laukat, joten niihin oli hyvä lopettaa laukkaaminen. Minä meinasin kuolla ohjasajoon, kunto on HIUKAN huonontunut tuon kevarin myötä ja kenttä pölysi ja Manti riepotti. :D:D
Oikeasti noloa, minä vain päristelen kevarilla joka paikkaan, enkä vahingossakaan ota alleni ihan oikeaa polkupyörää......... Nopsasti lähtee kunto laskuun kun ei pyöräile duuniin 11km/suunta. Duunikin loppui ajat sitten, joten periaatteessa mun ei tarvitse liikkua kuin tietokoneen ja jääkaapin väliä jaloillani ;) Kevarilla pääsee sitten pidemmät matkat, kuten tallille ja takaisin. :D
Mulla on taas aivan kauheasti kuvia. Omia kuvia, ja Tiinan kuvia joita se aina mulle lähettää ihanasti tallireissujen jälkeen. Taidan taas lykätä vaan kuvia postauksen loppuun, en jaksa edes taistella tänään kovin monen kuvan kanssa. Lupaan lisätä jossain vaiheessa "päiväni kuvina" postauksen, niin tulee pelkkiä kuvia postaus täyteen. ;)
Jepjep. Palaillaanpa vielä pikaisesti Mantiin. Manti on ollut vähän kärttyinen. Kyllästynyt työntekoon. Me ollaan paahdettu nyt niin kovalla teholla, että poni rupeaa infoamaan että nyt riittää. Siksipä poni saakin nyt taukoa kouluratsastuksesta! Siitä tulee puskapolle jolla hypätään pieniä maastoesteitä ja maastoillaan. Kentälle ei astuta jalallakaan ennen elokuun puolta väliä.
Jonna oli valmentamassa meitä keskiviikkona, ja tunti menikin aika pitkälle ihan perusjuttujen läpi käymiseen. Jonna oli tosi mukava, ja musta tuntuu että mä löydettiin se meidän valmentaja nyt! Jonnalla on hyvä ote tohon hommaan, se ei anna Mantin sikailla vaan näkee kun se kusettaa minua 6-0. :D tai ehkä 6-1, mutta ei yhtään sen enempää. Käytiin kouluratsastusradan juttuja läpi, ja kulkikin hetken melkein oikeinpäin ja hienosti. Laukat kusivat aika hyvin, vasen onnistui kyllä ihan okei, mutta se oikea..........
Manti kyllästyi tiukkoihin otteisiini, se ei halunnut taipua laukkaamaan ympyrällä. Kun en antanut muuten periksi, poni rupesi viskelemään minua mäkeen. Se leikki linkoa ja minä takiaista joka yritti roikkua lingossa kiinni. Takiaista joka epäonnistui yrityksessään. :D Manti rupesi oikein pyhällä raivolla viskomaan minua laukasta kulmiin, ja lopulta Jonnakin ojensi eläintä kunnolla. Tehtiin oikeasti aika sairaasti töitä, ja lopulta Manti taipui laukkaamaan yhden kauniin laukkaympyrän!
Olo oli niin hakattu, raadeltu ja mukiloitu kuin voi olla. Ja silti niin hyvä! Manti taipui loppujen lopuksi tahtooni, ja Jonnan suurella avustuksella sain sen toimimaan sen yhden kultaisen kerran. Tippuminen selästä kyllä kuluttaa ihmistä aika hyvin, tuntuu että energiaa valahtaa sinne kentän hiekkaan ainakin 10% joka putoamisella. Yhden kerran mulla jäi jalustin jalkaan, ja vasta ponin pois laittamisen aikana tajusin että nilkkaa vihloo hiukan. Kotona sitten selvisi syy: nilkka oli sellainen tennispallon kokoinen. :) Nivelsiteet ei tykänny!
Seuraava koettelemus, ja itseasiassa seuraava kerta kun kipusin mantin selkään, oli jälleen kissankulmalla. Oli kouluratsastuskisojen päivä, eli lauantai! Manti oli ihan ihmeellinen, jännittynyt sikapossu joka kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä. Aluksi me tosiaan meinattiin räjähtää joka suuntaan, sitten meinattiin hypätä suoraan taivaaseen asti, mutta poni pyytyi kuitenkin vain keulimaan. Siis aivan järkyttävää! En ole koskaan ratsastanut Mantia sellaisena, ja hetken jo pohdimme että me ei mennä radalle ollenkaan.
Manti rupesi kuitenkin rentoutumaan ihan kohtuullisen hyvin, ja kun meidän vuoromme tuli, poni kulki ihan siististi radalle. Rata meni paremmin kun odotin, tosin laukat kusivat aika lahjakkaasti ja niistä saatiinkin vain kolmosta. Manti ei kuitenkaan heittänyt minua selästään, ei karannut radalta, ei pukitellut tai muuten vastustellut. Ravi oli ihan jeessiä ja tuntui hyvältä, ja näyttikin kuuleman mukaan hyvältä. Keskikäynnistä saatiin seiska, ja se olikin paras numeromme. :D Aika pitkälle lappunen oli täytetty vitosilla ja kutosilla, ja olen itseasiassa tosi tyytyväinen!
Oltiin toiseksi viimeisiä luokassa, ja saatiin paljon kannustavia kommentteja. Ei siis oltu ollenkaan toivottomia tapauksia! Muahhahaaa! rata oli siis Helppo C 2 2000, ja pisteitä kertyi loppujen lopuksi 111. Ei todellakaan mikään muiden silmissä hyvä ratsastus, mutta minulle riitti se, että saatiin sitä kokemusta mitä tultiin hakemaan. :) Kokemusta tosiaan tuli roppa kaupalla!
Nyt Manti saa siis ansaitun kouluratsastustauon, ja kentälle mennään seuraavan kerran vasta Vermon näyttelyiden jälkeen!
Anteeksi, en jaksa ruveta ollenkaan tappelemana kuvien kanssa, joten tämä(kin) postaus saa olla kuvattomana. Väsyttää.
Minulla on teille jotain mullistavaa kerrottavaa, mutta enpä tee sitä vielä! Lupaan ja vannon että saatte seuraavan postauksen tiistaina illalla, koskien tätä mullistavaa häntäheikkiä! ;)
Höpötystä poniporukan metkuista, kissalauman edesottamuksista, koiran koiruuksista, sekä heppakaverien touhuista. Juttua milloin mistäkin, lähinnä eläinpoppoon elosta ja olosta.
31.7.2011
22.7.2011
Elämää
Huh. Jos tässä pikkuhiljaa rupeaisi saamaan elämän reunasta kiinni jälleen. Eilinen meni kyllä aika pitkälle seinää tuijottaen, mitään kuitenkaan näkemättä. Aamusta/aamuyöstä en edes muista kunnolla mitään, sen verran tiedän että Tiinan kanssa viestiteltiin. Tiinalle ilmoitin ensimmäisenä vähän ennen kuutta aamulla Niiskusta, joten mun elämän ihmisten tärkeysjärjestys on näemmä hyvinkin selkeä.
Niisku oli kyllä aivan mahtava tyyppi, ja vieläkin sattuu niin syvälle sydämeen kun rupeaa liikaa ajattelemaan. Mulla ei ole kykyä surea oikealla ja ns. terveellä tavalla, ja se on helvetin rankkaa. Nipsiä on aivan sairas ikävä, ja aina välillä yritän kääntää ajatukset pois... Siksi olenkin alentunut vaan kadottamaan ajatukset Tylypahkan noitien ja velhojen koulun käytäville. Olen tuijottanut Harry Potter elokuvia eilisen ja tämän päivän. (Nekin on sitäpaitsi niin surullisia ja kamalia että tulee itkettyä naama kyynelistä juovaisena koko ajan... Jos en itke Niiskua niin itken sitten lempisagani juttuja. Ainakin osaan myötäelää!)
Elämä on kyllä välillä niin helkkarin epäreilua, jotenkin niin väärin että mun Niisku vietiin multa pois. Se vaan sattuu ihan liikaa, mutta mä yritän koko ajan muistaa sen, että Niiskua ei sattunut. Se ei ehtinyt tajuamaan mitään, tai kitumaan, se kuoli heti. Se on suuri lohtu minulle.
Ennen tuota onnetonta ukkosyötä jolloin Niisku kuoli, koimme Mantin kanssa ihan uuden ja jännän jutun! Vähän raotinkin asiaa teille, eli mínulla ja Mantilla oli valmennus toissapäivänä! Mentiin siis keskiviikkona yhdeksitoista Ratsukankaan tallille, yksityistunnille.
Manti käyttäytyi hienosti uudella tallilla, ja ponin satuloimisen jälkeen kipusin heti selkään. Opettajan, joka on myös nimeltään Tiina, kanssa katsottiin satulan istuvuutta myös, ja hieman korjattiin satulan paikkaa. Muuten Tiinakin oli ihan kohtuullisen tyytyväinen satulan istuvuuteen. Sen jälkeen matkasimme kentälle ja aloitettiin tunti. Tunti oli ihan perusasioiden läpi käymistä, Tiina katseli ponin liikkumista ja korjasi minun ratsastustani :D Kädet kusivat, jalat kusivat. Vähän nöyryytetty olo oli tunnin jälkeen, en saanut Mantia hetkeksikään kunnolla kuulolle, ja ratsastus tosiaan näytti siltä.
Tosin Mantia varmasti jännitti uusi paikka, minua jännitti tietyllä tavalla pitkästä ratsastaa opettajan valvovan silmän alla, ja kentälle paahtoi aurinko. Menee vähän selittelyksi - ehkä me olimme vaan ihan oikeasti huonoja, tai sitten siihen vaikutti edellä mainitut asiat. Mikä lienee syynä, tunti ei ollut mitenkään loistokas esitys, mutta sain paljon hyviä neuvoja omaan ratsastukseeni joten toivottavasti näillä eväillä päästään taas eteenpäin. :)
Tunnin jälkeen Manti oli ihan suloisena kainaloponina koko ajan ;) Se tuhisteli kainalossani ja hiplaili koko ajan. Taisi vähän jännittää uusi paikka ja piti kaikille näyttää että minä olen SEN. Manti ei kuitenkaan sikaillut ollenkaan tunnilla, kunhan vaan oli tahmea, enkä saanut sitä kulkemaan kunnolla. Hetkeksi sain sen toimimaan paremmin pääty-ympyrällä mutta muuten meidän esitys ei ollut mitenkään kummoinen. Väistöt menivät kuitenkin ihan hienosti, varsinkin oikealle, joka yllätti minut. :)
Poni käveli siististi koppiin tunnin jälkeen, ja lähdettiin ajamaan kotiin. Poni siis tottakai valmennuksen jälkeen juotettiin pihalla ja otettiin kamat pois jne, ja vasta sen jälkeen Manti käppäili koppiin. :) Valmennus oli ihan opettavainen kokemus kummallekin, ja nyt taas häntä pystyyn ja kohti uusia haasteita!
Ja niin, seuraava haaste onkin jo sunnuntaina, mennään taas tunnille Mantin kanssa!! ;) Tiina on ihana kun järkkäilee meille ohjelmaa. Sunnuntaina hilaan itsenikin sitten tallille, nyt vain juurruin kotiin tuon Niiskun takia... Saa nähdä miten Manti toimii kun on ollut lomaa juuri ennen tuntia... Hih! Siitä lisää sitten taas kun ollaan koettu asia itse ensin! :D Palailen siis asiaan jälleen kohtapuoliin. :)
Ainiin, kissat saivat tänään matolääkkeet. Sanni ja Tinka ottivat lääkkeen ihan suosiolla, mutta Maija paineli karkuun ;) Siirikään ei oikein arvostanut lääkitsemistä ja lopulta jouduin antamaan sille periksi. Sain kuitenkin puolikkaan tabletin alas, joten huomenna jatketaan taistelua uusin juonin! :D
 |
| Nuku rauhassa Nipsi |
Niisku oli kyllä aivan mahtava tyyppi, ja vieläkin sattuu niin syvälle sydämeen kun rupeaa liikaa ajattelemaan. Mulla ei ole kykyä surea oikealla ja ns. terveellä tavalla, ja se on helvetin rankkaa. Nipsiä on aivan sairas ikävä, ja aina välillä yritän kääntää ajatukset pois... Siksi olenkin alentunut vaan kadottamaan ajatukset Tylypahkan noitien ja velhojen koulun käytäville. Olen tuijottanut Harry Potter elokuvia eilisen ja tämän päivän. (Nekin on sitäpaitsi niin surullisia ja kamalia että tulee itkettyä naama kyynelistä juovaisena koko ajan... Jos en itke Niiskua niin itken sitten lempisagani juttuja. Ainakin osaan myötäelää!)
Elämä on kyllä välillä niin helkkarin epäreilua, jotenkin niin väärin että mun Niisku vietiin multa pois. Se vaan sattuu ihan liikaa, mutta mä yritän koko ajan muistaa sen, että Niiskua ei sattunut. Se ei ehtinyt tajuamaan mitään, tai kitumaan, se kuoli heti. Se on suuri lohtu minulle.
Ennen tuota onnetonta ukkosyötä jolloin Niisku kuoli, koimme Mantin kanssa ihan uuden ja jännän jutun! Vähän raotinkin asiaa teille, eli mínulla ja Mantilla oli valmennus toissapäivänä! Mentiin siis keskiviikkona yhdeksitoista Ratsukankaan tallille, yksityistunnille.
Manti käyttäytyi hienosti uudella tallilla, ja ponin satuloimisen jälkeen kipusin heti selkään. Opettajan, joka on myös nimeltään Tiina, kanssa katsottiin satulan istuvuutta myös, ja hieman korjattiin satulan paikkaa. Muuten Tiinakin oli ihan kohtuullisen tyytyväinen satulan istuvuuteen. Sen jälkeen matkasimme kentälle ja aloitettiin tunti. Tunti oli ihan perusasioiden läpi käymistä, Tiina katseli ponin liikkumista ja korjasi minun ratsastustani :D Kädet kusivat, jalat kusivat. Vähän nöyryytetty olo oli tunnin jälkeen, en saanut Mantia hetkeksikään kunnolla kuulolle, ja ratsastus tosiaan näytti siltä.
Tosin Mantia varmasti jännitti uusi paikka, minua jännitti tietyllä tavalla pitkästä ratsastaa opettajan valvovan silmän alla, ja kentälle paahtoi aurinko. Menee vähän selittelyksi - ehkä me olimme vaan ihan oikeasti huonoja, tai sitten siihen vaikutti edellä mainitut asiat. Mikä lienee syynä, tunti ei ollut mitenkään loistokas esitys, mutta sain paljon hyviä neuvoja omaan ratsastukseeni joten toivottavasti näillä eväillä päästään taas eteenpäin. :)
Tunnin jälkeen Manti oli ihan suloisena kainaloponina koko ajan ;) Se tuhisteli kainalossani ja hiplaili koko ajan. Taisi vähän jännittää uusi paikka ja piti kaikille näyttää että minä olen SEN. Manti ei kuitenkaan sikaillut ollenkaan tunnilla, kunhan vaan oli tahmea, enkä saanut sitä kulkemaan kunnolla. Hetkeksi sain sen toimimaan paremmin pääty-ympyrällä mutta muuten meidän esitys ei ollut mitenkään kummoinen. Väistöt menivät kuitenkin ihan hienosti, varsinkin oikealle, joka yllätti minut. :)
Poni käveli siististi koppiin tunnin jälkeen, ja lähdettiin ajamaan kotiin. Poni siis tottakai valmennuksen jälkeen juotettiin pihalla ja otettiin kamat pois jne, ja vasta sen jälkeen Manti käppäili koppiin. :) Valmennus oli ihan opettavainen kokemus kummallekin, ja nyt taas häntä pystyyn ja kohti uusia haasteita!
Ja niin, seuraava haaste onkin jo sunnuntaina, mennään taas tunnille Mantin kanssa!! ;) Tiina on ihana kun järkkäilee meille ohjelmaa. Sunnuntaina hilaan itsenikin sitten tallille, nyt vain juurruin kotiin tuon Niiskun takia... Saa nähdä miten Manti toimii kun on ollut lomaa juuri ennen tuntia... Hih! Siitä lisää sitten taas kun ollaan koettu asia itse ensin! :D Palailen siis asiaan jälleen kohtapuoliin. :)
21.7.2011
Enkelikissani...
NIISKU
22.4.2007 - 21.7.2011
''En ole ikiunessa, en ole poissa,
olen tuhat tuulta puistikoissa,
olen valon välke aallokossa.
Olen timantti hankien loistossa.
En ole jättänyt teitä, en ole vaiti,
olen lintujen laulu taivaalla,
olen kuiskaus viljapellolla,
olen henkäys rakkaani poskella."
olen tuhat tuulta puistikoissa,
olen valon välke aallokossa.
Olen timantti hankien loistossa.
En ole jättänyt teitä, en ole vaiti,
olen lintujen laulu taivaalla,
olen kuiskaus viljapellolla,
olen henkäys rakkaani poskella."
Täydellisyyskään ei ole ikuista. Sinä sen todistit Niisku.
19.7.2011
"Ollakko ihan kamala, vai kamalan ihana?"
Niin. Ollakko ihan kamala, vai kamalan ihana? Manti ei ole viimeaikoina oikein päättää mitä mieltä se on. Ensin se toimii kuin unelma: tehdään yhdessä parempia suorituksia kuin pitkään aikaan, ja seuraavassa hetkessä se onkin itse piru ja käytöstavat hukkuvat sen sileän tien.
Carita tuli taas pitämään meille tuntia, ja Manti toimi ihan kivasti. Saatiin paljon kehuja ravi ja käyntityöskentelystä, ja hyviä neuvoja laukkatyöskentelyn parantamiseksi. Lähinnä minulle neuvoja, minä onnistun tappamaan laukan osaamatta itse ratsastaa, mutta ehkäpä tässä vielä kehitytään. :P Toivottavasti, ainakin kaikkki ainekset ovat käsissä, sillä huomenna, keskiviikkona, Mantilla ja minulla on valmennus! ;) Tiinan synttärilahja minulle! :))
Valmennuksesta lisää sitten kun se on koettu, nyt palaillaan Mantin selvittämättömiin ajatuksiin. Tunnilla se toimi siis ihan kivasti, aivan normaalisti. Taipui ihan kivasti molempiin suuntiin jne. Laukat sujuivat ihan jeessisti, kun sain Caritalta neuvoja omaan istuntaan ja ratsastukseen. Sitten lähdettiin Mantin kanssa tekemään semmoinen kevyt jäähdyttelylenkki harjulle....................................
JUU. No, ajatuksen tasolla se oli ihan jeessi homma, mutta käytöntö kusahti aika lahjakkaasti. Manti päätti että tässä on ihan liikaa taivuteltu ja käännelty ja väännelty kentällä, ja että nyt on aika ottaa ilo irti maastoilusta! Elukka rupesi sikailemaan kympillä, ja kun käänsin sen harjulle johtavalle polulle jonka alussa on n. 20cm korkea "maastoeste" Manti nosti itse laukan, ja annoin sen laukata esteelle ajatellen että hypätköön nyt kun siitä niin tykkää ja esteen jälkeen sitten käyntiä polku ylös.
Noh, ajatus oli taas hyvä, mutta pikkuruinen ponityttöni oli eri mieltä. Kun rupesin esteen jälkeen (jonka poni hyppäsi varmaan 60cm korkeudelta...) ottamaan sitä kiinni, poni viskoi päänsä ylös, puri kuolaimeen ja lähti painattamaan kinttupolkua laukassa kohti harjua...
Mitäs siinä sitten, yritin ottaa pidätteitä läpi - turhaan. Harjun reuna lähestyi kivasti, ja siitä reunalta on sellainen 20-30metrin pudotus semmoisen kivan pikku rotkon pohjalle. :) Sitä lähestyttiin täysin hallitsemattomassa laukassa, ja sitten Manti keksi pukittelun jalon taidon. Se pukitteli kunnon rodeopukkeja selkä pyöreenä! Onnistuin roikkumaan kyydissä about 3 pukkia, kunnes sinkosin ohjuksen lailla ponin selästä kohti rotkoa. Onneksi puu oli edessä, ja rysähdin puun runkoa päin käsivarsi/kylki edellä. Manti yritti selvästi ripustaa minut puuhun. :)
No, tähän asti poni on joka kerta pysähtänyt viereeni jos olen pudonnut. Tällä kertaa rungonjuurelta ylös mönkiessäni näin enää ponin mustien häntäjouhten katoavan mutkan taakse. Peerrrrrrkele. Kaivoin sitten puhelimen taskusta ja rupesin soittamaan Tiinalle, samalla kävellen ponin perään. En ehtinyt edes painaa soittonappia, kun näin Mantin, joka tyynesti söi jtn mustikanvarpuja. Ja voi vitsi kun poni näki minut!
Se otti pari askelta lähemmäs korvat hörössä, puhalteli ilmaa kainalooni ja hieroi päätään minuun. "Ihanaa kun tulit hakemaan mut, jeejee!" Ei meinannut oikein huumorintaju riittää siinä kohtaa.. :D Kipusin kuitenkin ponia mitenkään noteeraamatta takaisin selkään, ja lähdettiin takaisin maastoesteelle. Sama toistui, tosin minä en pudonnut, mutta Manti rupesi sinkoilemaan ihan päättömästi polulta sivuun kun ei saanut minua karistettua alas. Takaisin esteelle ja sen yli: Sama toistui jälleen.
Lopulta viimeisen kerran noin kuudennen toiston jälkeen, sain ravattua esteen yli Mantin sinkoamatta mihinkään esteen jälkeenkään, joten poni sai kehut ja lähdettiin kohti kotia. Vielä kerran sen piti kuitenkin napata kiinni kuolaimesta ja lähteä sikailulinjalle, mutta kun ajoin sitä reilusti eteen, rupesi laukkaamishalut hiipumaan. Kuitenkin se onnistui ryysäämään tieltä metsään... Se ei kuunnellut pohkeita, ei pidätteitä, ei istuntaa, ei mitään. Sitten tultiin kotiin pää ylhäällä piaffea ravaten, niin että roikuin sen suussa ja poni yritti kaahottaa alta pois.
Tosi hienoa. Kotipihassa ratsastin Mantin suoraa kentälle, ja käytiin ihan perus laukkajuttuja läpi. Tosin Mantilla oli sikailuvaihde edelleen päällä ja se onnistui karistamaan minut kentän nurkkaan kerran. Mutta se kuitenin pysähtyi viereeni kuten kuuluukin! Otettiin kuitenkin laukat molempiin suuntiin läpi, ja sain kuin sainkin lopulta pidemmän ravityöskentelyn jälkeen ponin jotenkuten kuulolle. Siihen lopetettiin.
En nyt kuollaksenikaan muista mitä oikein tein Muorin kanssa, joten jätetäänpäs ewpäreilusti Muori pois tästä postauksesta. Tämä postaus on nyt pyhitetty Mantille ja sen omituisuuksille ;)
Noh, seuraavan kerran kun suunniteltiin Tiinan kanssa Mantille ratsastusohjelmaa, päätin että lähdetään nyt kuitenkin heti uudestaan kokeilemaan onnea maastoon. Tiina kuitenkin kysyi Annelta oliko hän lähdössä maastoon, ja kyllä oli, isommalla porukalla! Niimpä minä sniikkauduin Mantin kanssa mukaan, ja lähdettiin pitkälle maastolle. Mukana oli Anne ja Arvo, sekä sitten Nea ja Tuisku ja Karvi ratsastajansa kanssa jota en sen kummemmin tunne, ja sitten Manti ja minä.
Ja uskokaa tai älkää, Manti oli aivan sairaan hyvä! Se oli tosi hienosti kuulolla, ja teki ihan hirveän paljon ja rehellisesti töitä! Oltiin kolme tuntia maastossa, ja minun ei kertaakaan tarvinnut pyytää Mantia eteenpäin. Se painattu kuin viitapiru muiden mukana, ja oli koko ajan tunkemassa Karvista ohi :D Minun pikku superpallo, sillä on ihan jumalaton kunto! Kelatkaa, se pysyi tosi hienosti matkassa kahden ison suomenhevosen ja islanninhevosen matkassa :) Mitään sikailua ei ollut havaittavissa vaikka laukattiin paljon. Pari kertaa Manti teki pikkupukkeja pidätteitä vastaan, mutta kuunteli kuitenkin pidätteitä ja hidasti tahtia. :)
Kotiin tultiin hikisinä ja hieman ryytyneinä, mutta vielä kotipihassa Manti nosti itse ravin ja sain taas pyytää sen käyntiin. :) Että niin väsynyt poni ;) Manti pääsi pesulle ja kello hiippaili jo yli kahdeksassa illalla, joten kun Manti lykättiin tarhaan, minä lähdin ajamaan kotiin. Muori luokkaantui hyvin syvästi kun en mennyt edes tervehtimään sitä kun tulin, joten myöhemmin se ei ollut huomaavinaan minua ollenkaan. :D Voi reppanaa. :)
Ainiin, kuvia ei tule hetkiseen, kun perheeni supersiivouksen jäljiltä tästä talosta ei löydä tasan yhtään mitään... Joten, kun ehkä joskus onnistun löytämään sen pikkuruisen johdon jolla saan kuvat kamerasta koneelle, saatte jälleen ihailtavaksenne kuvia. :D Nyt pitää mennä, lähden kohta ajelemaan tallille. Pitäähän sitä Muoria mennä lepyttelemään! ;) Ja juu, yritän olla ajamatta tällä kertaa kolaria!
Carita tuli taas pitämään meille tuntia, ja Manti toimi ihan kivasti. Saatiin paljon kehuja ravi ja käyntityöskentelystä, ja hyviä neuvoja laukkatyöskentelyn parantamiseksi. Lähinnä minulle neuvoja, minä onnistun tappamaan laukan osaamatta itse ratsastaa, mutta ehkäpä tässä vielä kehitytään. :P Toivottavasti, ainakin kaikkki ainekset ovat käsissä, sillä huomenna, keskiviikkona, Mantilla ja minulla on valmennus! ;) Tiinan synttärilahja minulle! :))
Valmennuksesta lisää sitten kun se on koettu, nyt palaillaan Mantin selvittämättömiin ajatuksiin. Tunnilla se toimi siis ihan kivasti, aivan normaalisti. Taipui ihan kivasti molempiin suuntiin jne. Laukat sujuivat ihan jeessisti, kun sain Caritalta neuvoja omaan istuntaan ja ratsastukseen. Sitten lähdettiin Mantin kanssa tekemään semmoinen kevyt jäähdyttelylenkki harjulle....................................
JUU. No, ajatuksen tasolla se oli ihan jeessi homma, mutta käytöntö kusahti aika lahjakkaasti. Manti päätti että tässä on ihan liikaa taivuteltu ja käännelty ja väännelty kentällä, ja että nyt on aika ottaa ilo irti maastoilusta! Elukka rupesi sikailemaan kympillä, ja kun käänsin sen harjulle johtavalle polulle jonka alussa on n. 20cm korkea "maastoeste" Manti nosti itse laukan, ja annoin sen laukata esteelle ajatellen että hypätköön nyt kun siitä niin tykkää ja esteen jälkeen sitten käyntiä polku ylös.
Noh, ajatus oli taas hyvä, mutta pikkuruinen ponityttöni oli eri mieltä. Kun rupesin esteen jälkeen (jonka poni hyppäsi varmaan 60cm korkeudelta...) ottamaan sitä kiinni, poni viskoi päänsä ylös, puri kuolaimeen ja lähti painattamaan kinttupolkua laukassa kohti harjua...
Mitäs siinä sitten, yritin ottaa pidätteitä läpi - turhaan. Harjun reuna lähestyi kivasti, ja siitä reunalta on sellainen 20-30metrin pudotus semmoisen kivan pikku rotkon pohjalle. :) Sitä lähestyttiin täysin hallitsemattomassa laukassa, ja sitten Manti keksi pukittelun jalon taidon. Se pukitteli kunnon rodeopukkeja selkä pyöreenä! Onnistuin roikkumaan kyydissä about 3 pukkia, kunnes sinkosin ohjuksen lailla ponin selästä kohti rotkoa. Onneksi puu oli edessä, ja rysähdin puun runkoa päin käsivarsi/kylki edellä. Manti yritti selvästi ripustaa minut puuhun. :)
No, tähän asti poni on joka kerta pysähtänyt viereeni jos olen pudonnut. Tällä kertaa rungonjuurelta ylös mönkiessäni näin enää ponin mustien häntäjouhten katoavan mutkan taakse. Peerrrrrrkele. Kaivoin sitten puhelimen taskusta ja rupesin soittamaan Tiinalle, samalla kävellen ponin perään. En ehtinyt edes painaa soittonappia, kun näin Mantin, joka tyynesti söi jtn mustikanvarpuja. Ja voi vitsi kun poni näki minut!
Se otti pari askelta lähemmäs korvat hörössä, puhalteli ilmaa kainalooni ja hieroi päätään minuun. "Ihanaa kun tulit hakemaan mut, jeejee!" Ei meinannut oikein huumorintaju riittää siinä kohtaa.. :D Kipusin kuitenkin ponia mitenkään noteeraamatta takaisin selkään, ja lähdettiin takaisin maastoesteelle. Sama toistui, tosin minä en pudonnut, mutta Manti rupesi sinkoilemaan ihan päättömästi polulta sivuun kun ei saanut minua karistettua alas. Takaisin esteelle ja sen yli: Sama toistui jälleen.
Lopulta viimeisen kerran noin kuudennen toiston jälkeen, sain ravattua esteen yli Mantin sinkoamatta mihinkään esteen jälkeenkään, joten poni sai kehut ja lähdettiin kohti kotia. Vielä kerran sen piti kuitenkin napata kiinni kuolaimesta ja lähteä sikailulinjalle, mutta kun ajoin sitä reilusti eteen, rupesi laukkaamishalut hiipumaan. Kuitenkin se onnistui ryysäämään tieltä metsään... Se ei kuunnellut pohkeita, ei pidätteitä, ei istuntaa, ei mitään. Sitten tultiin kotiin pää ylhäällä piaffea ravaten, niin että roikuin sen suussa ja poni yritti kaahottaa alta pois.
Tosi hienoa. Kotipihassa ratsastin Mantin suoraa kentälle, ja käytiin ihan perus laukkajuttuja läpi. Tosin Mantilla oli sikailuvaihde edelleen päällä ja se onnistui karistamaan minut kentän nurkkaan kerran. Mutta se kuitenin pysähtyi viereeni kuten kuuluukin! Otettiin kuitenkin laukat molempiin suuntiin läpi, ja sain kuin sainkin lopulta pidemmän ravityöskentelyn jälkeen ponin jotenkuten kuulolle. Siihen lopetettiin.
En nyt kuollaksenikaan muista mitä oikein tein Muorin kanssa, joten jätetäänpäs ewpäreilusti Muori pois tästä postauksesta. Tämä postaus on nyt pyhitetty Mantille ja sen omituisuuksille ;)
Noh, seuraavan kerran kun suunniteltiin Tiinan kanssa Mantille ratsastusohjelmaa, päätin että lähdetään nyt kuitenkin heti uudestaan kokeilemaan onnea maastoon. Tiina kuitenkin kysyi Annelta oliko hän lähdössä maastoon, ja kyllä oli, isommalla porukalla! Niimpä minä sniikkauduin Mantin kanssa mukaan, ja lähdettiin pitkälle maastolle. Mukana oli Anne ja Arvo, sekä sitten Nea ja Tuisku ja Karvi ratsastajansa kanssa jota en sen kummemmin tunne, ja sitten Manti ja minä.
Ja uskokaa tai älkää, Manti oli aivan sairaan hyvä! Se oli tosi hienosti kuulolla, ja teki ihan hirveän paljon ja rehellisesti töitä! Oltiin kolme tuntia maastossa, ja minun ei kertaakaan tarvinnut pyytää Mantia eteenpäin. Se painattu kuin viitapiru muiden mukana, ja oli koko ajan tunkemassa Karvista ohi :D Minun pikku superpallo, sillä on ihan jumalaton kunto! Kelatkaa, se pysyi tosi hienosti matkassa kahden ison suomenhevosen ja islanninhevosen matkassa :) Mitään sikailua ei ollut havaittavissa vaikka laukattiin paljon. Pari kertaa Manti teki pikkupukkeja pidätteitä vastaan, mutta kuunteli kuitenkin pidätteitä ja hidasti tahtia. :)
Kotiin tultiin hikisinä ja hieman ryytyneinä, mutta vielä kotipihassa Manti nosti itse ravin ja sain taas pyytää sen käyntiin. :) Että niin väsynyt poni ;) Manti pääsi pesulle ja kello hiippaili jo yli kahdeksassa illalla, joten kun Manti lykättiin tarhaan, minä lähdin ajamaan kotiin. Muori luokkaantui hyvin syvästi kun en mennyt edes tervehtimään sitä kun tulin, joten myöhemmin se ei ollut huomaavinaan minua ollenkaan. :D Voi reppanaa. :)
Ainiin, kuvia ei tule hetkiseen, kun perheeni supersiivouksen jäljiltä tästä talosta ei löydä tasan yhtään mitään... Joten, kun ehkä joskus onnistun löytämään sen pikkuruisen johdon jolla saan kuvat kamerasta koneelle, saatte jälleen ihailtavaksenne kuvia. :D Nyt pitää mennä, lähden kohta ajelemaan tallille. Pitäähän sitä Muoria mennä lepyttelemään! ;) Ja juu, yritän olla ajamatta tällä kertaa kolaria!
5.7.2011
Täällä taas!!
Minä paha laiska bloggaaja olen vihdoin palailemassa taas tappelemaan blogspotin kanssa! :D Saatte jatkossakin lukea edesottamuksistamme täältä, siihen tahtiin kun viitsin ja ehdin kirjustella. :)
Minua vaivaa tämä blogi, kun haluaisin kirjoittaa joka tallikerran jälkeen, mutta sitten se unohtuu tai minua väsyttää liikaa tai kuvien siirtämiseen tarvittava johto on hukassa tai ei ole aikaa ja sitten rupeaa ketuttamaan lahjakkaasti kun on viikon runoilut kirjustamatta ja sitten kiukuttaa vieläkin enemmän kun pitäisi jaksaa kirjoittaa viikon tarinat enkä kuitenkaan muista kaikkia hauskoja yksityiskohtia jotka haluaisin tänne blogiin jakaa!
Kun en missään nimessä ikinä koskaan halua tästä blogista sellaista leipääntynyttä "Menin tallille. Harjasin ponin, ratsastin. Hypättiin pieniä. Hoidin ponin pois. Toisen kanssa mentiin puskailemaan. Oli hauskaa." Leipääntynyttä. Tylsää. Kamalaa tekstiä! Tiedätte kaikki mitä tarkoitan! Haluan kirjoittaa kunnolla - kunnolla kirjoittaminen on minulle jonkinasteinen kunnianasia. Niimpä haluan pitää tämän blogin ihan itselleni sellaisessa kuosissa kuin haluan. Mikään ei saa nimittäin paskaa päivää paranemaan paremmin kuin se, että rupeaa selailemaan vanhoja postauksia. Talvelta, kaikkia niitä takaiskuja ja onnistumisia, sitä käsitttämättömän suurta riemua josta saan vieläkin kiinni kuin eläisin vasta nyt sitä hetkeä! Sen haluan teksteissäni säilyttää: sen aitouden, tunteen, sen THE fiiliksen. :D
Niimpä päivittelen tallitarinoita aina kun itsestä tuntuu hyvältä. Aina kun saan napattua flown reunasta kiinni, sillä silloin sormeni kipittävät näppiksellä niin että kone savuaa ja nautin joka sanan kirjoittamisesta. Senkin tunteen haluan kokea, enkä vain potea huonoa omaatuntoa siitä että en ole kirjoittanut.
Noin, nyt oletan saaneeni synninpäästön ja voin palailla menneiden viikkojen juttuihin. :D
Tämä päivtys saakoon kantaa tunnisteeltaan Välipäivitysnimikettä. Onhan tämä postaus vähän niinkuin selitys kamalalle hiljaiselolle. :)
Viimeaikoina tallilla on tapahtunut vaikka mitä! Hitsi, kaikkea hienoa! Ollaan Mantin kanssa hypätty iso askel eteenpäin osaamisessa, poni on ihan kunnon ratsuponi. Kerran sain sen jo melkein rehellisesti sanottuna peräänantoon, tai ainakin liikkumaan todella hyvin. Ihan rehellisesti se ei kyllä liikkunut, mutta paljon ei puuttunut! Olen aivan sairaan ylpeä Mantista, siitä on tullut puolessa vuodessa ihan oikea ratsu!
Ollaan harjoiteltu paljon esteitä, ja yhteisymmärrys on parantunut 150% lähtötilanteesta. Tänäänkään Manti ei sikaillut mitään esteillä, se taitaa luottaa minuun sen verran että uskaltaa hypätä esteen yli jolle sen ratsastan, eikä se enää viitsi venkuroida ja sätkiä kuin epileptikko.
Mantin ratsastettavuus on parantunut sen toisen 150% ja ette voi uskoa sitä fiilistä kun poni taipuu hienosti, väistää pohjetta hienosti, kuuntelee hienosti mitä pyydän! Aivan käsittämätöntä, ja kun lukee postauksia (esim. SE NOUSI!!!) viimetalvelta - jolloin maailman suurin riemuvoitto minulle oli se kolme laukka-askelta, joiden jälkeen tunsin olevani vähintään Jeesus, jos en ihan Jumala - ja vertaa tilannetta tähän mikä nyt on, on ero aivan valtava!
Me vaan ollaan yhdessä aika hiton hyviä! ;)
Vili lomailee edelleen jätkäporukassa laitumella. Siellä on yksi varsa joka puhuttelee minua erityisesti. Se tunkeilee jopa uniini, ja katsoo niissä minua suoraan sieluun kauniilla mulkosilmillään ja vetoaa kaikkiin mahdollisiin tunteisiini. Se ei edes ole kovin söpö, mutta jokin siinä iski ja kovaa, kun sen ensimmäisen kerran näin. Siinä on sitä jotain, ja isälle on esitetty syntymäpäivälahjatoiveita... ;)
Niin, enää reilu viikko kuusitoistavuotiaana! Sitten vaihtuukin elettäväksi seitsemästoista vuosi, turhin mahdollinen ikä, mutta mikäs siinä. Ostin itselleni aivan jumalaisen syntymäpäivälahjan, ja huomenna sen se tulee täytäntöön. Huomenna klo 12 leikin taas neulatyynyä, tosin tälläkertaa sellaisen neulan tyynyä, jossa on mustetta. Ei tarvitse enää tusseilla piirrellä kuvia ihoon huomisen jälkeen, kun huomenna n. klo 14 minuun on hakattu kuva joka ei koskaan katoa <3 Ahh, rakastan tatuointiani jo etukäteen! ;)
Mitäs muuta kerrottavaa minulla olikaan. Aika kamalasti kaikkea mahdollista, kunhan vaan muistaisin taas. AINIIN!
Me olemme käyneet uittamassa poneja jo pariin kertaan! Se on ihan sairaan hauskaa! Me polskimme Mantin kanssa milloin kummatkin uiden, milloin ravaillen rantavedessä. Manti on hauska pullukkapallukka kun se ravaa täysiä kohti rantaa kylkiinsä ylettyvässä vedessä. Ihan kauhea hyökyaalto vaan lähtee liikkeelle ja me tulemme sen keulana lujaa kohti rantaa! ;) Tsunami nimeltä Manti!
Muorikin meni hienosti veteen, ja kaiken lisäksi se oli vielä ihan innoissaan koko touhusta! Oltiin vähän pohdittu tuleekohan koko poni veteen ollenkaan, mutta sinne se painatti ja syvemmälle ja kovempaa olisi pitänyt koko ajan päästä. :) Suloinen vanha ponipallero, joka ei vaikuta ollenkaan vanhalta... Muori palautui taas johonkin "En osaa mitään olen hurja nuori poni joka ei ymmärrä pidätteitä" tasolle.
Saimme Kaunisrannantilan Satulta satuloista lainaksi, sovitteluun ja testiin omaa satulahanketta varten. Yksi satuloista sopi Muorille tosi hyvin, ja voi luoja sitä elikkoa! Se oli ihan kuin aluksi, kunnon lieroke ja kaahotti vaan korvat hörössä täyttä laukkaa koko ajan. Jaa että vanha poni, niin juuri!
Satulaprojekti on päässyt niin pitkälle, että Tiina kävi eilen ostamassa satulan Mantille! Niimpä minä seisoin kevarini vieressä (sekin juttu on kertomatta! sain inssin läpi kympin arvosanoilla ja päristelen siis pitkin mäkiä omalla kevarillani. Kanssamaatkustajat varokaa, Maanteiden kauhu on lähtenyt liikenteen sekaan ;) ) tänään aamulla klo 8.45 Tiinan pihassa :D
Ensin tsekkasin kaninpoikasia, joita on taas hitosti lisää! Okei, hitosti ja hitosti, mutta kuusi! Nyt niitä on yhteensä ihan hirveästi, kun laskee ne isommat poikasetkin mukaan. :D Tiina oli kamala, ja törkkäisi minulle yhden niistä kanivauvoita tänään syliin!! Tsiisus, milloin minä, kanifobikko, olen viimeksi koskenut kaniin? Silloin kun sellainen raateli minut palasiksi ja sai aikaan kovemman luokan fobian!
Niimpä minä seisoin järkyttyneenä rimpuileva kanivauva kätösissäni, ja vinguin että se raapii minua :D Sillä oli överin terävät kynnet, mutta se oli suloinen. :) Tosin suloisempi se oli sitten turvallisesti verkon takaa. :P
Kanin aiheuttamasta järkytyksestä yli päästyäni hain Mantin tarhasta, ja alkoi satularupeama! Sovittelimme satulaa aikamme, ja virittelimme sen sitten koeratsastuskuosiin. Manti oli aivan intona ratsastuksen ajan, se ei ole koskaan kiikuttanut minua tuolla lailla korvat hörössä pitkin kenttää, saatika oikein rynnännyt esteille intoa täynnä. Ja nimenomana intoa, sillä satula istui hyvin ja poni liikkui hyvässä muodossa eteenpäin. :)
Muori puolestaan oli aika narttumaisella tuulella tänään. Ilkeästi sanottu, mutta se on vaan fakta. Ensinnäkin pieni metrinen poni on miestä vailla ja kiljuu yötä päivää pellon yli naapurin uudelle ruunalle. (tästäkin pitää muistaa kirjoittaa!!) Toisekseen, Muorilla on jonkinasteinen ongelma siitä, tarvitseeko sen kuunnella mitä pyydän. Tänään tahkottiin ohjasajossa aivan mitättömän pieniä perusasioita ja niistäkin se eläin nosti kunnon metelin koko ajan. EI vahingossakaan taipunut, eikä ainakaan kulkenut haluttua askellajia :D hiljalleen se kuitenkin asettui, kun kerran näpäytin sitä takapuolelle raipalle ja muistutin kuka määrää milloin jäkitetään paikallaan vai tehdäänkö niin ollenkaan!
Tein punaisista törpöistä minikokoinen kenttä: about 3m x 5m. Siinä sitten tehtiin julmetusti töitä, tiukasti armeijakurissa, ja rupesi sieltä sitten löytymään oikeinkin hyvää liikettä ja varsinkin taipumista. Viimeisen viiden minuutin hienoon ja oikein kehuttavaan työskentelyyn päätimme sitten treenin tällä erää.
Ainiin, Beni Benkkulainen on myyty ja muuttanut uuteen kotiinsa :) Ihan tuli vaan jostain mieleen tähän väliin, joten kerroimpas sen nyt. Ja Annen eestihevonen Assu on löytänyt uuden kodin, ja sekin muutti Annelta pari viikkoa sitten. Myös Annen Karvinen on myynnissä, joten tosi kivan issikkapoitsun saa joku omakseen. :) Karvi on kyllä ihan kultakimpale jollekulle omaa ponia etsivälle :)
Niin. Naapurin uusi ruuna, johon Muori on sokeasti rakastunut, on nimeltään Männistön Arvo. Arvo on ollut Annella reilu pari viikkoa, ja ihan kivan oloinen tyyppi. Kerran minäkin olen jo saanut kunnian kivuta Arvon selkään. Siis hevosen, en Tiinan koiran. Hehheh, jäätävä läppä :D Juu, joka tapauksessa, täällä blogissa saattanee olla juttuja myös Arvosta sillointällöin. :)
Nyt luulen että päällimmäiset heppailujutut on selitetty. Ainakin pintaraapaistu, mutta nyt ollaan taas aikalailla kartalla. :) Minulle tulee loppuviikko kyllä pakkolomaa tallilta, kun tatuointi tulee jalkapöytään, ja kenkää en saa laittaa moneksi tunniksi jalkaan moneen päivään kuvan hakkaamisen jälkeen.
Kissauutisia sen verran, että Sanni voi hyvin! :) Minun musta ihana karvapalloni on pystynyt kunnossa jo pitkään kortisoonilääkkeellä. Se saa joka ilta pikkuruisen tabletin, ja voi silminnähden paremmin nyt, kun kutiavat näppyläiset eivät kiusaa sitä. Muuten kissalaumassa on kaikki aikalailla ennallaan. Niisku ja Sanni kovistelevat johtajan paikasta sillointällöin, ja Tinka yrittää liehitellä Siiriä, joka on päättänyt vihata muita kissoja. Totutusta ollaan tehty nyt tosi paljon, ja hiljalleen Siirulikin vihaa ehkä hyppysellisen vähemmän Tinkaa. Maija palloillee omiaan ja viihtyy häkissä. :) Meidän yksinäinen sielu.
Laitan tähän vielä läjän kuvia, kaikenmaailmaisista viimeviikkojen jutuista. :) Kun en jaksa ruveta vääntämään kuvia tekstin sekaan. :D Saatte katsoa ne tästä lopusta tällä kertaa :P
![]()
Kuvia on paljon paljon lisää, mutta jätetään jotain ensikertaakin! ;)
Minua vaivaa tämä blogi, kun haluaisin kirjoittaa joka tallikerran jälkeen, mutta sitten se unohtuu tai minua väsyttää liikaa tai kuvien siirtämiseen tarvittava johto on hukassa tai ei ole aikaa ja sitten rupeaa ketuttamaan lahjakkaasti kun on viikon runoilut kirjustamatta ja sitten kiukuttaa vieläkin enemmän kun pitäisi jaksaa kirjoittaa viikon tarinat enkä kuitenkaan muista kaikkia hauskoja yksityiskohtia jotka haluaisin tänne blogiin jakaa!
Kun en missään nimessä ikinä koskaan halua tästä blogista sellaista leipääntynyttä "Menin tallille. Harjasin ponin, ratsastin. Hypättiin pieniä. Hoidin ponin pois. Toisen kanssa mentiin puskailemaan. Oli hauskaa." Leipääntynyttä. Tylsää. Kamalaa tekstiä! Tiedätte kaikki mitä tarkoitan! Haluan kirjoittaa kunnolla - kunnolla kirjoittaminen on minulle jonkinasteinen kunnianasia. Niimpä haluan pitää tämän blogin ihan itselleni sellaisessa kuosissa kuin haluan. Mikään ei saa nimittäin paskaa päivää paranemaan paremmin kuin se, että rupeaa selailemaan vanhoja postauksia. Talvelta, kaikkia niitä takaiskuja ja onnistumisia, sitä käsitttämättömän suurta riemua josta saan vieläkin kiinni kuin eläisin vasta nyt sitä hetkeä! Sen haluan teksteissäni säilyttää: sen aitouden, tunteen, sen THE fiiliksen. :D
Niimpä päivittelen tallitarinoita aina kun itsestä tuntuu hyvältä. Aina kun saan napattua flown reunasta kiinni, sillä silloin sormeni kipittävät näppiksellä niin että kone savuaa ja nautin joka sanan kirjoittamisesta. Senkin tunteen haluan kokea, enkä vain potea huonoa omaatuntoa siitä että en ole kirjoittanut.
Noin, nyt oletan saaneeni synninpäästön ja voin palailla menneiden viikkojen juttuihin. :D
Tämä päivtys saakoon kantaa tunnisteeltaan Välipäivitysnimikettä. Onhan tämä postaus vähän niinkuin selitys kamalalle hiljaiselolle. :)
Viimeaikoina tallilla on tapahtunut vaikka mitä! Hitsi, kaikkea hienoa! Ollaan Mantin kanssa hypätty iso askel eteenpäin osaamisessa, poni on ihan kunnon ratsuponi. Kerran sain sen jo melkein rehellisesti sanottuna peräänantoon, tai ainakin liikkumaan todella hyvin. Ihan rehellisesti se ei kyllä liikkunut, mutta paljon ei puuttunut! Olen aivan sairaan ylpeä Mantista, siitä on tullut puolessa vuodessa ihan oikea ratsu!
Ollaan harjoiteltu paljon esteitä, ja yhteisymmärrys on parantunut 150% lähtötilanteesta. Tänäänkään Manti ei sikaillut mitään esteillä, se taitaa luottaa minuun sen verran että uskaltaa hypätä esteen yli jolle sen ratsastan, eikä se enää viitsi venkuroida ja sätkiä kuin epileptikko.
Mantin ratsastettavuus on parantunut sen toisen 150% ja ette voi uskoa sitä fiilistä kun poni taipuu hienosti, väistää pohjetta hienosti, kuuntelee hienosti mitä pyydän! Aivan käsittämätöntä, ja kun lukee postauksia (esim. SE NOUSI!!!) viimetalvelta - jolloin maailman suurin riemuvoitto minulle oli se kolme laukka-askelta, joiden jälkeen tunsin olevani vähintään Jeesus, jos en ihan Jumala - ja vertaa tilannetta tähän mikä nyt on, on ero aivan valtava!
Me vaan ollaan yhdessä aika hiton hyviä! ;)
Vili lomailee edelleen jätkäporukassa laitumella. Siellä on yksi varsa joka puhuttelee minua erityisesti. Se tunkeilee jopa uniini, ja katsoo niissä minua suoraan sieluun kauniilla mulkosilmillään ja vetoaa kaikkiin mahdollisiin tunteisiini. Se ei edes ole kovin söpö, mutta jokin siinä iski ja kovaa, kun sen ensimmäisen kerran näin. Siinä on sitä jotain, ja isälle on esitetty syntymäpäivälahjatoiveita... ;)
Niin, enää reilu viikko kuusitoistavuotiaana! Sitten vaihtuukin elettäväksi seitsemästoista vuosi, turhin mahdollinen ikä, mutta mikäs siinä. Ostin itselleni aivan jumalaisen syntymäpäivälahjan, ja huomenna sen se tulee täytäntöön. Huomenna klo 12 leikin taas neulatyynyä, tosin tälläkertaa sellaisen neulan tyynyä, jossa on mustetta. Ei tarvitse enää tusseilla piirrellä kuvia ihoon huomisen jälkeen, kun huomenna n. klo 14 minuun on hakattu kuva joka ei koskaan katoa <3 Ahh, rakastan tatuointiani jo etukäteen! ;)
Mitäs muuta kerrottavaa minulla olikaan. Aika kamalasti kaikkea mahdollista, kunhan vaan muistaisin taas. AINIIN!
Me olemme käyneet uittamassa poneja jo pariin kertaan! Se on ihan sairaan hauskaa! Me polskimme Mantin kanssa milloin kummatkin uiden, milloin ravaillen rantavedessä. Manti on hauska pullukkapallukka kun se ravaa täysiä kohti rantaa kylkiinsä ylettyvässä vedessä. Ihan kauhea hyökyaalto vaan lähtee liikkeelle ja me tulemme sen keulana lujaa kohti rantaa! ;) Tsunami nimeltä Manti!
Muorikin meni hienosti veteen, ja kaiken lisäksi se oli vielä ihan innoissaan koko touhusta! Oltiin vähän pohdittu tuleekohan koko poni veteen ollenkaan, mutta sinne se painatti ja syvemmälle ja kovempaa olisi pitänyt koko ajan päästä. :) Suloinen vanha ponipallero, joka ei vaikuta ollenkaan vanhalta... Muori palautui taas johonkin "En osaa mitään olen hurja nuori poni joka ei ymmärrä pidätteitä" tasolle.
Saimme Kaunisrannantilan Satulta satuloista lainaksi, sovitteluun ja testiin omaa satulahanketta varten. Yksi satuloista sopi Muorille tosi hyvin, ja voi luoja sitä elikkoa! Se oli ihan kuin aluksi, kunnon lieroke ja kaahotti vaan korvat hörössä täyttä laukkaa koko ajan. Jaa että vanha poni, niin juuri!
Satulaprojekti on päässyt niin pitkälle, että Tiina kävi eilen ostamassa satulan Mantille! Niimpä minä seisoin kevarini vieressä (sekin juttu on kertomatta! sain inssin läpi kympin arvosanoilla ja päristelen siis pitkin mäkiä omalla kevarillani. Kanssamaatkustajat varokaa, Maanteiden kauhu on lähtenyt liikenteen sekaan ;) ) tänään aamulla klo 8.45 Tiinan pihassa :D
Ensin tsekkasin kaninpoikasia, joita on taas hitosti lisää! Okei, hitosti ja hitosti, mutta kuusi! Nyt niitä on yhteensä ihan hirveästi, kun laskee ne isommat poikasetkin mukaan. :D Tiina oli kamala, ja törkkäisi minulle yhden niistä kanivauvoita tänään syliin!! Tsiisus, milloin minä, kanifobikko, olen viimeksi koskenut kaniin? Silloin kun sellainen raateli minut palasiksi ja sai aikaan kovemman luokan fobian!
Niimpä minä seisoin järkyttyneenä rimpuileva kanivauva kätösissäni, ja vinguin että se raapii minua :D Sillä oli överin terävät kynnet, mutta se oli suloinen. :) Tosin suloisempi se oli sitten turvallisesti verkon takaa. :P
Kanin aiheuttamasta järkytyksestä yli päästyäni hain Mantin tarhasta, ja alkoi satularupeama! Sovittelimme satulaa aikamme, ja virittelimme sen sitten koeratsastuskuosiin. Manti oli aivan intona ratsastuksen ajan, se ei ole koskaan kiikuttanut minua tuolla lailla korvat hörössä pitkin kenttää, saatika oikein rynnännyt esteille intoa täynnä. Ja nimenomana intoa, sillä satula istui hyvin ja poni liikkui hyvässä muodossa eteenpäin. :)
Muori puolestaan oli aika narttumaisella tuulella tänään. Ilkeästi sanottu, mutta se on vaan fakta. Ensinnäkin pieni metrinen poni on miestä vailla ja kiljuu yötä päivää pellon yli naapurin uudelle ruunalle. (tästäkin pitää muistaa kirjoittaa!!) Toisekseen, Muorilla on jonkinasteinen ongelma siitä, tarvitseeko sen kuunnella mitä pyydän. Tänään tahkottiin ohjasajossa aivan mitättömän pieniä perusasioita ja niistäkin se eläin nosti kunnon metelin koko ajan. EI vahingossakaan taipunut, eikä ainakaan kulkenut haluttua askellajia :D hiljalleen se kuitenkin asettui, kun kerran näpäytin sitä takapuolelle raipalle ja muistutin kuka määrää milloin jäkitetään paikallaan vai tehdäänkö niin ollenkaan!
Tein punaisista törpöistä minikokoinen kenttä: about 3m x 5m. Siinä sitten tehtiin julmetusti töitä, tiukasti armeijakurissa, ja rupesi sieltä sitten löytymään oikeinkin hyvää liikettä ja varsinkin taipumista. Viimeisen viiden minuutin hienoon ja oikein kehuttavaan työskentelyyn päätimme sitten treenin tällä erää.
Ainiin, Beni Benkkulainen on myyty ja muuttanut uuteen kotiinsa :) Ihan tuli vaan jostain mieleen tähän väliin, joten kerroimpas sen nyt. Ja Annen eestihevonen Assu on löytänyt uuden kodin, ja sekin muutti Annelta pari viikkoa sitten. Myös Annen Karvinen on myynnissä, joten tosi kivan issikkapoitsun saa joku omakseen. :) Karvi on kyllä ihan kultakimpale jollekulle omaa ponia etsivälle :)
Niin. Naapurin uusi ruuna, johon Muori on sokeasti rakastunut, on nimeltään Männistön Arvo. Arvo on ollut Annella reilu pari viikkoa, ja ihan kivan oloinen tyyppi. Kerran minäkin olen jo saanut kunnian kivuta Arvon selkään. Siis hevosen, en Tiinan koiran. Hehheh, jäätävä läppä :D Juu, joka tapauksessa, täällä blogissa saattanee olla juttuja myös Arvosta sillointällöin. :)
Nyt luulen että päällimmäiset heppailujutut on selitetty. Ainakin pintaraapaistu, mutta nyt ollaan taas aikalailla kartalla. :) Minulle tulee loppuviikko kyllä pakkolomaa tallilta, kun tatuointi tulee jalkapöytään, ja kenkää en saa laittaa moneksi tunniksi jalkaan moneen päivään kuvan hakkaamisen jälkeen.
Kissauutisia sen verran, että Sanni voi hyvin! :) Minun musta ihana karvapalloni on pystynyt kunnossa jo pitkään kortisoonilääkkeellä. Se saa joka ilta pikkuruisen tabletin, ja voi silminnähden paremmin nyt, kun kutiavat näppyläiset eivät kiusaa sitä. Muuten kissalaumassa on kaikki aikalailla ennallaan. Niisku ja Sanni kovistelevat johtajan paikasta sillointällöin, ja Tinka yrittää liehitellä Siiriä, joka on päättänyt vihata muita kissoja. Totutusta ollaan tehty nyt tosi paljon, ja hiljalleen Siirulikin vihaa ehkä hyppysellisen vähemmän Tinkaa. Maija palloillee omiaan ja viihtyy häkissä. :) Meidän yksinäinen sielu.
Laitan tähän vielä läjän kuvia, kaikenmaailmaisista viimeviikkojen jutuista. :) Kun en jaksa ruveta vääntämään kuvia tekstin sekaan. :D Saatte katsoa ne tästä lopusta tällä kertaa :P
 |
| Lukas, mun Muksu <3 |
 |
| Vilburggi |
 |
| Assu |
 |
| Arvo! |
 |
| Ilman satulaa hoppailua |
 |
| Loppuverkka ;) |
 |
| Mun Murut. Pikkusiskoseni ja Manti :) |
 |
| Muorilla satulalla ratsatsusta |
 |
| I <3 Muori |
 |
| Anne ja Arvo |
 |
| Maastoon! Anne ja Arvo & Minä ja Manti. Minä ja Manti ei edes jääty joukosta mitenkään. Mullapa onkin superponi ;) |
 |
| Uimuilua :) |
Kuvia on paljon paljon lisää, mutta jätetään jotain ensikertaakin! ;)
Tilaa:
Kommentit (Atom)