19.7.2011

"Ollakko ihan kamala, vai kamalan ihana?"

Niin. Ollakko ihan kamala, vai kamalan ihana? Manti ei ole viimeaikoina oikein päättää mitä mieltä se on. Ensin se toimii kuin unelma: tehdään yhdessä parempia suorituksia kuin pitkään aikaan, ja seuraavassa hetkessä se onkin itse piru ja käytöstavat hukkuvat sen sileän tien.

Carita tuli taas pitämään meille tuntia, ja Manti toimi ihan kivasti. Saatiin paljon kehuja ravi ja käyntityöskentelystä, ja hyviä neuvoja laukkatyöskentelyn parantamiseksi. Lähinnä minulle neuvoja, minä onnistun tappamaan laukan osaamatta itse ratsastaa, mutta ehkäpä tässä vielä kehitytään. :P Toivottavasti, ainakin kaikkki ainekset ovat käsissä, sillä huomenna, keskiviikkona, Mantilla ja minulla on valmennus! ;) Tiinan synttärilahja minulle! :)) 

Valmennuksesta lisää sitten kun se on koettu, nyt palaillaan Mantin selvittämättömiin ajatuksiin. Tunnilla se toimi siis ihan kivasti, aivan normaalisti. Taipui ihan kivasti molempiin suuntiin jne. Laukat sujuivat ihan jeessisti, kun sain Caritalta neuvoja omaan istuntaan ja ratsastukseen. Sitten lähdettiin Mantin kanssa tekemään semmoinen kevyt jäähdyttelylenkki harjulle....................................

JUU. No, ajatuksen tasolla se oli ihan jeessi homma, mutta käytöntö kusahti aika lahjakkaasti. Manti päätti että tässä on ihan liikaa taivuteltu ja käännelty ja väännelty kentällä, ja että nyt on aika ottaa ilo irti maastoilusta! Elukka rupesi sikailemaan kympillä, ja kun käänsin sen harjulle johtavalle polulle jonka alussa on n. 20cm korkea "maastoeste" Manti nosti itse laukan, ja annoin sen laukata esteelle ajatellen että hypätköön nyt kun siitä niin tykkää ja esteen jälkeen sitten käyntiä polku ylös.

Noh, ajatus oli taas hyvä, mutta pikkuruinen ponityttöni oli eri mieltä. Kun rupesin esteen jälkeen (jonka poni hyppäsi varmaan 60cm korkeudelta...) ottamaan sitä kiinni, poni viskoi päänsä ylös, puri kuolaimeen ja lähti painattamaan kinttupolkua laukassa kohti harjua...

Mitäs siinä sitten, yritin ottaa pidätteitä läpi - turhaan. Harjun reuna lähestyi kivasti, ja siitä reunalta on sellainen 20-30metrin pudotus semmoisen kivan pikku rotkon pohjalle. :) Sitä lähestyttiin täysin hallitsemattomassa laukassa, ja sitten Manti keksi pukittelun jalon taidon. Se pukitteli kunnon rodeopukkeja selkä pyöreenä! Onnistuin roikkumaan kyydissä about 3 pukkia, kunnes sinkosin ohjuksen lailla ponin selästä kohti rotkoa. Onneksi puu oli edessä, ja rysähdin puun runkoa päin käsivarsi/kylki edellä. Manti yritti selvästi ripustaa minut puuhun. :)

No, tähän asti poni on joka kerta pysähtänyt viereeni jos olen pudonnut. Tällä kertaa rungonjuurelta ylös mönkiessäni näin enää ponin mustien häntäjouhten katoavan mutkan taakse. Peerrrrrrkele. Kaivoin sitten puhelimen taskusta ja rupesin soittamaan Tiinalle, samalla kävellen ponin perään. En ehtinyt edes painaa soittonappia, kun näin Mantin, joka tyynesti söi jtn mustikanvarpuja. Ja voi vitsi kun poni näki minut!

Se otti pari askelta lähemmäs korvat hörössä, puhalteli ilmaa kainalooni ja hieroi päätään minuun. "Ihanaa kun tulit hakemaan mut, jeejee!" Ei meinannut oikein huumorintaju riittää siinä kohtaa.. :D Kipusin kuitenkin ponia mitenkään noteeraamatta takaisin selkään, ja lähdettiin takaisin maastoesteelle. Sama toistui, tosin minä en pudonnut, mutta Manti rupesi sinkoilemaan ihan päättömästi polulta sivuun kun ei saanut minua karistettua alas. Takaisin esteelle ja sen yli: Sama toistui jälleen.

Lopulta viimeisen kerran noin kuudennen toiston jälkeen, sain ravattua esteen yli Mantin sinkoamatta mihinkään esteen jälkeenkään, joten poni sai kehut ja lähdettiin kohti kotia. Vielä kerran sen piti kuitenkin napata kiinni kuolaimesta ja lähteä sikailulinjalle, mutta kun ajoin sitä reilusti eteen, rupesi laukkaamishalut hiipumaan. Kuitenkin se onnistui ryysäämään tieltä metsään... Se ei kuunnellut pohkeita, ei pidätteitä, ei istuntaa, ei mitään. Sitten tultiin kotiin pää ylhäällä piaffea ravaten, niin että roikuin sen suussa ja poni yritti kaahottaa alta pois.

Tosi hienoa. Kotipihassa ratsastin Mantin suoraa kentälle, ja käytiin ihan perus laukkajuttuja läpi. Tosin Mantilla oli sikailuvaihde edelleen päällä ja se onnistui karistamaan minut kentän nurkkaan kerran. Mutta se kuitenin pysähtyi viereeni kuten kuuluukin! Otettiin kuitenkin laukat molempiin suuntiin läpi, ja sain kuin sainkin lopulta pidemmän ravityöskentelyn jälkeen ponin jotenkuten kuulolle. Siihen lopetettiin.

En nyt kuollaksenikaan muista mitä oikein tein Muorin kanssa, joten jätetäänpäs ewpäreilusti Muori pois tästä postauksesta. Tämä postaus on nyt pyhitetty Mantille ja sen omituisuuksille ;)

Noh, seuraavan kerran kun suunniteltiin Tiinan kanssa Mantille ratsastusohjelmaa, päätin että lähdetään nyt kuitenkin heti uudestaan kokeilemaan onnea maastoon. Tiina kuitenkin kysyi Annelta oliko hän lähdössä maastoon, ja kyllä oli, isommalla porukalla! Niimpä minä sniikkauduin Mantin kanssa mukaan, ja lähdettiin pitkälle maastolle. Mukana oli Anne ja Arvo, sekä sitten Nea ja Tuisku ja Karvi ratsastajansa kanssa jota en sen kummemmin tunne, ja sitten Manti ja minä.

Ja uskokaa tai älkää, Manti oli aivan sairaan hyvä! Se oli tosi hienosti kuulolla, ja teki ihan hirveän paljon ja rehellisesti töitä! Oltiin kolme tuntia maastossa, ja minun ei kertaakaan tarvinnut pyytää Mantia eteenpäin. Se painattu kuin viitapiru muiden mukana, ja oli koko ajan tunkemassa Karvista ohi :D Minun pikku superpallo, sillä on ihan jumalaton kunto! Kelatkaa, se pysyi tosi hienosti matkassa kahden ison suomenhevosen ja islanninhevosen matkassa :) Mitään sikailua ei ollut havaittavissa vaikka laukattiin paljon. Pari kertaa Manti teki pikkupukkeja pidätteitä  vastaan, mutta kuunteli kuitenkin pidätteitä ja hidasti tahtia. :)

Kotiin tultiin hikisinä ja hieman ryytyneinä, mutta vielä kotipihassa Manti nosti itse ravin ja sain taas pyytää sen käyntiin. :) Että niin väsynyt poni ;) Manti pääsi pesulle ja kello hiippaili jo yli kahdeksassa illalla, joten kun Manti lykättiin tarhaan, minä lähdin ajamaan kotiin. Muori luokkaantui hyvin syvästi kun en mennyt edes tervehtimään sitä kun tulin, joten myöhemmin se ei ollut huomaavinaan minua ollenkaan. :D Voi reppanaa. :)

Ainiin, kuvia ei tule hetkiseen, kun perheeni supersiivouksen jäljiltä tästä talosta ei löydä tasan yhtään mitään... Joten, kun ehkä joskus onnistun löytämään sen pikkuruisen johdon jolla saan kuvat kamerasta koneelle, saatte jälleen ihailtavaksenne kuvia. :D Nyt pitää mennä, lähden kohta ajelemaan tallille. Pitäähän sitä Muoria mennä lepyttelemään! ;) Ja juu, yritän olla ajamatta tällä kertaa kolaria!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti