Tasan kaksi vuotta sitten...

...olin näinä hetkinä ihmeellisessä hurmoksen tilassa. En voinut käsittää, että kaiken pahuuden maanpäällisestä ilmentymästä, hevostalli.netistä, voisi löytyä minulle uusi elämä. Olin viettänyt edellisen iltapäivän todella puheliaan naisen seurassa, uudella tallilla, ihmetellen pieniä karvaisia (ja hiukan lihavia) poneja. Oli ollut jäätävän kylmä ja minä en ollut varautunut siihen, että pääsisin heti hommiin.

En ikinä tule unohtamaan sitä ensimmäistä kohtaamista tuon porukan kanssa! Pelkäsin kaneja, mutten kehdannut kertoa sitä. Pelkäsin vähän orivarsaakin, olihan se ori ja orit olivat niitä satujen myyttisiä hirviöitä, jotka tappavat pienen Amandan heti kun silmä välttää. Vili ei kuitenkaan tappanut minua, vähän vaan nakersi hihasta ja repi vetoketjua. Velvet oli herrasmies ja seurusteli asiallisesti pienen välimatkan päässä, Tiinan kainalossa. Siis kirjaimellisesti kainalossa, meinasin järkyttyä kuoliaaksi kun Tiina vaan nappasi Velvetin pään kainaloonsa ja ori oli niiiiin tyytyväinen siinä hellittävänä... :D

Ja sitten tytöt toisessa tarhassa. Pieni, äärettömän paksu tappijalka, joka näytti enemmän karvamatolta tai miniatyyrimammutilta kuin ponilta tuli heti luokseni ja kiukutteli toiselle ponille täysiä. Siinä hetkessä se oli varastanut minut itselleen ja siitä hetkestä meidän välillemme muodostui omituinen side, joka vahvistui reilun vuoden aikana niin, että tunnen sen vieläkin kun ajattelen Muoria. Manti, suurempi ja isopäisempi poneista, tuli kuitenkin nuuskimaan minua myös, mutta väisti kun Muori komensi sitä. Mantin kanssa aloitettiin samana päivänä ihmeellinen tarina, joka ei luojan kiitos ole vielä lähestymässä loppua. :)

Se oli ihmeellinen päivä. Manti oli ensimmäinen uhrini, enkä voinut lakata ihmettelemästä kaikkea mitä näin. :D En ollut mikään ummikko hevosten kanssa, vaikka oikeastaan täytyy sanoa, että taisin minä olla. Ei hevosen käsittelystä opi yhtään mitään ratsastuskoulussa, eikä oikeastaan edes ratsastuskouluhevosen hoitajana. Ei edes kilpatallin yksityishevosen hoitajana, sitä vaan tekee mitä käsketään, eikä tarvitse ymmärtää. Tiina halusi minun tajuavan asioita alusta alkaen itse, saavan oivalluksia ja kaikkein tärkeintä oli se, että oppisin kuuntelemaan Mantia.

Sen tärkeyden sain tuntea heti kun päästiin ohjasajovermeissä kentälle asti... Manti oli kiero kuin korkkiruuvi, se ei kulkenut suoraan ollenkaan ja minä olin ihan hukassa. Minua hävettikin, olimmehan Tiinan kanssa jutelleet sähköpostissa pitkät pätkät ja olin vakuuttanut, että osaan toimia edes jotenkin ponien kanssa... :D En usko, että ymmärsin ensimmäisellä kerralla millainen poni Manti on. En ymmärtänyt sitä varmaan koko ensimmäisenä talvena, kun näin jälkeen päin miettii. Se on hyvin erikoislaatuinen otus, joka todella täytyy tuntea, jotta sen kanssa kaikki sujuu. Nykyään kun touhuan sen kanssa, tiedän jo sen ilmeestä, mitä se suunnittelee... :) Niin sitä hitsautuu yhteen kun kaksi pitkää vuotta katselee toisen olemusta ja opettelee yhdessä elämää. :)

Vili oli minulle hyvin vieras kaveri vielä tuolloin. Saatoin käydä lääppimässä sitä aidan takaa, mutta Tiina sai muuten hoitaa hirviönsä itse. :D Minä rupesin treenailemaan tyttöjen kanssa ja Mantin kanssa aloitettiin jossain vaiheessa ratsastustreeni. Täytyy kyllä sanoa, että kaksi vuotta sitten en olisi uskonut koskaan saavani ratsutettua Mantia niin, että se kulkee peräänannossa ravissa siististi... :)

Muorin kanssa meidän ainutlaatuinen tarinamme päättyi 9.3.2012. Se oli kammottava päivä, luulin että kuolen siihen kamalaan suruun, joka ei tuntunut hellittävän ollenkaan. Mutta niin siinä kävi, että suru helpotti ja kauniit muistot jäivät. Pieni, pirullinen täykkärishettikseni, jota en olisi koskaan antanut pois, ellei olisi ollut pakko. Olen onnellinen, että olin sen matkassa loppuun asti. Vielä onnellisempi olen, että törmäsin siihen pieneen otukseen, että elämä heitti minut Tiinalle ja sain tavata "Elämäni hevosen". Elämäni hevonen on jotenkin jäätävä ja ällöttävä käsite, kun siitä on tehty sellainen. Käsitteestä huolimatta Muori oli se ykkönen, se oli poni, jonka takia olisin tehnyt mitä vaan. Meissä oli jotain maagista ja rakastin sitä paljon enemmän kuin ymmärsinkään.

Tunteitani kuvastaa hyvin se, että itken nyt. Kaipaus iskee, kun pohtii asioita, vaikka aika on parantanut haavat ja antanut niille perspektiiviä. Silti en koskaan lakkaa rakastamasta Muoria, elämäni ponia, suurta persoonaa. Jokin siinä kosketti niin syvälle, että mikään ei ole vielä koskettanut niin syvälle. Olen niin surullinen, että meidän matkamme päättyi niin pian, mutta täytyy osata iloita siitä, että sain tavata pienen rakkaan ja jakaa elämäni murheita kuuntelijalle, joka osasi aina sanoa oikeat asiat. Siinä oli niin suuri pieni poni, ettei toista tule.

Manti on kovana kakkosena ja nykyään toki ykkösenä, kun Muori elää vain muistoissa. Mantin kanssa siteemme on vahvistunut ja nykyään tunnen neidon hyvin. Olemme kokeneet ihan hirveästi yhdessä ja vielä on paljon edessä. :) Vililtä odotan myös suuria, koska siinä on jotain hyvin Muorimaista. Sellaista erilaista huumoria ja pilkettä, mitä Mantilta ei oikein löydy. Manti on vakavampi poni, kun taas Vilillä on oikein sellaisia pirulaisen elkeitä. Siitä minä tykkään, ruudista ja luonteesta. Mantillakin on toki hetkensä ja se väläyttelee oikein kunnolla mielipiteitään esille. Rakastan sitä, kun Mantilla on meno päällä ja se haluaa olla täysillä menossa mukana. Usein poni onkin juuri tällainen ja aina toisinaan ymmärrän, että rakastan sitä valtavasti. Muorin kanssa en tajunnut rakastavani sitä niin sattuvan kovasti ennen kuin luopumisen aika tuli. Mantin kanssa en anna sen mennä siihen ja kerronkin ponille usein, kuinka tärkeä se minulle on. :) Ymmärtää tai ei, mutta minulle on tärkeää saada kerrottua rakkailleni, että he ovat minulle tärkeitä. Kissoille, poneille, ihmisille ja mielikuvituskavereillekin ;)

Olen tehnyt taas videon kuluneesta vuodesta, kuten tapana on. Materiaalia on kertynyt blogin hiljaisuudesta huolimatta paljon! Harmittaa, että blogi jäi koko vuoden jotenkin ihan pintapuoliseksi ja postailin vain harvakseltaan. Toivon, että tähänkin saadaan muutos, kun uusi vuosi tulee. Silloin tapahtuu niin paljon mullistuksia elämässäni - taas suuria mullistuksia, milloinkohan ne loppuu? - että toivon saavani bloginkin taas oikealle paikalleen ja mukaan kuvioihin. En aio tehdä mitään lupauksia, koska olette nähneet miten nille käy. Ne ovat vaan sanoja, ja jos jotain vihaan, niin vain sanoja. Teot ovat ne, jotka merkitsevät, eivät tyhjät lupaukset tai sanat. Puhua voi paljon tekemättä mitään, joten katsellaan miten tässä käy... :D

Mutta, mennäänpä nyt videoon jonka sain kasaan. Musiikin valitseminen oli vaikeaa, mutta loppujen lopuksi päädyin tuohon kyseiseen kappaleeseen sen pirteyden ja iloisen sanoman takia. Elämä on nimittäin aika hyvää ja kaunista ja minä haluan elää elämääni juuri teidän kanssanne! :)

Vuoteen mahtui hurjasti erilaisia kokemuksia, enkä edes yrittänyt lähteä erittelemään niitä videolle. Blogia seuranneet ymmärtävät kyllä. :) En ole esitellyt kaikkia poneja joita videolla näkyy, se olisi ollut liian työlästä kun pelkästään Vilin laidunkavereita oli viisi! Mantinkin kaveri vaihtui muutamaan kertaan kesällä, mutta jätin ne kaikki pois suosiolla. Keskityin videolla siis vain Viliin, Mantiin, Kirppuun ja vähän Arvoonkin. :) Ne ovat olleet tämän vuoden asioiden keskiössä, joten ansaitusti komeilevat videolla! ;)

Vuosi on taas mennyt ja seuraavaa odotellaan suurin suunnitelmin! :) Mutta nyt viimein se video. Imekää sen iloinen sanoma itseenne! :)

Jos upotus ei toimi, video löytyy myös youtubesta osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=b6TNKWAixh8

Ääääärettömän hidas netti

Sääolosuhteiden armoilla oleminen on raivostuttavaa. Onhan tässä talossa katto ja seinätkin, mutta kun netti ei toimi vesisateella, tai tuulella, tai lumisateella, tai räntäsateella tai....! Ärgh, oikeasti tosi rasittavaa, kun netin toiminen riippuu ulkona olevasta ilmasta. Täytyy katsoa, olisiko mulla rahaa hankkia uusi nettiyhteys sitten kun muutan toiseen kämppään.

Niin, siinä se tulikin: mä olen taas muuttamassa! Vihreään taloon, omakotitalon yläkertaan. :) Alakerrassa ei asu ketään, ja yläkertaakin vasta rempataan mulle asuttavaan kuntoon. Vuoden vaihteessa pitäisi päästä muuttamaan sinne. Aika huisia, mielummin asun omakotitalossa ja asunnossa joka on puolet suurempi kuin tämä luukku ja vuokraa on vain muutama kymppi enemmän. Toki sähköä menee puutalossa hirveästi enemmän, mutta on se elämisen kannalta niin paljon ihanampi paikka, että muutan sinne sähkölaskusta huolimatta innoissani :D

Tallilla olen ollut viimeksi kaksi viikkoa sitten... Tuntuu hiukan törkeältä käväistä vain kaksi kertaa kuussa, mutta nyt ei ole vaan rahkeita tai mahdollisuutta päästä useammin. Kohta, muutaman kuukauden päästä kaikki helpottuu kun saan viimein sen ajokortin ja auton. :) Vuosi 2013 näyttää muutenkin aivan yyyyyybermahtavalta, toivon todella että kaikki menee putkeen ja siten kun tässä on suunniteltu... Suunnitelmista lisää kun ne ovat lähempänä toteutumista. :)

Tiina laitteli mulle muutamia kuvia tulemaan viimeviikolla. :) Tässä muutamia hassuja otoksia viimeaikaisista tapahtumista! :)

 

Siinä se on! Oiva! Maailman hauskin kaniini, jonka mä ehdottomasti ottaisin kotiini asustamaan jos vaan olisi tilaa ja mahdollisuus. Jotenkin kuitenkin iiiiso kani pienessä asunnossa ei kuulosta kovin hyvältä, kun ottaa huomioon muutkin suunnitelmat perheenlisäyksestä ;) Juu ei, tästä ei ole tulossa teiniäitiblogia, vaan aihealue taitaa vain laajentua hieman enemmänkin shetlantilaisiin ;)

 

Oiva on kuitenkin hauska otus! Se on niin kiltti, ettei minunlaiseni kani- ja jänisfobikon tarvitse pelätä sitä. :) Se antaa silitellä ihan rauhassa ja tulee ihan itse lähelle hiplailtavaksi. :) Se on aivan ihana karvapallo ja tuoksuu ihan kanille! :D Olen aina pitänyt kaneja maailman turhimpina lemmikkeinä, mutta Oiva on ihan omaa luokkaansa. Se ei ole vaan kaniini, se on persoona! :)



 

Kanista tuli mieleen kirja jonka ostin. Se on Tuomas Kyrön teos, jonka nimi on Kerjäläinen ja jänis. Tykkäsin tosi kovasti kirjasta ja suosittelen sitä todellakin luettavaksi! Siinä on napakka ja kutkuttava yhteiskuntasatiiri, joka herättää tunteita laidasta laitaan. Minä säälin kovasti melkein leijonanruuaksi joutunutta, marian sairaalan päivystyksessä odottavaa citykaniinia. Oikeasti, jos yhtään ymmärtää yhteiskunnallisista asioista ja on edes hiukan yleissivistystä eri medioiden saralta, kannattaa lukea tuo opus. :)

 

Muttamutta, takaisin tallille ja kuviin!

 

 

Estetreenausta! Otettiin kaikki irti sulasta, hyväpohjaisesta kentästä ennen talven tuloa. :) Manti hyppäsi aika epävarmasti ja sitä sai koko ajan olla komentamassa ja oikein tosissaan ratsastaa! Huomaa, että hyppäämisestä on ollut taukoa, kun poni oli taas ihan ihme sähellin, eikä meinannut keskittyä ollenkaan. Kunto on myös päässyt hiukan laskemaan, koska aika nopeasti poni alkoi väsyä ja unohteli etujalkojen nostamisen kokonaan. Sitä piti oikein tosissaan ratsastaa koko ajan, ja se teki kyllä hyvää ratsastajalle! ;)

 

Koska kun ratsastaja ei ole kuulolla, vaan antaa ponin lähestyä itse esteelle ja jättää ponin yksin suoriutumaan tehtävästä, voi käydä näin:

 

 

... Niin, mitäpä siihen sanomaan. Oma moka, kun en ratsastanut vaan matkustin ja odotin ponin silti hyppäävän. Ei se sit hypänny ja minä otin hiekkanäytteitä ja katkaisin estepuomin. Hups. D: Minä aiheutan enemmän tuhoa kuin kaikki ponit yhteensä. Kohtuullisen noloa... :'D

 

Nyt meinaa mennä hermot, kun tämä kuvien lataus tällä netin nopeudella kestää aivan helvatun kauan! Nyt saa sitten tämä jäädä tähän, jatketaan kun mulla riittää hermot joku kaunis päivä pidemmälle. Ja nimenomaan KAUNIS PÄIVÄ, kun huonolla ilmalla netti ei toimi! Murh.

 

Viikonloppuna menen taas tallille, pitkästä aikaa. Sitten voisikin taas tehdä oikein vanhanajanpostauksen kunnon kuvailuilla ja kuvilla :) Niitä on kivempi näin kahden vuoden päästä selailla. Totta, joulukuun ensimmäinen päivä tulee kaksi vuotta siitä, kun saavuin kiusimaan Tiinaa ja Jarkkoa... :) Mäkin rakastan teitä, vaikka olenkin aika rasittava maanvaiva toisinaan ;)

 

Palaillaan, nyt uskonnon itsenäisten tehtävien pariin. Onneksi koulu alkaa huomenna vasta kahdeltatoista, niin ehtii tässä vähän huiliakin. Mulla on kauhea panostuspäivä takana! Ensin olin koulussa, tein jopa kaikki läksyt aamulla, sitten koulun jälkeen menin ajotunnille, sieltä kotiin ja tiskasin kaikki likaiset astiat, sitten luin englannin tutkielmaan tarvittavan kirjan loppuun, sitten rupesin tappelemaan näiden kuvien kanssa ja nyt jos vielä jaksaisi hiukan katsella tuota uskontoa. :)

 

Olen ylpeä itsestäni, vitamiinit selvästi tehoaa, kun mä olen ihan pirteä! :D

 

Marraskuun höpinöitä

Jepjep, se olisi taas uusi kalenterin sivu käännetty ja ai että kun se näyttää taas hyvältä! Kovin kiireiseltä, mutta ah, niin freesiltä taas ja kohta on jo joulu! :)

Mä olen aloittanut autokoulun! Teorioista on istuttu jo puolet ja ajotuntejakin on ehtinyt olla muutama. :) Autolla ajaminen on aika veikeää, enkä millään malttaisi odottaa, että saan sen kortin ja pienen kaaran ja pääsen huristelemaan ihan omia aikojani ympäriinsä! Mikä vapauden tunne! Autossa eniten huolestuttaa ne saakelin vaihteet, lähinnä liikkeelle lähdössä. Liikkeessä vaihteet vaihtuvat helposti, mutta jotenkin se liikkeelle lähtö on aina hidasta ja jänskää :D

Tallille kuuluu sekalaista. Koko elämään kuuluu sekalaista, mutta tänä syksynä se ei yhtään masenna. Tuntuu, että mulla on loputtomasti energiaa ja jaksan aina vaan enemmän innoissani tallustaa pimenevässä syksyssä. Todella omituista, ei lainkaan minua, mutta olen oikein tyytyväinen tähän muutokseen! :D Olen syönyt sikana vitamiineja ja tehnyt asioita joista nautin. Ehkäpä se on avain tähän energisyyteen? :)

Takaisin tallille kuitenkin. Niin, siellä on sekalainen joukkio poneja tarhoissa ja kaikki ovat kyllä aika veikeitä otuksia. Vilin kanssa käytiin tekemässä hieno näyttelysuoritus kauden vikoissa näyttelyissä: luokkavoitto ykköspalkinnolla! Hieno purkki! Kuitenkin tuntuu tavallaan hyvältä, että kausi on nyt ohi ja voi keskittyä enemmän treenailuun ja lihaskunnon kehittämiseen.

Manti puolestaan on ollut kenguru. Ainakin eilen se oli kenguru, kun meidän piti hypellä esteitä... :D Noh, saldo on yksi musta poski (mulla vaihteeksi...) ja yksi katkennut estepuomi :D Aika vähällä selvittiin kuitenkin, kun aikaisemmin syksyllä hypättiin ja sain estetolpan kannattimen kieroon ja koko selkälihas repesi poikki. Se sattui kyllä aika helvatusti, mutta siitäkin selvittiin hengissä ja opittiin jotain: turvaliivi on kaveri! :) Eilen oli liivi päällä, mutta silti otin hiekkanäytteen poskiluullani, eikä liivin vaikutus yletä ihan niin pitkälle. :D Dämit.

Kirppu on ollut kipeänä ja tässä on vieläkin vähän kiikun kaakun kaikki. Pikkuneiti on ollut klinikallakin ja tutkimuksien jälkeen ponin mahasta löytyi hiekkaa... Nyt sitten ollaan psylliumkuurilla ja poistetaan hiekkaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pikkukirppiäinen selviää vain säikähdyksellä tästäkin tapauksesta. Kirppu onkin nyt ollut kevyellä käytöllä; kentällä irtojuoksutusta muutama minuutti päivässä riittää saamaan mahaa toimimaan paremmin ja sitä hiekkaa kulkeutumaan ulos. Kirppu on siis sairaslomalla, Vili rupeaa oikeasti palaamaan treeniin ja Mantista teen esteponin vaikka henki menisi!

Vili on ollut hieno, se on käyttäytynyt niin hienosti kun sillä ajaa. :) Oltiin Tiinan kanssa maastossa niin, että minä ratsastin Mantilla edellä ja Tiina ajoi Vilillä perässä. Pikkumies oli oikein nätisti, eikä edes oristellut äidilleen pahasti :D Lenkki oli hauska, vaikka törmättiinkin hirvijahdista ponijahtiin vaihtanut vainukoira ja mykkä metsästäjä. Mantille teki ihan hyvää mennä kerrankin rauhassa, vaikkei se kyllä poistanut yhtään sikailua... Mitä enemmän sillä on aikaa pälyillä ympärilleen, sitä enemmän se rupeaa skitsoilemaan ihan tyhjästä. Nyt pitäisi vaan saada rutiinia tohon maastoiluun ja hyppäämiseen, niin sen ei tarvitsisi sooloilla koko ajan niin täysillä. On nimittäin aika noloa, että Mantin oma poika käyttäytyy maastolenkillä fiksummin kuin äitinsä.... ja poitsu oli metsässä kolmatta kertaa elämässään... :D Mantilla on hiukan parantamisen varaa!

Meillä on kissa, Maija tällä kertaa, kipeänä. Rupeaa toivo menemään tähän hommaan, mutta nyt näyttää taas ihan hyvältä. Kissa on ihan mysteeri eläinlääkäreillekin, joten eipä paljon muuta voi kuin kokeilla erilaisia asioita ja katsoa mihin hoitoihin vastaa. Nyt Maija on kuitenkin tosi iloinen ja energinen, se syö, juo ja leikkii ihan normaalisti. :) Hieno homma, ehkä tämä menee ohi yhtä nopeasti kuin tulikin! Kolmen viikon päästä on taas verikokeet ja katsotaan kertooko se meille mitään uutta tai viitteitä jostain muutoksesta. Nyt kuitenkin näyttää positiiviselta. :)

Meinasi kuitenkin usko omaan itseen loppua, kun taas joku eläin sairastaa. Tuntui, että me ei osata hoitaa elikoita, kun ne kaikki sairastavat jotain... :( Kissoille on kuitenkin aina hankittu markkinoiden parasta ruokaa, lihaprosentit, sokerit ja suolat on vahdittu tarkasti, vedet vaihdetaan monta kertaa päivässä, kissat ulkoilevat valvotusti ja me todellakin tiedämme missä omat kissat menevät. Meillä on vaan käynyt suunnattoman huono tuuri, niin sanoivat kaikki eläinlääkäritkin joiden kanssa olemme keskustelleet. Ja uskokaa pois, niitä lekureita on hiukan enemmän kuin muutama, kenen kanssa ollaan tätä sairasjuttua pohdittu.

Että ei tässä kaikki mene ihan putkeen, milloin itse sairastan, milloin kissa, milloin poni. Silti sitä vaan jaksaa uskoa uuteen aamuun ja huomiseen, ja aina vaan pirteänä. Elämä on vastoinkäymisiä täynnä, mutta niistäkin selviää, toisista helpommin kuin toisista, mutta kaikista selviää jos todella haluaa selvitä. :)

Kuvia voisin laitella kunhan saan jostain niitä kaiveltua. Tiinakin varmaan pistelee minulle jotakin kuvia kunhan tässä keritään. :) Lontoostakin olen suunnitellut tekeväni postauksen jossain välissä, saa nähdä milloin senkin ehdin ja jaksan toteuttaa... :D

Jottei ihan kuvattomaksi jää tämäkin postaus, niin laitampa ainakin linkin, joka saattaa kiinnostaa teitä. Tarkkasilmäsimmät saattavat bongata kuvien joukosta (hiukan lihavan) purnukkani! http://suvin.otokset.fi/#/kuvat/Vuosi+2012/Shetlanninponien+rotunäyttely/

Nyt zau, James Bond Brosnanin näyttelemänä kutsuu ;) Tästä on hyvä jatkaa hyvää iltaa!

Kantakirjakameli Klaara

Otsikko bustaa jo hiukan, mutta totta se on! Kirppunen on muuttunut kirpusta kameliksi ;) Klaara meni siis viime maanantaina kantakirjaan oikein hyvillä pisteillä!

Matka alkoi aamuyöllä, pimeässä ja kylmässä syyssäässä. Meinasin kuolla aamun herätykseen, mutta kun aivot rekisteröivät sisään tulevan datan tajusin, että tänään on se The Big Day. Nousin aika nopsasti ja ehdin jopa osallistumaan Tiinan kanssa aamutalliin :D Ponit olivat hiukan ihmeissään, kun marssin talliin Tiinan matkassa viiden jälkeen. Ulkona oli ihan pimeää ja sairaan kylmä, mutta niin vaan viskottiin pikkumiehetkin pihalle. Manti meni yksin mököttämään omaan tarhaansa, kun Kirppu jäi sitten uhriksi sisälle. Kirppua ruvettiin laittelemaan sitten matkakuntoon ja Johanna saapui pian kopin kanssa. Eipä siinä muuta ihmetelty kun lastattiin koni koppiin ja lähdettiin kohti Savijärveä!

Savijärvellä oltiin hyvissä ajoin ja ihan ensimmäiseksi strippasin parkkipaikalla esittämiskuteet niskaani :D Oli hiukan jäätävän kylmä, mutta selvisin hengissä ;) Sitten Kirppu ulos kopista ja aloiteltiin yhteistuumin käppäily ympäri Savijärven kartanon maita, kun odotettiin mittaukseen pääsemistä.

Kun odoteltiin siinä, meitä pyydettiin menemään hiukan sivummalle, kun puoliveriotukset päästettiin varsoineen pihalle! Ne juoksivat suoraa tallista omalle laitumelleen koko konkkaronkka varsoineen päivineen :D Hauskoja pikkupirpanoita, kun ne olivat niin kauhean siroja ja jaloja ja menivät häntä tötteröllä ja sieraimet lautasenkokoisina pitkin pihaa :D Kirppu katseli pikkuotuksia ihmeissään ja kiinnostuneena, mutta oli oikein nätisti, kuten aina :)

Odottelun jälkeen päästiin sitten vihdoin mittaukseen ja kaikki meni hyvin. Kirppu seisoi paikallaan kuin tatti paskassa ja mittaaja sai touhuta rauhassa sen ympärillä. Parasta oli se, että Kirpun etusäären ympärys on 13 senttiä!!! :DDD S.ä.ä.l.i.t.t.ä.v.ä. rääpäle! :D

Mittauksen jälkeen saatiin sitten odotella taas hiukan lisää, kun odotettiin omaa esiintymisvuoroa kehään, eli maneesiin. Maneesissa päästiin sitten pistämään parastamme ja tuomarit neuvoivat tällaista kaltaistani epätietoista kaikissa asioisssa. Seisotin Kirpun mielestäni oikein hyvin molemmilla kerroilla ja sain liikkeet esitettyä ihan jees, tosin käynnin halusivat nähdä uudestaan ja pyysivät tuplasti reippaampaa kuin olin ensimmäisellä kerralla esittänyt :D Sitten Kirppi päästettiin juoksemaan irti ja usutettiin laukkaamaan :D Liikkeet haluttiin nähdä siis myös irti ja Kirppinen esitti tosi hienoa ravia! Hieno, hieno tyttö!

Laukkaa ei meinannut oikein löytyä, mutta lopulta nousi sekin ja ihan hyvältä näytti :) Kirppis hyppäsi kukkalaitteen ja maapuomin yli ja oli niin suloinen karvapallo painellessaan pitkin maneesia :) Muutaman kerran se meni tuomareiden kainaloon piiloon, ja sieltä sen sainkin sitten lopuksi kiinni helposti.

Kun päästiin maneesista, kiidettiin varikkoalueelle ja ruvettiin valjastamaan ponia. Oltiin silti myöhässä ja jouduttiin heti aloittamaan ajokoe kun päästiin kentälle. Ei siis pahemmin lämppäilty tai otettu tuntumaa poniin... Ajokoe oli ihan mitäänsanomaton: ensin käyntiä, sitten ravia, ravilisäys ja ravissa kokorataleikkaa. Sitten siirtyminen käyntiin ja pysähdys ja that's it. Siinä se sitten oli ja kaikki poistuttiin heti kentältä ja meidän osalta olikin hommat tehty sit.

Odoteltiin jonkun aikaa palkintojen jakoa ja sitten päästiinkin vielä jäätävämpään maneesiin seisoskelemaan ja kuuntelemaan arvostelut. Kirppu sai oikein mahtavan arvostelun!

"Tammalla on erittäin hyvä tammaleima ja hyvä rotutyyppi. Sillä on ilmeikäs pää, lyhyt lapa, hyvä kaula ja hyvä kaulan ylälinja. Vahva takaosa. Jaloissa on hyvä luusto, mutta lyhyet sääriluut. Oej hajavarpainen. Kinner on löysä. Suorat liikkeet. Käynti on tarmokasta ja tahdikasta. Ravi on kevyttä ja matkaavoittavaa. Laukka on hyvää, matkaavoittavaa ja pyörivää."

Pisteet 8-8-7-7-8 = 38p.!! :D WUHUUUUU, me oltiin hyviä!! :D Jeejjeeee!

Kaikki oli siis meidän osalta oikein mahtavasti ja ohi! HUIPPUA! Kirppu sai siis kokonaisuudessaan 38 pistettä ja laukasta kasin, ja sai Hippokselta toisen palkinnon, eli sinisen ruusukkeen :) Me oltiin tosi nopeasti valmiita ja sitten vaan pakattiin poni koppiin taas ja sunnattiin nenä kohti Renkoa jälleen. :D

Onnelliset! :D

Kotona Kirppu viskottiin tarhaan ja Johanna vei minut kotiin. :) Kiitos vielä tätäkin kautta paljon kaikesta kuskaamisestani ja ruokkimisestakin Johanna :) Ja Tiinalle kiitos kaikesta mun neuvomisesta ja ponin puunaamisesta koko syksyn ajan :) Me tehtiin yhdessä aika mahtava suoritus!

Nyt on kuitenkin minun aikani suunnata nenä kohti suurta maailmaa, ei Renkoa ;) LONTOO on täällä vihdoin!! Huomenna aamulla, aikaisin ennen kukonlaulua minä suuntaan pienet askeleeni lentokentälle ja nousen koneeseen, joka vie minut sateisille saarille ;)

London, here we come!! :)))) ------------>

Pst... Kyllä mä tulen ehjänä takaisin ja olen varovainen. Mitä muutakaan musta vois kuvitella...? ;)

Ikuisesti rakastaen

SIIRI

1.8.2006 - 3.10.2012

 

 

 

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

 

 

 Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.

 

 

 

Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

 

 

 Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin. 

Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.

 

 

 





Karhea kielesi nuoli naamaani, puuhkahäntä kutitteli poskea iltaisin. Tarkkaan teroitetut kynnet roikkuivat lahkeissa, kun ruokaa ei tullut tarpeeksi nopeasti. Korkea vaativa ääni ja hellä, rakastava purina täyttivät asunnon vuoroin. Teit parhaasi lohduttaaksesi kun minua suretti jokin. Onnistuit aina. Onnistuit kaikessa ihan vain olemalla oma omituinen itsesi. Jatka samaa rataa, sillä minä tiedän, että et ole poissa.

 

Rakastan sinua ikuisesti pikkuneiti, mun urhea taistelija. ♥

Suru

Suru ja tuska meinaavat repiä sielun kappaleiksi. Ne kuristavat kurkussa ja valuvat kyyneleinä poskilla. Ne saavat lähes hyperventiloimaan ja oksentamaan. Ja kaiken takana on rakkaus.

Mikään ei ole niin tuskaista kuin tieto siitä, että kaikki on lopussa. Ei kaikki minun osaltani, vaan Siirin. Huomenna aamulla heti kahdeksalta soitan sen viimeisen puhelun eläinlääkärille ja nyt vain yritän vakuuttaa itseäni epätoivoisesti siitä, että olen tekemässä oikean päätöksen.

Siiri, Viiru, Tirppa, Tiiski, Siiruli, Siirappi, Tahmis, Siirula, Viirustin... Tuntuu, että jotain isoa on hajoamassa sisälläni. Siiri pääsee huomenna kissojen taivaaseen, Sannin luokse. Kaikki johtuu kaikesta, mutta pääasiassa nyt on alkanut taas pissailu. Pissaaminen vääriin paikkoihin kertoo pissatulehduksesta, jälleen kerran. Sitä ei voi hoitaa munuaisten takia ja pissatulehdus alkaa olla krooninen, kun antibiootin lopetuksesta on neljä viikkoa ja viikon kissa on jo oireillut... Kolme viikkoa terveenä, tai no, ainakin oireettomana välissä...

Lisäksi se on levoton. Siiri huutelee, se maukuu jatkuvasti. Se kiertää kämppää ja vinkuu, ulisee, jodlaa ja maukuu. Se haluaa jotain, mutta kaikki mitä tarjoan on väärää, koska en voi tarjota kipulääkettä. Munuaiset hajoavat, jos annan sille lääkettä.

Siiri on myös ruvennut repimään taas paikkoja, mikä ei ole millään tavalla sen normaalia käytöstä. Kun se on kivuton ja oma itsensä, se on paljon läsnä ja leikkisä. Nyt se ei innostu leikkimään kuten ennen, ja se jatkuva maukuminen on niin sydäntä raastavaa kuunnella. Siltä on lähnyt karvaa paljon ja vilkkuluomet ovat esillä lähes koko ajan. Sillä on kipeän kissan katse.

Silti jokin huutaa vastaan! Joku sisälläni sanoo, että vielä on toivoa. Vielä kannattaa hoitaa, vielä täytyy tehdä jotain. Vielä ei saa tehdä lopullista ratkaisua. Vielä on mahdollisuus... Mutta siltikään, edes se pieni osa, ei osaa sanoa mikä olisi se mahdollisuus. Mikä on vielä kokeilematta?

En halua jatkaa tätä liian kauan. En halua katua myöhemmin, että menin liian pitkälle. Koska sisälläni sanoo järki jo, että nyt ollaan liian pitkällä. Raja on tässä, eikä enempää saa tehdä, tai se menee kissan kiduttamiseksi. Mutta kun...

Kun ei tuo ole kipeän oloinen. Se ei onnu, tai yski tai tee kuolemaa. Siltä ei puutu jalkaa tai korvaa, se ei ole jäänyt auton alle tai joutunut onnettomuuteen. Siitä ei valu verta tai se ei ole ruumiillisesti hajalla. On niin vaikea katsoa kiiltäväkarvaista kissaa joka tavallaan on ihan normaali. Se ei näytä kipeältä, mutta se on kipeä. Se on sisältä kipeä ja minä en vaan halua uskoa sitä.

Nyt minun on oltava omistaja. Oltava sellainen omistaja, jonka jokainen eläin ansaitsee. Minun on annettava kissan mennä, annettava rakkaan päästä pois kivuista. Minun täytyy, mutten halua. Haluan vain itsekkäästi pitää tuon karvapallon tässä, päästämättä sitä koskaan silmistäni.

Tunteet ovat hurjassa taistelussa keskenään, mutta järki on jo voittanut. Kun katson tuota niin käsittämättömän rakasta olentoa ja ajattelen kulunutta kuukautta tiedän, että ainoa oikea ratkaisu on lopettaminen. On aika, ja tavallaan se olisi ollut jo kuukausi sitten, kun munuaisten vajaatoiminta ja tulehdukset todettiin. Me kuitenkin taistelimme, taistelimme niin paljon, että pääsimme voitolle muutamaksi viikoksi. Olen kiitollinen niistä viikoista ja se käytöksen ero joka kissassa on viikon sisällä tapahtunut, on valtava. Kun vertaan Siirin käytöstä viikko sitten ja nyt, on vieressäni ihan eri eläin, kuin se terve Viirustin, joka nuoli naamani märäksi aamuisin. Se oli kolme viikkoa terve ja silloin se oli oma itsensä.

Niitä pieniä muutoksia ei vaan tajua, eikä edes halua tajuta. En halunnut nähdä merkitystä siinä, että kissa on ruvennut taas "juttelemaan" paljon. Kipuaan se huutaa helvetti, mutta minä vain suljen silmäni. En halunnut nähdä, että se repii tapetteja ja saa nukkuessaan sätkykohtauksia. Nyt näen. Nyt tiedän. Nyt toimin. Nyt on aika.

Tuntuu, että tämä tuska on loputon. Tuntuu, että eläimeni kuolevat kaikki. Tuntuu, että en koskaan selviä tästä. Tuntuu, etten enää koskaan kiinny yhteenkään eläimeen. Ja siltikin tuntuu, että olen tekemässä oikean ratkaisun.

Nyt me syödään kinkkua suoraa paketista yhdessä ja kohta jatketaan juustolla. Niitä Siiri rakastaa ja minä rakastan Siiriä.

Kuolleisuus loppuu nyt!

Jep. Täällä taas, hävyttömän pitkän tauon jälkeen. Aina huomaan kaipaavani blogiin kirjoittamista, mutta sitten se jää. Tästälähin ei jää, koska minä päätin aktiivistua taas! Nyt on päästy pahimman yli koulussa ja Siirin kanssa ja kaikki alkaa olla hiljalleen rauhallisen tasaista, niin voi kuvitella ottavansa tämänkin mukavan harrasteen takaisin arkeen! :D

Tehdäämpä oikein yksittäinen tilannekatsaus jokaiseen asiaan!



Manti...
...on löytänyt työmotivaation jostain! Se oli pitkään rauhallisen alistuva ja teki kyllä hommat, mutta nyt se alkaa olla oma itsensä ja taas löytyy sellaista Mantimaista ruutia kaikessa :D Viimeksi olen tallilla puuhastellut Mantin kanssa irtojuoksutuksen ja ohjasajon merkeissä. Olin tosi nihkeästi rupeamassa ohjasajamaan sitä, kun Mantiikkeli on aina niin rasittava ohjasajossa kun se vänkäilee ja kiemurtelee ihan omiaan ja on rasittava :D Tällä kertaa poni oli kuitenkin ihan huippu! Luulen, että järjetön tallitaukoilu on tehnyt hyvää Mantillekin, kun poni on ihan erilainen töissä. Se on oppinut ihan hirveästi ratsastuksessa, ja sen huomaa erityisen hyvin nyt tuossa ohjasajossa. Ponin saa helposti kulkemaan peräänannossa käynnissä ja ravissakin poni kantaa pitkiä pätkiä itseään peräänannossa. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan eteenpäin! Tähtäimenä Mantin kanssa on ensi kesän näyttelyt ja ohjasajokisat. Pömppömaha pois ja lihaksia tilalle; meille molemmille! :D



Kirppu...

...on valloittanut maailman :D Tai ainakin meidän kaikkien mielet nyt. Kirppu on tallin panostusponi tällä hetkellä, koska pikkuneiti on tarkoitus kuskata kantakirjaukseen maanantaina! Ollaan treenailtu ajohommia ja maanantaina onkin sitten the big day, kun mennään ajokokeella kantakirjaan... Hitto, mua rupeaa jännittämään ihan väkisin tämä homma oikein kunnolla! :D Mun olisi tarkoitus siis esittää ja ajaa Kirppi sitten maanantaina Sipoossa kantakirjauksessa. :)



Purnukka...
...eli Vili on hieno pieni (iso!) poika! Mä olen ruvennut kutsumaan sitä pääasiassa Purkiksi tai Purnukaksi :D Ajatusketju taisi olla jokin tämänlainen: Vili -> Wiljo -> Wilburg -> Wilburggi -> Burggi -> Purkki -> Purnukka :D
No joka tapauksessa, peltipurkkini on aika hieno otus! Vilin kanssa ollaan aloiteltu taas ajohommat ja vitsit se on wiksu mies! Se toimii hienosti, kaikki toimii. Eteenpäinpyrkimys on, jarrut on, vaihteet on, ratti pelittää, ja pakkikin löytyy kuin vettä vaan! Poika on toiminut ajossa niin hyvin jo muutamalla metsälenkilläkin, että päätin kokeilla ihan huvikseni mitä se muistaa viime talven ohjasajosessioista. Kerroin aika napakasti heti alussa että nyt kuunnellaan mitä minä sanon, pyysin sitä kunnolla kuolaimelle ja NAPS poni toimi kun unelma. Se asettui heti eteenalas, oli hienosti kuolaimella ja sain sen takapuoleen liikettä ihan tosissaan! Huisia! Poitsu muisti väistöt, osasi peruuttaa, malttoi pysähtyä ja oli vaan kaikin puolin aivan jumalattoman täydellinen. En vaan voi uskoa, että siinä narujen on päässä on kolmevuotias ponipoika! Vitsit se on huippu, ihan äitinsä poika! ;)

Vili <3

Iivari...
...on muuttanut uuteen kotiin, lähemmäs omistajiaan. :) Iivi varmasti nähdään näyttelyissä ensi kesänä ja minä luulen, että ainakin maininta pikkumiehestä teksteissä on sillointällöin. :)



Minimiehet...

Manne!

...ovat Enska ja Manne. :) Aivan valloittavia pieniä, vuotiaita ponipoikia, jotka ovat Arwoisan Wiliburgin alamaisia ;) Ei vaan, pojat pistävät välillä kovastikin hanttiin Vilille ja kiusaavat sitä kun herhiläiset :D Ne oikein liittoutuvat yhteen ja ovat yhdessä kenkkuja :D Pojat ovat oikeasti tosi suloisia pikkuisia. :) Mä itse tykkään Enskasta ihan hirveesti! Tiinan kanssa ollaan hiukan seisotettu kumpaakin kaksin puolin kiinni, harjailtu ja muuten totuteltu maailman menoon. Pestiin myös molemmat ja Manne oli aika reppana. Se tärisi peloissaan koko pesun ajan ja oli ihan jähmettynyt aloilleen. Enska puolestaan koikkelehti muutaman kerran ja oli sitten siististi aloillaan. Molemmat siis oikeinkin ok!

Enska!

Oiva...
...on oivallinen pikkukaniini! Hitsi, se on pieni ja söpö ja kinuskin värinen ja voi awww :) Se on maailman söpöin juttu, niin pehmeä ja kiltti! Mä olen ihan rakastunut siihen pikkuiseen palleroon :) Okei, ei se enää ole pieni vaan ihan yhtä iso kun muutkin kanit, mutta se on kiltti! Toisin kuin se valkoinen hirviö josta nypittiin irtokarvoja keskiviikkona. Se puree. :D

Siiri...
...onkin sitten isompi juttu ja hirveän pitkä tarina kerrottavaksi. Joka tapauksessa, kissalla on todettu nyt munuaisten vajaatoiminta ja lopun aika on alkanut. Se voi pysyä oireettomana vaikka vuosia kunhan ruokavalio on kohdallaan. Toisaalta, jos se saa flunssan, se kuolee, koska sitä ei voi lääkitä munuaisten takia. Munuaiset eivät kestä lääkitystä ja meillä on ollut tosi rankkaa yrittää selviytyä tästä. Nyt kuitenkin näyttää ihan hyvältä, kissa on terveen oloinen ja oireeton, mutta kuinka kauan? Pelottaa koko ajan ja elämä on tällaista veitsen terällä taiteilua... Toivoa on kuitenkin ja siitä toivosta me pidetään kiinni loppuun asti. Siiri oli välissä jo niin huonossa kunnossa, että oli muutamasta tunnista kiinni, etten lopetuttanut sitä. Se taisteli kuitenkin niin sitkeästi, että päätin yrittää vielä. Se kannatti, koska Siirula on nyt kunnossa. Eilen se pissasi käsilaukkuun ja pelkään, että pissatulehdus on uusinut jälleen. Jos kissa menee kipeämmäksi tai pissaa uudestaan johonkin väärään paikkaan, on lekurireissu edessä. Ja se on sitten se viimeinen reissu, jos sieltä löytyy tulehdus. Tulehdusta ei voi kunnolla hoitaa niiden munuaisten takia joten ollaan taas pattitilanteessa. Ei pääse eteen eikä taakse, ja tässä sitä on oltava ja elettävä. Pelataan näillä korteilla jotka nyt on ja katsotaan kuinka pitkään se riittää.

Oggy ja kumppanit...
...Oggy on lihava. :D Muuta en siitä oikein tiedäkään, kun asun nyt täällä omassa luukussani ja näen kissoja aika vähän. Tavallaan surullista, kun tykkäsin muistakin kateista niin paljon. On kuitenkin hyvä tietää, että siellä se Okkelikin touhuaa ja elelee onnellisena Tinkan ja Maijan kanssa. :) Kukaan kissoista ei jäänyt kaipaamaan Siiriä, eivät ne varmaan edes huomanneet sen puuttumista. :D

Minä...
...Ah, päästiin taas mun lempiaiheeseen. Itsestä puhuminen on niin kivaa ;) Muttamutta, mulla on ollut kauheasti tekemistä. Ensin oli kesätöitä, sitten alkoikin koulu ja kaamea lukeminen ylioppilaskirjoituksiin. Sitten kirjoitukset vihdoin olivat ajankohtaiset ja feilasin ne. Sitten olikin koeviikon aloitus koulussa ja nyt on kaikki ohi, joten voin taas virallisesti aloittaa elämän! Jee!
 
Asunto...
...on aivan ihana, mutta en taida oikein nauttia tästä kerrostalossa asumisesta. Mä haluan oman talon, jossa en kuule muiden röhönaurua, itkua, tömistelyä, riitelyä, pissalla käymistä... Ei se nyt oikeasti ole niin kamalaa että kuuluu elämisen ääniä, mutta kun yrittää tosissaan keskittyä johonkin, pienikin ääni häiritsee yllättävän paljon. Silti rakastan tätä omaa rauhaa ja omaa lupaa. Kukaan ei ole suihkussa kun haluan sinne, eikä kukaan ole sotkemassa tätä luukkua ;) Paitsi minä, mutta minä se täällä siivoankin!
 
Koulu...
...alkaa palautua nyt kirjoitusten jälkeen taas omiin uomiinsa. Uusi jakso alkaa keskiviikkona, ja minulla on vapaata siihen asti! Huisia, neljän päivän vapaa koulusta. :D Kohta alkaakin sitten järjetön lukeminen kevään yo-kokeisiin, koska niissä en halua epäonnistua!

Lontoo...
...lähestyy! Jee, ihan pian käännän selkäni sateiselle Suomelle ja suuntaan vielä sateisempaan Englantiin! Mutta Harry Potterin kuvausstudiot.... <3 En malta odottaa, mutta onneksi ei enää montaa viikkoa lähtöön! :)

Suunnitelmia...
...on paljon. Ihan ensiksi täytyy keksiä jotain asialle autokortti. Minä tarvitsen autokortin liikkumiseen, koska olen aivan jumissa täällä. Ystäväni asuvat kaikki lähikunnissa, mutta kun julkista liikennettä ei ole, en pääse edes heidän luokseen. Eivätkä hekään pahemmin voi käydä minun luonani, kun eivät pääse millään kotiin. Ankeaa.

Lopuksi...
...nyt, kun päivitys on tehty ja kaikki ovat kutakuinkin kartalla siitä missä mennään, voidaan jatkaa tämän blogin kanssa hiukan aktiivisemmin! Mulla on muutamia kikkakolmosia mielessä ja katsotaan milloin saisin ne toteutettua. Blogin olisi kuitenkin tarkoitus heräillä henkiin taas ja heti kun saan jostain (sohvatyynyjen välistä?) kaivettua rahaa autokorttiin, alkaa ponien kanssa treenaaminen taas luonnistua hiukan helpommin! Nyt kuitenkin aika lopettaa taas tämä yleisasiallinen kirjoitus. Palataan asiaan ensi viikolla, kunhan ollaan käyty kantakirjauksessa! Silloin lisää kuulumisia ja toivottavasti hyviä uutisia! :D

Ah, ostin J.K. Rowlingin uuden teoksen, The Casual Vacancyn eilen ja nyt pääsen uppoutumaan sen sivuille! Teetä, näkkäriä ja Rowlingin uusi kirja, paljon parempaa ei voi toivoa <3 ;)

Welcome to my humble home!

Tidididdiiiii!

Olen muuttanut!

Jee! :D

Forssassa sijaitseva pieni, kermanvärinen, likainen ja repaleinen kuutio on muuttunut siistiksi, valoisaksi ja vaaleanharmaaksi pieneksi asunnoksi. Tämä ihan oikeasti on asunto, koti ja melkoisen kutsuva sellainen! Tämä on oikeasti ihana ja minun näköiseni pieni asunto, jota kutsuu hyvillä mielin kodikseen. :)

Minä ja Siiri siis pakattiin kaiken remontin jälkeen kimpsut ja kampsut ja selvittiin Siirin oksentamatta perille asti! Sisällä olikin sitten jännää; kaikki piti tutkia ja rapusta kuului törkeän pelottavia ääniä!! Äänet on kyllä pelottavia vieläkin ja niitä kannattaa paeta sohvalaatikkoon, ihan varmuuden vuoksi... ;)

Siiri löysi nopeasti ruokakuppinsa, samoin se keksi heti uuden, hienon kiipeilypuun salat! Parvisängyllekin se löysi itsensä nopeasti raapimapuuta pitkin, jonka me Ritun kanssa taiteilimme parven jalkaan kiinni. Parvelta pääsikin sitten hyllylle ja hyllyltä vielä toiselle hyllylle ja kappas, siitä pääsikin loikkaamaan takaisin kiipeilypuun ylätasanteelle! :D Kissalla oli niin jännittävää, kun se tutki paikkoja ja meni silmät suurina pitkin tätä valtaisaa yhtä huonetta... :D

Hiljalleen katteroinen rauhoittui ja me pidettiin sitten hiukan roskaruokabileitä täällä mun kämpillä perheen kanssa :) Haettiin pizzaa ja vietettiin iltaa yhdessä. :) Hyvä huomata, että viisi ihmistä sopii aivan hyvin tähän 28,5 neliöön ;) Oikeasti, ei täällä edes ole niin ahdasta kuin voisi kuvitella!

Parven alle jää kätevästi tilaa kirjahyllylle, joka on vielä hankinta-asteella. Muuten täällä on melkein kaikki jo paikoillaan ja nekin tavarat jotka seilaavat paikasta toiseen, löytävät varmaan kohtuullisen pian paikkansa. Toivottavasti, koska mulla meinaa hermot kun pastasiivilä on aina tiellä ja sukkia löytyy kaikista koloista muuttolaatikoista! :D

On tää vaan niin ihana, vaikka yksinäisyys meinaakin iskeä välillä päin näköä aika lujaa. Siiri onneksi on täällä ja sekin yhtä kauhuissaan tilanteesta, että me kahdestaan sitten lohdutetaan toisiamme :D Jotenkin sitä rauhaa osaa arvostaa ja tästä nauttia, mutta kuitenkin kaipaisi jotakuta kysymään miten koulupäivä meni tai onko nälkä... On, nyttenkin on, ja kohta mä alankin kokkaamaan opiskelijan keittokirjan avulla... Heh, saa nähdä mitä siitä tulee... :D

Meillä oli kauhea pesukonepulma ja nyt se sitten ratkaistiin ei ketään miellyttävällä ratkaisulla, eli pesukone on mun tilaihmekylpyhuoneessani... :D Nojoo, kyllä se sinne mahtuu, mutta kivempi olisi ollut jossain muualla. Pesukonekin oli kiva pieni rahareikä, sinne sain upotettua 300e, ja sain koneen järjettömän halvalla! Pesukone on siis uusi ja pieni, ja niistä saa maksaa aika hyvin rahaa :s No, nyt mulla on pesukone ja kaikki :D

On ihmeellistä, miten sitä huomaa, että kaikki pitää ostaa itse. Siis oikeasti itse! Topsitkin! Pikkuhousunsuojat! Käsisaippua! VESSAPAPERI! Oikeesti, normisti se on sellanen: "isiiiii... meiltä on TAAS vessapaperi loppu... :)))))" Sitten sitä vessapaperia ilmestyy vessaan ja kaikki on hyvin. Nyt mun täytyy itse hilautua kauppaan, pohtia puolituntia mikä on halvinta mutta miellyttävintä vessapaperia, kuinka ison paketin tarvitsen, mihin sen tungen tässä 28neliön asunnossa... :D Oikeasti, ei voi olla vessapaperin ostaminen niin vaikeaa kun se oli tänään! :D

Nojoo, ehkä me selvitään tästä kaikesta :D Kaupassa on oikeasti tosi kivaa, on hauskaa kierrellä ympäri ja vertailla tuotteiden hintoja, pohtia mikä on halvin mutta miellyttävin vaihtoehto ja oikeasti vaikuttaa ehkä aikuiselta kun kävelee kassalle sipulin, ruokakerman ja vehnäjauhojen kera, eikä pepsin ja suklaan... :D Jäi muuten karkit hyllyyn suosiolla kun katselin ruokatarvikkeiden ja karkkien hintoja. Karkit ovat järjettömän kalliita!!

Hih. Musta tää on kauheen jännittävää, vaikka monesta tuntuu varmasti, että kaupassa käyminen on maailman ankein ja pakollisin rupeama :D Mulle se on uutta ja jännittävää!

Uusi elämä yksiössä on startannut ja näillänäkymin tämä on sangen valoisaa. Huisia, mä taidan oikeesti olla iso tyttö jo ;)

Nyt vielä loppuun kierros kodissani. :) Amanda ylpeänä esittää:

^

Eteinen! Eteisen ovi ja lipasto, johon saa kätevästi avaimet ja kaiken ylimääräisen käsistä... :D Kulman taakse jää naulakko ja siivouskaappi! :)

^

Näkymä eteisestä kämppään. :)

^

Keittiön ovelta kuvattuna. Parvi ja parven alla muuttolaatikot ja muu roina... :D Heh! Huomatkaa Siirille tehdyt hyllyt!

^

Parven alta. Siiri pääsee hyllyjä pitkin kiipeilypuulleen suoraan parvelta :) Huomatkaa mun huonekasvi! Sen nimi on Alfred ;)

^

Keittiön oviaukko ja pala ruokapöytää. :)

^

Kissan kiipeilypuu ja hyllyn loppu. Kissan ruoat alustavasti tuossa, niille täytyy keksiä ehkä joku fiksumpi paikka.

Tässä vielä Siiri tutustumisfiilareissa!

Joku PELOTTAVA liikkuu rapussa!!

Iik.

Hyvä paikka katsella ulos ikkunasta :)

Vielä on kesää jäljellä!

Elossa olen, yhä edelleen. Luulen kyllä, että saisitte tietää jotain kautta sangen nopeasti, jos kuolisin pois... :D Nojoo, olen yrittänyt keksiä jotain fiksua kirjoitettavaa blogiin jo jonkun aikaa, mutta kun ideaa ei tule, niin kirjoitetaan sitten vähän vähemmän fiksuja... :D

Tallilla olen ollut tosi vähän, kun ei oikein töiden jälkeen jaksa ja ylioppilaskirjoituksiin lukemiselta ehdi... Kyytejäkään ei edelleenkään ole, joten ollaan aika pattitilanteessa. Sen kerran kun tässä kuitenkin kävin tallilla, odottivat Manti ja Kirppu minua uskollisesti paikan päällä. :)

Niin, Puttis lähti takaisin kotiinsa nyt, kun Kirppu tuli takaisin. Putikkaa jäi kyllä ikävä, siinä on niin rehellinen ja fiksu poni, että olisin halunnut kokea enemmän ponin kanssa. Jotenkin tuntuu, että meidän tarina jäi ihan kesken. Kirppu kuitenkin tuli kotiin astutuksesta ja nyt alkaakin pikkuneidin treenaus kantakirjaa varten, kun omistajansa Johanna haluaa ponin kantakirjata. :)

Ensin nappasin kuitenkin Mantin tarhasta mukaani ja poni oli oikein tyytyväisen oloinen. Harjailin ponia pitkään, selvittelin harjan ja hännän, nuuskuttelin vaan ponin kanssa ja juteltiin Tiinan kanssa niitä näitä. Mä pääsin avautumaan taas oikein kunnolla kaikesta stressistä! :D Siinä harjailin ja touhuilin vaikka kuinka kauan ponin kanssa, kunnes sitten heitin valjaat selkään ja suitset päähän. Otin lyhyet ohjasajo-ohjat ja lähdettiin kentälle.

Kenttä oli tosi kivassa kunnossa ja tuntui helpolta työskennellä. Manti ei taas puolestaan tuntunut lainkaan helpolta työskennellä! Pitkään, aivan ennenkuulumattoman pitkään sai vääntää ja kääntää, kunnes poni rupesi edes hiukkasen kuuntelemaan... Siltikin liike oli aivan vajaata, ja peräänannosta luistettiin koko ajan. Paarmatkin kiusasivat ja kentän portti oli houkuttelevasti auki!

Tein ihan karmeasti töitä saadakseni ponin kuulolle ja antamaan periksi ja pitkän taivuttelun ja lyhennyksen jälkeen poni alkoi kokoamaan itseään. Se roikkui ensin tosi paljon edessä ja nojasi kuolaimeen, mutta kun en antanut sen jäädä painamaan ja pyysin vaan enemmän liikettä samassa vauhdissa, alkoi neitonen antamaan periksi edestäkin. Jotenkin sitten ihan yhtäkkiä kaikki loksahti paikoilleen ja poni kulki kantaen itse itsensä kelvollisessa peräänannossa keskikäyntiä.

Kauhea vääntö oli taas noinkin yksinkertaisen asian takia, mutta oikeasti tekee hyvää kertailla ihan perusjuttujakin. Normaalisti Manti kulkee paljon helpommin oikein päin ja vastaa paremmin apuihin, eikä sille tarvitse olla läheskään niin napakka kuin jouduin nyt olemaan. Ensi kerralla luulen ponin olevan parempi, sillä nyt on tehty "läpiratsastus" ohjasajaen perusteellisesti. :) Seuraavilla kerroilla ajattelin taas kivuta ponin selkään ja ratsastaa oikein tosissani sitä peräänantoon ravissa ja treenailla enemmän laukan pidentämistä ja lyhentämistä. :)

Manti palautettiin tarhaan pienen palkan ja isojen halien jälkeen. Vaihdossa mukaan lähti puskan takana lymyilevä pikkukirppiäinen! Se on kyllä hauska elikko. Niin pieni ja kuitenkin niin suuri persoona. Siinä on jotain samaa kesyttämätöntä luonnetta jossain syvällä sisällä kuin Muorissa oli, jotain, mitä se ei ole vielä näyttänyt minulle. Kirpun kanssa touhuillessa tulee aina mieleen Muori, alkuajat sen kanssa, kun poni oli niin erilainen, kuin se hiottu timantti lopussa. Jotenkin Muoria on aina vaan ihan kauhea ikävä, eikä se tunnu ollenkaan menevän ohi. Ei ponia tule enää joka päivä mietittyä, mutta ei mene yhtäkään kertaa tallilla, ettei sellainen outo, haikea hymy hiivi kasvoille kun katselee ja muistelee jotain Muorin juttuja.

Kirppu on jotenkin ahdistavan samanlainen kuin Muori oli alussa. Silloin kun Muori oli ihan villiponi, kuitenkin arka ja niin järjettömän luottamusongelmainen. Sitten lopussa Muori osasi testata kyllä, mutta tosipaikan tullen se luotti aina siihen, mitä minä sanoin. Katsotaan mitä tuosta Kirpusta oikein kuoriutuu! Se on niin huvittava, kun se on niin järjettömän skidi, ja ihan satuponi! :D Sitä ei jotenkin osaa ottaa tosissaan edelleenkään... :D

Kirpun kanssa mentiin kentälle juoksemaan liinassa, ja heti tajusinkin, että tässä aloitetaan ihan alusta. Siis aivan alusta, sillä ponilla ei ollut hajuakaan ääniavuista. Juoksutin ponia sitten käynti-ravi-käynti-seis-käynti-ravi-käynti... ihan pelkkiä siirtymisiä tehtiin koko aika, ja hiljalleen poni rentoutui ja kuunteli käskyjä. Muutama laukkakin otettiin ja jopa niiden jälkeen neiti malttoi rauhoittua ihan siististi ääniavuilla. :) Fiksu tyttö!

Kirppu teki ihan reilusti töihin ja oli tosi nätisti koko ajan! Ei mitään puhettakaan potkimisesta, pukittelusta, ympyrän pienentämisestä tai muista sen bravuureista. Se on tainnut kaivata töihin, kun malttoi kerrankin tehdä töitä ja kuunnella, eikä vaan leikkiä riekkupersettä... :D Ihana se oli, ja hirveän positiivinen fiilis jäi tämänkin otuksen kanssa työskentelystä! Ensi kerralla varmaan yritetään taas ajaa, ja sitten siirtyä jo hiljalleen metsään tekemään ajolenkkejä. Ohjasajoa ruvetaan myös treenailemaan, mutta Kirppu oli aiemmin niin kamala, että haluan pitää hetken taukoa, ennen kuin aloitetaan taas se ohjasajotaistelu... :D Liinassa juostessa ei ollut muuten mitään ongelmaa sen pään viskelyn ja holtittoman heiluttelun kanssa! Ihan pysyi pääkoppa siinä missä pitää ja poni oli oikein nätisti! :)

Tallilla on muuten aikalailla remppakuulumisia. Talliremontti edistyy hurjaa vauhtia! Siistiä! Syksyllä alkaakin ihan uusi aika kaikin puolin; talli on uusittu, uusi poni muuttaa sisään, mä muutan omilleni, hankin autokortin ja pääsen kulkemaan tallille niin paljon helpommin! Kunhan tässä jouluun asti kituutetaan, alkaa kaikki taas olemaan huomattavasti helpompaa! :)

Kissarintamalla sellaista, että Siiri on lopettanut pissailun, muttei muuta levotonta käytöstään. Oggy Oksu Okkeli on kuitenkin elämänsä kunnossa ja rakastaa uutta häkkiä! Me, tai no, iskä ja ritu, laajensivat kissahäkkiä jälleen! Kissat ulkoilevat meillä siis yhä edelleen tarhassa, jossa ne viihtyvät hyvin kaikki päivät ja ovat lukkojen takana turvassa. :) Häkkiä on taas laajennettu ja kissat olivat ihan ihmeissään uudesta tilasta :D Aika vähän ne oleilevat laajennusosassa vielä, kun siellä ei ole oikein makuuhyllyjä. Hyllyt laitetaan heti kun saadaan sellaisia hankittua. :)

Muttamutta, eipä tässä kai taaskaan muuta. Kesäisiä kuvia loppuun, ettei ihan kuvottamaksi jää tämäkin postaus. Ja huomatkaa, kuvissa on hyvä ilma! Ei tämä koko kesä ole ollut vesisadetta, vaikka niin kaikki väittävät! ;)

Listening to the wind of change

Jees, kaikki ovat varmaan päätelleet, että mulla on hiukan kiireitä, koska blogi on taas vaihteeksi ollut kuukauden tauolla. Tuntuu, että puhelin soi koko ajan, pankissa pitäisi juosta, allekirjoittaa kaikenmaailman lippulappuja, roudata katteja eläinlääkäriin jnejne. Toisinaan musta tuntuu, että en sittenkään halua kasvaa aikuiseksi... :D

Mutta, mulla on ilouutisia! Mulla on oma kämppä. Pieni, repaleisin tapetein päälystetty kermanvaalea kuutio. 28,5 neliötä. MINUN 28,5 neliötä, joissa saan ihan itse imuroida, sisustaa, sotkea ja siivota. Maalatakin, ja tapetoidakin pitäisi ;) Tässä on tapahtunut viimeisen kuukauden aikana niin hitosti kaikkea, että tuntuu, että en itsekään pysy perässä!

Tosiaan. Mä olen viikon päästä 18-vuotias. Aikuinen. Fiksu ja filmaattinen ;) Jepjep. Toissapäivänä pankissa ei tuntunut siltä, kun piti hoitaa kaiken maailman tilejä, omistusasiakkuuksia, uusia tunnuksia ja ties mitä vakuutusmaksuja! Pankissa tuntui siltä, että mä haluankin pakata kamani ja muuttaa mikä-mikä-maahan! Kaappasen Mantin mukaani ja lähdetään Peter Panin matkassa, niin mikään ei enää koskaan muuttuisi :D Helmeä?

Ei vaan, mä odotan jo ihan kauheesti tätä muutosta. Musta on tuntunut jo pitkään siltä, että elämässä pitää tapahtua jotain! Hyviä asioita, omia asioita. Sellaisia, joita joku ei sanele minulle, vaan minä ihan itse sanelen säännöt. Nyt mulla on kämppä, josta on maksettu vakuus ja ekan kuun vuokrakin, mulla on ihan mun ikioma paikka, jossa on just mun omat sotkut ja mun omat pyykit lojumassa pitkin kämppää keräämässä villakoiria. Mun omat tiskit pesualtaassa, ja ihan vaan musta itsestä kiinni, kuinka paskasessa sikolätissä haluan asua.

Tällä hetkellä teen 8-9 tunnin duunipäiviä, hoitelen samalla uuteen kämppään liittyviä asioita, juoksen pankissa ja eläinlekurissa vuoronperään. Kissoista kaksi on kipeitä, Siirillä on jokin epänormaali kiputila, koska vastasi kipulääkehoitoon hyvin. ELL ei ollut ihan varma mikä kissalla on vikana, mutta ensiksi suljetaan pissatulehdus pois ja nyt kattimatikainen sitten saakin kipulääkettä ja pissatulehdukseen erillisiä lääkkeitä. Käytöksessä on tullut ihan radikaali muutos, parempaan suuntaan! Jospa tämä tästä Siirin osalta. :)

Oksun silmän kanssa ollaan taisteltu koko kevät ja kesä. Nyt kuitenkin viimein, viidennellä ELL reissulla syy löytyi. Kissan silmäluomen sisäpuolella kasvoi ripsiä taittuneena ylöspäin niin, että ne oli vaikea poistaa. Silmäluomea poltettiin, jotta karvat saatiin pois ja ne eivät kasvaisi takaisin. Lisäksi pojan kyynelkanavat olivat kokonaan tukossa. Nyt poitsua lääkitään silmätipoilla ja keinokyyneleillä. Yritetään saada ne kyynelkanavat aukeamaan ja keinokyynelillä olisi tarkoitus pitää silmä kosteana niin, ettei se pääse kuivumaan ja kirvelemään.

Kaksi neljästä kissasta siis lääkekuurilla! Ei hyvin mene, mutta näillä mennään kun on pakko!

Ponipuolella on tapahtunut vaikka mitä, enkä oikeastaan jaksaisi edes ajatella kaikkea... :D Olen ehtinyt muutenkin käymään vituttavan vähän tallilla, koska kevari on edelleen hajalla ja haettu korjaamostakin kotiin, koska siellä helkkarin korjaamolla ei sille osattu tehdä yhtään mitään....!!!! Niimpä mä olen iskän kyytien varassa, ja kun duunipäivä päättyy mulla klo 17.30 tienoilla, ei siinä enää ole ihan kauheasti aikaa lähteä tallille. Viikonloputkin ovat olleet kehnoja, kun isi ja ritu ovat olleet aika paljon poissa ja näin ollen mulla on ollut tuhottoman vähän mahdollisia kyytejä tallille.

Tiinalle tuli uusi kani! Ja puolentoistavuoden kanisiedätys on tehtävänsä: mä nostin sen pienen keltaisen Oivan syliin ihan itse, kenenkään pakottamatta! Se oli maailman pehmein ja suloisin siihen asti, kunnes sai jonkun hullun hepulin ja rupesi sätkimään kuin antaisin sille vähintään sähköiskuja! Niimpä Oiva pääsi takaisin häkkiinsä vauhdilla :D Otin sen toisenkin kerran syliin, silitin kerran ja laskin alas ennen kuin se ehti saada hepulia :D Psykologiaa, meille molemmille ;)

Lisäksi mä olen ratsastanut. Niin Mantilla, kuin Putikallakin. Puttis kehittyy koko ajan, ja on tosi fiksu! Se on maailman kiltein. :) Laukannostotkin alkavat pikkuhiljaa sujua, tosin laukka on raakaa ja epätasapainoista, mutta nousee kuitenkin käskystä. :) Hieno Puttis!

Manti puolestaan oli oikein kunnon kouluponi! Mulla meni hermot itseeni ja ihmisiin, jotka vain valittavat, mutteivät tee asioille mitään. Niimpä kipusin Mantin selkään ja rupesin ratsastamaan. Siis oikeasti ratsastamaan, enkä köpöttelemään. Ja jumankauta Manti oli hieno! Se oli niin upea, kulki niin helposti oikein päin käynnissä ja ravissakin ympyröillä pitkiä aikoja. Siis jotain aivan upeaa, ja nyt se poni oli ensimmäistä kertaa rehellisesti kuolaimella ja peräänannossa. Otettiin koulutreenin jälkeen esteitä ihan vaan siksi, että poni oli niin hyvä ja tykkää esteistä. :D

Estetreenikin meni hyvin, ja huomasin taas omia virheitäni. En antanut ponin pelleillä vaan ihan oikeasti ratsastin, koska tiedän osaavani. Hitto, tää on mun laji ja tässä mä olen hyvä, joten miksi helvetissä mä en tee asioita kunnolla, jos kerta vaivaudun selkään asti?! Tiinakin oli ihan sanaton mun ihmeelliselle kohtaukselle itseäni vastaan :D Jotenkin meni niin hermot kaikkiin valittajiin ja sitten tajusin olevani samanlainen nysvä itsekin. Jos vaivautuu tekemään asioita, miksei niitä tee sitten kerralla kunnolla niin, että tulee tuloksia?

Manti oli kuin sudenkorento, kun se hyppäsi! Olin itse hyvin mukana ja oikeasti ratsastin ilman sitä helkkarin alemmuuskompleksiajatusta. :D Ja ponihan hyppäsi! Me päästiin hienosti kolmen esteen sarjaa, joissa oli yhden askeleen väli, muutamia tiukkoja kaarroksia ja yhtä korkeaa pystyä, jonka yli Manti oikeasti lensi, kunhan mä vaan osasin tuoda sen kunnolla esteelle.

Kerran tällä pystyllä kävi niin, että mä toin sen toivottoman huonosti esteelle. Neiti tippui ravillekin ja tuli ihan pohjaan esteelle, ja silti se reppana yritti hypätä yli! Oikeasti, maailman kultaisin olento. Se ei kieltänyt, vaan yritti hypätä ihan mahdottomasta paikasta, ihan mahdotonta estettä. No, mehän tultiin ryminällä läpi ja mä löysin itseni maasta. Manti seisoi vieressä ihan kauhuissaan ja ilme oli sellanen: "Mä en voinut mitään, mä kyllä yritin..."

Oikeasti, se otti niin sydänalasta, kun tajusin, että poni yritti mahdottomia vaan siksi, että mä pyysin. Vuosi sitten se ei olisi mennyt yli, se ei olisi edes yrittänyt. Nyt se yritti viimeiseen asti ja tippumisesta huolimatta se tuli seuraavankin kerran esteelle aivan yhtä luottavaisesti, vaikka minä olin ohjannut sen aivan kammottavaan tilanteeseen esteelle. Kultainen olento.

Niimpä teimme hetken ratsastajan harjoittelua ilman estettä. Tiina komensi tiet ja kertoi mitä teen väärin, ja kun saimme muutaman kelvollisen yrityken ilman estettä, palasimme esteelle. Käänsin ponin myöhemmin, ja sain sen suoristettua ajoissa ennen estettä. Ja tsidim, poni meni esteestä yli kuin perhonen! Toiseen suuntaan hypätessä se oli vieläkin parempi, se oli niin huippu, että minä olin ihan extaasissa siellä selässä :D

Jotenkin silloin tuli taas sellainen fiilis, että mä haluan ratsastaa. Oikeasti ratsastaa, osata ratsastaa, voittaa ja kouluttaa, treenata perse ruvella ja vatsalihakset krampissa. Ehkä vielä joskus. Joskus, kun mulla on niitä omia hevosia, oma talli pihassa ja hyväpalkkainen duuni. Mun unelmissa ja unissa siis ;)

Mä olen ruvennut tekemään listaa, johon kerään asioita, joita pitää tehdä ensi vuoden aikana. Mä olen ruvennut pelkäänmään kauheasti sitä, että tajuan joskus kolmekymppisenä, etten ole koskaan tehnyt mitään, tai kokenut mitään. Se on kauhean ahdistava ajatus! Siksi mun listassa on paljon asioita. Kuten: Juokse alasti vesisateessa. Syö mansikoita nurmikolla. Matkusta vieraaseen maahan. Yövy teltassa. Juo kymmenen kossukolaa yhteen menoon. Rakastu. Treenaa itsesi niin piippuun, että lihakset tärisevät. Ole yli tunti suihkussa. Pidä kotibileet. Hyppää kahdeksasta metristä veteen... Listaa voi jatkaa ikuisesti! Mä haluan kokea asioita! :D Hullujakin, tyhmiä ja hölmöjä.

Mä olen kuunnellut paljon musiikkia, katsonut paljon elokuvia ja unelmoinut. Mä olen hurahtanut taas vaihteeksi rockiin oikein kovaa ja kunnolla. :D Mulla on sellanen olo, että mä olen nyt jossain murroksessa, muutoksen hetkessä. Mä elän muutoksen aikaa.

Muutosten tuulet. Kuulostaa aika hyvältä, eikö vaan? Mä tunnen olevani valmis kaikkeen, valmis elämään ja olemaan oikeasti joku. Jotain on tapahtunut ja nyt mä olen kääntämässä uutta sivua elämässä. Ja tiedättekö mitä? Mua ei pelota. Mä olen valmis.

<3

Ratsuponin alku!



 Siinä se on! Ratsuponin alku Puttis! :)

Puttiksen kanssa ollaan nyt tutustuttu hetkinen ja aloiteltu hiljalleen yhteisen sävelen löytäminen. Hoitotoimenpiteissä poni on maailman kiltein, se seisoo kuin tatti aloillaan ja antaa tehdä ihan kaikki hoitotoimenpiteet mukisematta. Tarhassa poni on ihan samanlainen; maailman kiltein ihmiselle. Se seisoo aloillaan jos menet sen luo, ei lähde karkuun tai sooloile omiaan. Se vain seisoo korvat hörössä paikoillaan, odottaa nätisti kunnes saa riimun päähän ja sitten poni kävelee perässä valjastuspaikalle. :D

Yhteistyötä ei tarvinnut hioa paljoa, ennen kuin uskalsin kivuta ponin selkään ensimmäisen kerran. Alkuun Puttista vähän jänskätti ja pohkeet kyljissä olivat oudot. Ääniavuilla poni kuitenkin liikkui hienosti eteenpäin. Puttis tarvitsi aika paljon kehuja ja rohkaisua, mutta kun se hoksasi tekevänsä aivan oikein kävellessään minä selässään, alkoi neitonen rentoutua ja kävellä vapautuneemmin.

Ensimmäisellä ratsastuskerralla harjoiteltiin lähinnä sitä eteenpäin liikkumista, kääntymistä ja pysähdyksiä. Puttis on aika kova edestä ja tukeutuu aika-ajoin kuolaimeen vahvasti, mutta rentoutuessaan rupeaa kantamaan itseään paremmin ja uskaltaa irroittaa edestä. :) Pysähdykset menevät hienosti ääniavuilla, ja muutama pysähdys saatiin toistojen jälkeen ihan pelkällä istunnalla :) Nopea oppimaan!

Taivutuksia kokeilin volttien verran, ja täytyy sanoa, että käsissä on taas yksi ravuri :D Pikkuneiti on tottunut raviponina tukeutumaan aisoihin käännöksissä, ja nyt kun aisoja ei ollut, ponin tasapaino oli kehno ja se kaatui vahvasti sisäänpäin. Tasapainoa pitää treenailla paljon isoilla ympyröillä vaatimatta liikaa. :)

Ensimmäinen ratsastuskerta lopeteltiin aika lyhyeen. Seuraava kerta koittikin ihan muutaman päivän päästä ensimmäisestä, ja Puttis oli hieno! Se oli selkeästi saanut jo jutun juonesta kiinni, ja nyt poni liikkui heti alusta asti rennosti ja todella reippaasti eteenpäin!! :) Hieno tyttöponi!

 Toisella kertaa ruvettiin hakemaan enemmän tuntumaa suusta ja tehtiin niitä isoja voltteja. Opiskelun pääpainoksi laitoin pohjeavut ja aika näppärästi poni rupesi tajuamaan, että pelkästä pohkeesta voi liikkua eteenpäin! Aikaisemmin se on tarvinnut aina ääniavun ymmärtääkseen liikkua eteenpäin, mutta jo toisella kertaa saatiin muutamia siirtymisiä jo ihan ilman ääniapuja :)

Tokalla kerralla otettiin myös muutamia ravinostoja, ja aluksi poni oli taas kuin jäykkä rautakanki. Se nojasi kuolaimeen ja epäröi, mutta kun tajusi, että on oikein ja okei juostakin ratsastaja selässä, alkoi tyttö rentoutua hirveästi ja ravaamisesta tuli niin kivaa, että Puttis ei olisi malttanut kävellä ollenkaan! :D

Puttis innostui kauheasti ravista ja painatti oikein reipasta ja korkeaa ravia eteenpäin kuin Vermon loppusuoralla ;) Pidätteitä piti ottaa läpi taas enemmän, sillä käyntiin siirtyminen ei ollut yhtään kivaa :( :D Ravailtiin aika paljon ja liikkuminen sekä fiilis parani koko ajan! :)

Jo muutaman hassun kerran Puttis tajusi väistää pohjetta, ja sai paljon kehuja siitä :) Ratsuna poni on kovin kiltti ja reilu ja rehti. :) Odotan jo innolla, että päästään treenaamaan enemmän ja että ponista tulee enemmän ratsu :) Maastoilua voisi ruveta kohta harkitsemaan ;)

Nyt on tavoitteena siis opettaa ensin ponille laukkakäsky liinassa, jonka jälkeen sitä voi ruveta treenaamaan selästä, kunhan ponin tasapainoa ja muuta ratsastettavuutta saadaan ensin roimasti eteenpäin. Jos Puttis kuitenkin oppii näin pian ja on noin vastaanottavainen ja rehti työponi koko ajan, luulen, että me ollaan sangen pian laukkatreeneissä ;)

Puttis on kaikin puolin tosi miellyttävä poni! Ainoa miinus on se, että se kiusii vieläkin mun Mantireppanaa... :D Työponina kuitenkin mitä ihanin ja rehdein tapaus, sekä fiksu kuin mikä! Odotan innolla jatkoa ja ratsutusprosessin kulkua :) Kiitos Puttiksen omistajalle Hannalle, joka antaa minulle mahdollisuuden ratsuttaa poniaan! :)





Ponipoijjaat isottelee!

Kesän kohokohta on täällä: oripojat päästettiin laitumeen! :D Kuusi shettistä, neljä mustaa, yksi voikko ja yksi rautias. Kolme vuotiasta, Iivari 2v ja Vili & Derek 3v. Vuotiaat ovat Enska, Manne ja Mikki. Omistajat korjailkaa jos nimet ovat väärin! :D

Tosiaan, meno poikien välillä oli aika vauhdikasta, jopa rumaa. Vekkejä ja pintanaarmuja löytyy jokaiselta... Miehet mittelivät ihan tosissaan. Välien selvittely kävi nopeasti pikkuisten osalta: Mikki juoksi naksutellen karkuun koko ajan ja yritti näyttää mahdollisimman viattomalta. Enska ja Manne puolestaan piiloituivat heinikkoon ja hengasivat aina laitumen toisessa päässä ;) Jos joku isoista ja hurjista päätti lähteä moikkaamaan näitä kahta, lähtivät Enska ja Manne käpälämäkeen aika vauhdikkaasti :D Lopulta voikko Mikki tajusi löyttäytyä muiden ikäistensä seuraan ja tappelupukareiksi jäivät lähinnä Vili, Derek ja Iivari.

Derek on kova poni! Jessus, pieni ja niin maan pirkuleen äkäinen noille muille :D Se oikein syöksyi kiusaamaan noita muita ja Derek otti varmaan eniten yhteen muiden kanssa. Iivari pisti kovaa kampoihin, samoin Vili. Vili ja Derek jäivät lopulta känisemään keskenään, kun Iivari meni Mikin luo ja halusi kaveerata pikkuruisen voikkopojan kanssa. :)

Ihan hyvältä ja varsin eläväiseltä porukalta vaikuttaa! Antaa kuitenkin kuvien kertoa tästä tarinasta enemmän... :D Lisää kuvia löydät kuvagalleriastani TÄÄLTÄ. Kaikki kuvat eivät suinkaan päätyneet galleriaan asti, ja jos joku omistaja kaipaa ponistaan enemmän kuvia, mulle voi meilata osoitteeseen virtanen.amanda(AT)gmail.com :)


Sade vaikutti negatiivisesti kuvien laatuun. :( Nihkeää. Tuli sieltä muutama ihan kelpo otos kuitenkin. Parempaa säätä odotellessa, siihen asti ensitutustumisesta kuvia:

Iivari ja Derek!

Vili ja Derek

Ei me olla täällä... Tai jos ollaan, ni me ollaan ihan huomaamattomia...

Pieni poni vai pitkä heinikko..?

Mikki! <3 Niin veikeä!

Vili ja Derek

Derek. Se on hieno!