Johan oli Lauantai... ja Sunnuntai

Juu, päivittelytahti on jäljessä! Minulla on ihan superkiireinen viikko, oikeasti päivissäni ei ole ollut ylimääräistä kahta tuntia, eikä tule ennen viikon loppua olemaankaan muuten kuin nyt. Nytkään ei ole aikaa kirjoittaa ihan niin hyvää ja tarkkaa tekstiä kuin haluaisin. Ensi viikolla vähän helpottaa sitten! :)

Olin viikonlopun tallilla. Lauantaina ja Sunnuntaina. Annella oli hepoille liikuttajat viikonlopuksi, joten minä pörräsin Tiinalla ponien kanssa :) Lauantaipäiväni alkoi kuitenkin treeneillä Riihimäellä, ja sieltä treenien jälkeen menin suoraan tallille. Tallilla nappasin Mantin kiinni tarhasta ja talutin tosi laiskasti mukana laahustavan ponin harjaukseen. Ilma oli todella ällöttävä, satoi räntää ja tuuli. Ilma oli harmaa ja oikea mielialanlaskija.

Ilmasta huolimatta Manti pääsi olemaan ratsuponi! Harjaisin ponin Tiinan kanssa ja ruvettiin sitten laittamaan sille kamoja niskaan. Minä virittelin itselleni turvaliivin ja heijastinliivin ja kipusin ponin selkään pihalla. Mentiin ensin kentälle ottamaan taas vähän lämmittelyä ja askellajit läpi. Sellainen perustottelevaisuus läpi ennen maaston lähtöä. Kentällä en edes huomannut tosi kämäistä ilmaa, ja siinä sitten pyörittiin aikamme, kunnes olimme valmiita lähtemään maastoa kohti.

Manti lähti hieman epäröiden pihasta, mutta kulki ihan hienosti eteenpäin :) Tarkoitus oli mennä puolikas Marbackantien lenkistä, niin että emme menisi koko pitkää marbackantietä vaan kääntyisimme välissä metsätielle ja sitä pitkin kotiin. Se on se sama metsätie jossa olen tähän asti maastoillut ponien kanssa. :)

Niin me sitten lähdimme uhmaamaan kohtaloamme lumiräntälimajääällötysilmaan. Kun olimme päässeet vähän matkaa eteenpäin, lunta rupesi tulemaan aivan jumalattomasti. Urheana jatkoin kuitenkin matkaa, pieni räntä ei meidän lenkkiämme hidasta! Aika pian ratsastushousut kastuivat reisistä kun räntä satoi päälle ja suli sitten. Metsään päästyämme olimme vähän suojassa siltä kamalalta lumisateelta.

Metsässä mentiin aika mukavan reippaasti, Manti hypähteli milloin mitäkin hieman sivulle, välillä liinat kiinni mulkoillen jotain tosi pelottavaa. Matka metsässä oli kuitenkin ihan hauskaa, vaikkakin vähän sätkyä. :) Hiljalleen Manti kuitenkin rupesi rentoutumaan, eikä enää mennyt sellaista pää ylhäällä kevyt jännittynyt askel -ravia. :D Kävelimme metsätieltä toiselle asvalttitien kautta, ja kun pääsimme Marbackantielle, jatkoimme matkaa taas ravissa. Parit tosi kivat laukkapätkät mentiin, ja molemmat laukat nousivat tosi hienosti! :)

Marbackantiellä oli aika liukasta. Lunta satoi koko ajan hiljalleen, ja se peitti alla olevan jään. Vähän arvelutti kyllä mennä kun poni liukasteli, mutta päästiin kunnialla koko tie :) Yhdessä kohtaa tultiin laukalla ylös mäkeä, tien sivussa, kun vastaan tuli auto. Manti pysähtyi suoraa laukasta ja käveli nätisti eteenpäin! :D Se on opetettu hidastamaan jos tulee auto, ja se tosiaan hidasti! Meinasin tulla suoraa kaulan yli maahan, mutta pysyin kerrankin selässä silloin kun oikeasti on sellainen paikka että olisi pysyttävä selässä! :)

Marbackantieltä käännyttiin sitten sinne tutulle metsätielle. Otettiin metsätiellä lyhyt laukkapätkä kun siellä pohja on paremmassa kunnossa. Manti kuitenkin kuullosteli ihan jännittyneenä koko ajan metsään, ja minäkin olin kiinnittänyt huomiota todella kummallisiin jälkiin maassa. Siinä oli ihmisen jalanjälkiä, ja jonkun pienen eläimen, päättelin että koiran, jälkiä. Mutta tiellä oli myös ihmeellisiä, epämääräisesti tennismailan näköisiä jälkiä!? Myöhemmin minulle selvisi mikä ihme jättää etäisesti tennismailan kuvaa muistuttavan kuvan lumihankeen. No tietenkin lumikengät!

Ravasimme Mantin kanssa kohti kohtia, kunnes poni oli ihan todella kummallisen oloinen. Sitten päästiin mäen päälle, ja näin että tiellä edessämme oli joukko miehiä! Manti ei oikein suostunut kävelemään miehiä kohti, ja sitä piti pakottaa joka askeleella liikkumaan. Miesten mukana oli pikkuruinen koira, joka haukkui herkeämättä. Ja yhdellä miehistä oli jalassaan lumikengät! :D Miehet eivät sanoneet minulle mitään, he vain tuijottivat epämiellyttävästi yritystäni saada poni kunnialla ohi. Minä tervehdin heitä, mutta yksikään ei vastannut mitään. Ei väkisin.

Kun pääsimme mykkien ja epäluuloisesti minut mulkoilevien miesten ohi, pyysin ponilta ravia ja ravasimme seuraavan mäen päälle ja mäen päältä kävelimme toiselle puolelle piiloon. :D Ihme porukkaa kyllä, ja kahdella miehistä oli päässään sellainen kirkkaan oranssi pipo! Eikö se ole joku hirvenmetsästysaikaan käytettävä pipo..? Eihän vielä edes saa metsästää hirviä?

Kuitenkin, selvisimme miesten ohi ja jatkoimme matkaa reippaassa ravissa kotiin :) Manti ei sätkynyt enää mitään, vaan oli ihan tosi rauhallinen ja mentiinkin pitkillä ohjilla käynnissä loppumatka :) Pihaankin Manti uskalsi kävellä, niidne pelottavien jäälyhtyjen ohi... :D Loikkasin alas selästä, ja katsoin ponia. Se oli kuin uitettu rotta. Siinä ei ollut muuta kuivaa kohtaa kuin minun takapuoleni kohta selässä :D Eikä poni suinkaan ollut niin hikinen, vaan kun räntä oli satanut sen päälle ja sulanut, niin se kasteli ponin aivan läpikotaisin.

Manti vaikutti ihan tyytyväiseltä, se nuoleskeli taas olkapäätäni ja oli ihan menossa mukana. Ei siis mennyt palkokasvia nenään vaikka tehtiinkin reipas lenkki! :) Ponilta vain kamat pois ja karvojen harjaus suoraan. Sitten loimet niskaan, ja pikkuruisen palkkauksen kautta tarhaan :) Tarhassa menin sitten Muorin luo, joka tulikin itse vastaan! :) Rupesin laittamaan ponille riimua päähän, ja kun laitoin riimun jälkimmäisen korvan yli, poni käänsi päätään.......

Huomasin sen silmän. Muorin silmä oli tomaatin kokoinen, umpeen muurautunut nestettä valuva klöntti ;< Tiinalle sanoin heti että hei, nyt tuli eläinlääkärireissu... Vietiin poni sitten harjauspaikalle, ja Tiina kaivoi puhelimen esiin. Ensin Tiina soitti Johannalle, ja kertoi mikä on tilanne. Minä harjasin ponia samalla, ja Tiina lähti sitten sisälle soittamaan eläinlääkäreille. Kaksi lekuria eivät vastanneet, olihan Lauantai-iltapäivä. Kello oli joku about 16 kun huomasimme silmän. Päivystävä eläinlääkäri sanoi että poni olisi paras kuskata klinikalle, sillä siellä voitaisiin sitten ommella vilkkuluomea tai laittaa kanyylia silmään jos tarve vaatii. Niimpä Tiina soitti sitten Hyvinkään hevossairaalaan.

Minä harjasin ponin oikein siistiksi, kaikki mahdolliset irtokarvat mitä siitä lähti. (ja niitä lähti aivan törkeän paljon!) Sitten harjasin ja selvitin hännän hienoksi, ja sen jälkeen virittelin ponin otsaharjaan letin. Muori oli malttamaton, se kuopi ja pyöri kun ei lähdetty jo lenkille!! Se oli oikeasti lähdössä töihin, ei sitä tuntunut silmä haittaavan yhtään.

Tiina sai monen mutkan kautta asiat järjestymään niin että pääsimme lähtemään. Muorille laitettiin pari loimea niskaan kuljetuksen ajaksi, ja muut ponit heitettiin sisälle. Operaatio traileri oli nihkeä, piha oli jäässä ja auto vain suti kun yritettiin saada traileri liiteristä etupihalle. Hiekotuksen ja työntämisyritysten ja Jarkon ajotaidon avulla vetoauto ja koppi saatiin viimein tarpeeksi pitkälle pihatielle, niin että auto ei enää sutinut! Sitten alkoi operaatio Muori traileriin. Poni oli eri mieltä, ja kun hetkisen olimme tapelleet ja poni oli jo melkein istunut pariin kertaan, Tiina haki riimunnarun ja sitä käytettiin sitten liinana ponin takana. Ei tarvinnut olla kuin se naru ponin takana, niin Muori käveli mitään kyselemättä koppiin... On siinäkin kyllä poni!

Matka kohti klinikkaa alkoi. Ilma oli edelleen mitä ihanin, räntää satoi vaakasuorassa ja ilta rupesi hiljalleen pimenemään. Johannalla oli jonkinsortin oksennustauti, eikä kuskin vointi ollut erityisen kehuttava. Siinä me sitten matkasimme kohti klinikkaa! Minä olin kotipihassa jo vannottanut Muorille: "Mä en ole sitten kirjoittamassa jo toista muistokirjoitusta blogiin, että pidä se mielessäsi poni!!" :D Vannotin sitä olemaan kuolematta, ja poni totteli, se ei kuollut :)

Kun viimein pääsimme klinikalle kello oli n. klo 19. Klinikalla eläinlääkäri teki ensin perustutkimuksen ja sanoi että ponia saisi laihduttaa vielä 100 kiloa... Yksi 100 kiloa ollaan jo saatu pois, mutta töitä on edessä edelleen! Sitten Muorilta ajeltiin karvat kaulasta yhdestä kohtaa, ja sitten pistettiin rauhoittava aine suoneen. Muori rupesi nuokkumaan heti, ja kun poni on rauhoitettuna se ei jaksa kantaa päätään itse, vaan sen pää ja kaula on ihan veltto. Siinä me sitten vuorotellen Tiinan kanssa kannattelimme ponin päätä. :)

Muori oli niin reppana kun se oli ihan taju kankaalla. Kerrankin se oli hetken ihan rauhassa aloillaan.... ;) Siinä sitten lekuri tutki silmää jne. Silmässä oli aika iso haavauma sarveiskalvossa :( Reppana pikkuinen muru...
Se haavauma näytti ihan oksan pään kuvalta. Siis ihan kuin ponin silmään olisi tökkäissyt oksa. Mitään sen suurempaa hätää ei kuitenkaan ollut, ponilla oli näkökyky ihan normaali, ja se haavauma oli vain sarveiskalvolla. HUH. :)

Klinikalla vierähti aikaa reilu kaksi tuntia ennenkuin poni oli taas kopissa ja matka kotiin saattoi alkaa. Tässä pari kuvaa klinikalta. Laatu on mitä on, kun kuvat on otettu puhelimella sisätiloissa.

Aman ressukka... <3

Tuuletusaukko. Onneksi karvaton kolo on noin pieni :)

Hyvinkään hevossairaala illalla

Matka kotiin sujui ihan hienosti, ei mitään ongelmaa. :) Perillä Tiinalla oltiin kymmenen jälkeen. Muori pois kopista ja talliin. Tallissa vähän loimien vaihtoa, ja juuri kun olin saanut loimet kuntoon ja ponin omalle puolelleen, Tiina toi Mantin poikien puolelta omaan karsinaansa. Manti oli klinikkareissun ajan poikien puolella tallissa, ettei sen tarvitse olla yksin. Poikien puolella kun on kolme karsinaa niin Mantin sai sinne lykättyä helposti :)

Laiteltiin siinä sitten iltasapuskat poneille, ja minä keräilin kamojani kasaan. Iskä tuli hakemaan minua aika pian ruokien laiton jälkeen. Päivä oli kohtuu pitkä, olin himassa vasta reilusti yhdentoista jälkeen. :D Ja aamulla olin lähtenyt liikenteeseen klo 9, treeneihin. Söin ruokaa sitten illalla, ja oma sänky oli oikein kutsuva! :)

Huojentunut fiilis kun ponilla ei ole mitään akuuttia hätää enään. Lääkkeet ovat ruvenneet vaikuttamaan hienosti, ja poni on ihan ylipirteä, ja hieman kiukkuinenkin!

Olin myös sunnuntaina tallilla, mutta minusta tuntuu että aika ei riitä kirjoittaa siitä. Teen ihan lyhyen yhteenvedon Sunnuntaista. Ilma oli ihan siaraan ihana! Menin tallille ja lähdin taas Mantin kanssa maastoon. Manti oli todella pirteä, ja tarjosi laukkaalaukkaalaukkaa koko ajan! :D Kerran annoinkin ponin sitten laukata aivan jumalattoman lujaa, se meni ihan hullua vauhtia ja minä vielä kiritin eläintä juoksemaan! Se tunne kun poni laukkaa joka lihaksellaan, vauhti on kova, ja se eläimen voima on ihan valtava! Se tunne on jotain niin upeaa... <3

Mantilla oli aika ylipaljon energiaa, ja kun viimein käännyimme kotiinpäin metsässä, Manti kääntyi innoissaan, karkasi laukalle ja puski kuolainta vastaan laukkaa. Otin pidätteen, ei mitään rekatioita. Otin isomman pidätteen, poni vain kiristi tahtia. Sitten istuin niin syvään kiinni poniin kuin mahdollista, olin joka lihaksella liikettä vastaan ja otin oikeasti voimmakkaan pidätesarjan edestä. No ponihan päätti sitten olla ilkiö, ja hyppäsi pystyyn! Siis ihan kunnolla pystyyn, se ensin hidasti ja sitten kun myötäsin ohjasta niin poni loikkasi pystyyn! :D En tippunut, vaikka aika lähellä olikin... Tultiin sitten aika reippaasti kotiin, ja annoin ponin vielä kerran laukata pikkuisen pätkän, kun se sitä laukkaa tarjosi omatoimisesti ihan joka välissä.

Muorin kanssa oli tarkoitus tehdä jotain kevyttä, sen silmän takia. Tiina sanoi että kannattaa ratsastaa, koska poni oli ollut vähän kettumaisella tuulella. No niin minä sitten päätin että otetaan sellainen kevyempi ratsastus kentällä. Paskat! Poni oli ihme hyppykeppi, ja se halusi vain mennä lujaa! Tehtiin töitä ympyrällä koska liiterin katolta voi tipahtaa lumet alas, enkä halunnut olla siellä päässä kentää jos lumet tulevat niskaan...

Varsinkin laukassa Muori oli ihan mahdoton, se ei kuunnellut mitään, ja aina kun yritin ottaa pidätteen läpi, se vain kiristi tahtia ja painoi ohjaa vastaan...! Se myös pukitteli, mistä se on pikkuhiljaa jo luopunut kanssani... Nyt se kuitenkin pukitteli aika reilusti, ja karisti se minut alaskin pukittelemalla. Sitten kun koitin nousta selkään, ja sain jalan heitettyä sen selän päälle ja olin ponnistamassa selkään, Muori rupesi pukittamaan ihan hulluna paikoillaan. En tiedä mitä siinä tapahtui, mutta lopulta minä vain jotenkin olin päätynyt niidne pukkien aikana ponin selkään! :D:D

Olin ihan hämmentynyt selässä, että miten tässä näin kävi! Poni pukitteli itsensä alleni tai jotain, mutta tilanne oli aika koomisen hämmentävä :) Lopetettiin heti laukkaaminen kun sain yhden siistin ja kuuliaisen noston aikaiseksi. :)
Hieman oli lyhennetty kertomus sunnuntaista, mutta nyt ei vain aika riitä. Täytyy taas kiirehtiä seuraavan asian pariin. Olen menossa taas huomenna tallille, joten uutta tekstiä on luvassa viimeistään perjantaina :) Heihei!