Ensin matkasin aamupäivällä klo 10 Annelle. Päivääni olin ideoinut eilen illalla siten, että olen ensin Annella ja touhuan siellä jotakin, ja sitten menen Tiinalle ponien luo, liikutan ensin Muorin ja sillä välillä Mantille isketään kinttuun uusi kenkä, mystisesti kadonneen tilalle. Tällä kaavalla lähdin toteuttamaan päivääni :)
Ensin siis Annelle. Karville oli tulossa ratsastaja klo 10, joten pohdittiin Annen kanssa että minä ajelen Annen avustamana Tuiskulla ja Karvinen saa porhaltaa perässä ratsastajan kanssa :) Karvisen ratsastaja saapui ihan vähän minun jälkeeni, ja ruvettiinkin sitten heti laittamaan heppoja liikutuskuntoon. Tuisku oli tosi ystävällinen ja kiltti kuten edelliselläkin kerralla, se vain kökötti aloillaan ja katseli mitä minä puuhaan. :) Valjastuksessa Anne kertoi mitä tehdä, ja minä virittelin remelit ja hihnat kiinni.
Aika nopsasti olimme valmiita, ja Anne ja minä sukelsimme superlämpimien haalareiden sisään. Sitten matka sai alkaa :D Matka alkoikin aika luottamusta herättävästi ja sitä rataa: heti kun Annen mies päästi irti Tuiskusta jonka hän talutti autojen ohi, Tuisku lähti liikkeelle hieman nykäisten ja tasan sillä sekunnilla minä ja Anne kaaduimme selällemme reen pohjalle...... :D:D Liikkeelle lähtö, liukas reen penkki ja liukas haalari saivat yhdistettynä meidät kaatumaan :D Tästä kuitenkin selvittiin kunnialla ja päästiin aloittamaan matka kunhan ensin kömmimme takaisin penkille... :P
Rekiretki oli tosi hauska ja pitkä! Mentiin reilu kaksi tuntia pitkin poikin maita ja mantuja. Suoraa sanoen minulla ei ollut oikein mitään hajua missä me menimme mutta samapa tuo, Anne tiesi missä ollaan ja mihin mennään :D Tuisku parantaa koko ajan ajatustani ravureista, se on niin kovin mukava olento. :) Pään vieterimäinen viskeleminen ja ohjien nyppiminen on ainut miinuspuoli minkä siitä olen tähän asti löytänyt. Ei siis oikeastaan ole paljoa mitään negatiivista sanottavaa Tuizkusta :D
Jotenkin minä väännän aina Tuiskusta Tuizkun, se on hauska sanoa. Tuizku :D Nämä on taas näitä lempinimiä ála Amanda ;) kuten pari Muorin lempinimistä: Liitävä lihapulla, Singeri, Kameli, Muru.... Ja lista jatkuu :D Tuizku on siis ihan iisi vielä! :D
Ajolenkki sujui oikein mallikkaasti. Karvinen tuli mukana hienosti, ja Tuisku käyttäytyi oikein esimerkillisesti. Minäkin olen oppinut jo jotain, osaan tehdä parempia käännöksiä kuin aluksi. :) Tänään ei otettu ihan jokaikistä penkkaa mukaan ;)
Kerran Tuiskunen vähän innostui, ja ravasi hyvinkin reippaasti! Se oikein kiisi eteenpäin ja siirtyipä jopa laukalle ennen kuin sain sen alas ja kävelemään nätisti. Tuiskun laukatessa eteenpäin epäilys eläimen jarruista hiipi mieleeni ja ajattelin että nyt se on menoa. Hetken ehdin jo ajatella että olen liian nuori kuolemaan ;) Vauhdista huolimatta Tuisku kuunteli tosi hienosti ja siirtyi kävelyvaihteelle kun tosissani ja oikein pyysin. :)
Tehtiin siis tosiaan sellainen reilun parin tunnin ajolenkki ja oli tosi kivaa :) Ilma oli mitä ihanin ja Tuisku oli mitä ihanin, joten mikäs siinä ajellessa, ja vieläpä hyvässä seurassa :) Kun päästiin kotipihaan takaisin, Tuisku käppäili jo löysin ohjin ja ihan iisisti. Se oli aika hikinen, olihan tuo kovaa treeniä sille! Purin Annen avustuksella valjastuksen, joka oli 'ei niin hyvä valjastus'. Ensi kerralla parempi, tällä kertaa aisa oli valunut jonkin verran, joten liian löysään olin remelit kiinnittänyt. Anne tarkisti kyllä asian jo matkalla, ja sanoi että kyllä tuolla kotiin asti pääsee :) Ja pääsikin, onneksi :D
Sitten vuorossa oli loimitus, ja heppojen tarhaan vieminen. Sen jälkeen minun oli aika siirtyä Tiinalle! :) Anne oli lähdössä kaupunkiin asioille joten hän heitti minut autolla Tiinalle, ja nappasi mukaansa porkkanasäkin. :) Anne lähti hoitamaan asioitaan ja minä jäin Tiinalle. Vuorossa oli Muorin liikutus :)
Muori oli tarhassa ihan höppänä ja tuli luokseni vaikka minulla oli sen riimu kädessä!!! iso punainen risti taas seinään! :D Muori sai tosiaan olla ensimmäinen kun Mantilla oli muuta ohjelmaa: kengitys ja eläinlääkärinkin oli määrä tulla neitiä katsomaan. Mantilla on ollut vähän mahaongelmia. Muori oli kuitenkin minun uhrini, ja se lähti oikein innoissaan ravaten tarhasta mukaani :D Talutin Muorin harjaukseen ja putsasin siltä kaviot sekä tottakai harjasin miniponin. :) Pikainen ja päälipuolinen harjan ja hännän selvitys tuli hoidettua myös.
Kun siinä harjailin ja valmistelin Muoria lähtökuntoon, kengittäjä Carita saapui. Minä lähdin käymään vessassa ja kun tulin takaisin, oli pihassa taas uusi auto ja uusi ihminen ja uusia koiria. :D Eläinlääkäri Talvikki oli kurvannut pihaan koiriensa kanssa. Tiina oli jo laittamassa Muorille suitsia päähän, ja niin minä virittelin huomioliivin ja kypärän päähäni. Turvaliivin unohdin kotiin, joten ilman sitä sitten liikenteeseen. Pihassa oli kauhea vilinä päällä, autoja ja ihmisiä ja koiria vaikka kuinka monta. Me Muorin kanssa suuntasimme matkamme kohti maastoa, ja pääsimme livistämään pois keskeltä tuota vilinää ja vilskettä :D
Muori oli vähän sätky kun tuuli ihan hirmuisesti. Se yritti taas pariin kertaan ottaa hatkat ja lähteä kotia kohti, mutta kuunteli kun pyysin ja käskin sitä jatkamaan matkaa. Menomatka oli oikein rattoisa, minä juttelin ponille kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, kun huomasin puheen rauhoittavan Muoria oikein erityisen paljon. Kävimme metsätien päässä ja lähdimme sitten tulemaan takaisin. Siellä tiellä on oikein mahtava laukkasuora, ja niinpä rupesinkin sitten nostamaan laukkaa. Avuista ei noussut vasen laukka kertaakaan, mutta sitten minä olin ovela ;)
Käänsin Muorin poikittain polulle. Menosuunta oli sellainen että lähdimme siis vasemmalle. Niimpä käänsin Muorin menosuuntaan ja samalla pyysin vasenta laukkaa. Poni nosti suoraa laukan, ja laukkasi hienosti vasenta laukkaa pitkin metsätietä! Tulimme ylämäen juurelle ja minä vain kiritin ponia laukkaamaan ylämäenkin. Näin vasemman laukan miniminiaskel suureni ja poni oikeasti joutui laukkaamaan vasenta laukkaa ihan tosissaan ja aika pitkän pätkän. Muori oli tosi innoissaan laukasta ja olisi halunnut vaan laukata tuulen lailla kotiin asti. Minä kuitenkin rupesin himmaamaan tahtia ja ravailtiin ja käveltiin pellon laitaan asti.
Pellon laidalla otin sitten kunnolla käyntiin ponin ja lähdettiin kävelemään traktorinjälkeä pitkin pellon yli. Ollessamme n. puolessa välissä peltoa huomasin Jarkon ja Arvon pellon toisessa päässä. Muori tuijotti heitä korvat hörössä ja yritti ravata kohti ihan innoissaan. Olimme jo aika lähellä Jarkkoa ja Arvoa kun Arvo haukahti. Muori sai ihan himmeän slaagin, kääntyi takajalkojensa ympäri ja lähti tukka putkella kiskomaan laukkaa kohti metsää. Sitä nato-ohjuslähtöä voisi kuvailla yllättäväksi!!
Se ehti laukkaamaan silmät päässä pyörien ja paniikissa piereskellen melkein pellon toiseen päähän ennenkuin sain ponineitiin vähän järkeä ja laukan hidastumaan ravin kautta käynniksi. Muori kuitenkin sukelsi yllättäen traktorinjäljeltä toiselle, ja välissä olikin hirmuisesti lunta! Muori putosi kylkiään ja kaulaansa myöten hankeen ja loikkasi säikähtäneenä ylös, jolloin minä viimein tipahdin. Oikeastaan tipuin jaloilleni :D Olen aika ylpeä itsestäni, pysyin matkassa mukana tosi pitkään!
No päätin taluttaa Muorin sitten pellon yli, koska ponilla on ollut taipumuksia siihen ettei se päästä minua enää selkäänsä jos kerran putoan. Talutinpa siis Muorin Arvon ja Jarkon luo, ja voi luoja kuinka ponilla pyöri silmät päässä ja valkuaiset välkkyivät kun lähestyttiin _ihan tuttuja tyyppejä_! Muori sai sitten haistella Jarkkoa ja Arvoa ja niin se rauhoittui ja matka jatkui. Jarkko ja Arvo lähtivät toiseen suuntaan, kohti metsää, ja minä yritin kivuta takaisin muorin selkään. Pääsinkin selkään yllättävän helposti! Ehdittiin kävellä noin kymmenen metriä kunnes Muori säikähti tai "säikähti" jotain, ja viskeli minut hankeen oikein tyylikkäästi. Noh, eipä siinä sitten muuta kuin uusi yritys selkään kipuamisessa.
Mutta se perkele ei enää päästänyt minua selkään!! :D Muorille tuli oikein muulivaihde päälle, ja joka kerta kun yritin kivuta selkään poni pukitti komeasti siihen asti että olin rähmälläni maassa... Joten eipä siinä muu auttanut kuin joko tapella tai kävellä kotiin. En sitten jaksanut jäädä tappelemaan asiasta kun kotipihaan oli matkaa 100m. Niimpä talutin oikein hyväntuulisen ja pirteän pikkuponskin kotiin. :D
Tiina ja Carita tuijottivat meitä epäuskoisesti pihalta kun tulimme jalan kotio :D Ei ihan se näky mikä piti olla. Selitin sitten että poni ei päästänyt minua enää selkään :D Kohtuu huvittavaa ja ironista, tuo poni on vajaa metrin korkea(!) ja minä en mahda sille mitään kun se päättää oikeasti piruilla :D No, talutinpa sitten ponin harjaukseen ja otin suitset pois päästä. Tiina laittoi riimun päähän ja ponin kiinni ja minä aloitin sen harjauksen. Poni loimitettiin taas lämpöiseen loimien sisään.
Kun olin kiinnittämässä loimea edestä, Muori taas laski päänsä olkapäälleni ja hiplaili olkapäätäni. Se hypisteli takkia ja lopulta taas laski päänsä nojaamaan olkapäälleni. Se on jotenkin niin suloinen, niin sympaattinen ja toisinaan aivan suunnattoman turhauttava ja rasittava ♥
Muori lykättiin ihan yksin tarhaan, kun Manti oli jaloittelemassa kentällä. Se kun ei saa nyt syödä heinää, joten se oli kentällä, jossa se toivon mukaan kävelisi. Mentiin sitten kävelemään kentälle, oikeastaan minä kipusin ponin selkään ihan vaan riimu + pikalukolliset ohjat järjestelyllä. Pidin Mantin liikkeessä mahdollisimman paljon. Kokeilin kaikenmaailman ihmeellisyyksiä, kuten maailmanympärimatkaa ja väärinpäin ratsastamista :D Aika fiksua taas, mutta joskus kyllä saa lapsettaa :) Juuri kun olin väärinpäin selässä, iskä oli saapunut pihaan ja tuli polkua pitkin kentän lähelle. En huomannut isiä ollenkaan, kunnes kuulin: "Amanda, sä ratsastat väärinpäin!!"
Isän kaikkinäkevät silmät yllättivät. :D Oli siis lopettelun aika, joten kiepautin itseni vain ympäri ja laskeuduin alas selästä. Nappasin ohjat irti Mantin riimusta ja sitten taputin ponia kiitokseksi :) Manti käveli perässäni portille, mutta joutui jäämään sinne. Minä vein ohjat paikalleen, ja isä halusi nähdä Benin. Tosin Beni oli piilossa tarhassa, eikä jaksanut tulla näyttäytymään ollenkaan... :D Ei väkisin!
Keräilin kamani kasaan, ja sitten loikkasin autoon. :) Taas oli tosi upea päivä, näitä vaan lisää! :) Noi ponit, ja ylipäätään talleilu, antaa mulle niin paljon, ihan hirveän paljon ja se mitä saan, on sellaista mitä ei voi rahassa mitata. Ne ovat minulle ihan elintärkeitä, ja niiden kanssa touhuaminen on ihan käsittämättömän upeaa. Se on jotain sellaista mitä ei voi ymmärtää ellei sitä koe. Ja minä saan sen kokea... :) <3
Ainiin, lupasin ottaa kuvia... KöhKöh... Otin koko päivän aikana kolme kuvaa. Eikä niistä yksikään ole julkaisukelpoinen :D Anteeksi! Niimpä saatte katseltavaksenne Niiskun kuvan. Niiskulla on oikea asenne elämään, eikö vain? ;)
