Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ;)

Huhhuh. Oon ihan puhki kun istun tässä kirjottamsassa. Hyvällä tavalla väsynyt ja puhki :) Sain justiinsa syötyä ja nyt olisi sitten tarkoitus kelata päivää taaksepäin siihen hetkeen kun ilmaannuin tallille.

Ulkona oli oikein ihana vetinen, loskainen ilma. Tälläkertaa loskakaan ei masentanut sen kummemmin, loska on aina merkki keväästä ja sain huijattua itseäni uskomaan että talvea ei ole edessä vielä seuraavat kaksi kuukautta. Olin iloisesti keväässä, ja tuntui olevan jotain kevättä rinnassa poneillakin. Tammikuussa :P

Ponit tosiaan olivat aika vekkuleita tapauksia tänään. Ihan ensimmäiseksi sain hämmästyä Muorin käytöstä tarhassa, normaalisti se on portin liepeillä ja tulee moikkaamaan jos menen tarhaan. Tänään Muori oli tapansa mukaan portilla, ja kun kävelin portille ja siitä tarhaan, poni käveli tarhan perimmäiseen nurkkaan ja käänsi takapuolensa minulle! Siinä sitten rapsuttelin Mantia, kun Muori mulkoili "ohimennen" meitä. Lähdin hakemaan Mantin riimua, ajattelin että otan sen ensin töihin, kun se vaikutti olevan myönteisempi. Noh, kun kävelin ulos tarhasta hakemaan sitä riimua, Muori ravasi portille. Sitten kun otin riimun käteeni ja lähdin takaisin tarhaan, molemmat ponit ravasivat tarhan perimmäiseen nurkkaan! Jäin siinä hetken tuijottamaan epäuskoisesti poneja, kunnes vaan kävelin Mantin luo, riimu päähän ja kohti porttia. Sitten Muori keksi taas juosta edellä portille!
Ota siinä sitten selvää mitä sen ponin päässä liikkuu. :D Portille, pois, portille, pois, portille.

Manti pääsi ensimmäisenä "rääkättäväksi", ja päätinkin tehdä Mantista ratsuponin. Poni oli kuin uitettu rotta, siitä tippui vettä. Laitettiin loimivyöllä viltti ponin selkään, etten kastu ihan läpi heti kättelyssä. Manti oli oma seurallinen itsensä, ja käyttäytyi siististi kun talutin sen kentälle. Käveltiin siinä sitten alkukäyntejä, kun nuoriherra Vilisteri päätti tulla jälleen kerran aidoista läpi, komentamisesta ja lumipalloista huolimatta. Neljäs kerta tällä viikolla, ja tänään se ylitti itsensä! Se tuli kentälle asti, eli tarhan aidoista läpi ja kentän aidoista läpi... Kaikenlisäksi sillä jästipäällä on päässään tehostettu riimu, että se EI tulisi niistä aidoista läpi!

No, Vili joka tapauksessa pomppi kentälle, ja yritti tehdä lähempää tuttavuutta äitinsä kanssa. Vili ei antanut kiinni Tiinalle ennenkun hetken päästä, ja niimpä Tiina vei ponipojan jälleen kerran sisälle jäähylle. Tästähän riemu syttyi Mantin kanssa: tamma oli ihan sekopää kun Vili vietiin pois. Se hirnui ja huusi kentällä, ei kuunnellut pidätteitä ja sähläsi pitkin kenttää ihan vauhkona. Koskaan en ole Mantia nähnyt sellaisessa tilassa, ja selässä roikkuessa ei voinut paljoa tehdä kun neiti päätti vetää pään ylös, huutaa ja juosta. No siinähän sitten juostiin tovi, kunnes sain sen kuuntelemaan pidätteitä. Jouduin ottamaan pari kovempaa pidätettä läpi, ennen kun se edes rupesi hidastamaan raviaan normaaliin raviin. Normaalisti Mantille riittää ihan pienet pidätteet, joten oli tosi outoa joutua ihan oikeasti ottamaan kunnolla kiinni edestä ja komentamaan. Kun sain sen käyntiin, Manti käveli jännittyneenä ja kuulosteli ympäristöään ihan eri tavalla kuin normaalisti.

Tiina saapui takaisin kentälle kun käveltiin jo melkein asiallisesti pitkin uraa. Sitten, ihan yht'äkkiä poni pomppasi uralta kaksi metriä keskelle kenttää. No, Amanda jäi sitten sinne uralle... :D Tyylipuhdas selästä lakoaminen suojaloskalumeen. ;) Jotain Manti siinä kohtaa säikähti, koska monta kierrosta se kyttäili ja kiihdytti ravia ja käyntiä sillä sivulla. Muutenkin Manti kyttäili ihan epänormaalin paljon kaikkea, mihin se ei normaalisti edes kiinnittäisi mitään huomiota. Kun vaan sitkeästi mentiin eteenpäin kyselemättä ponin mielipiteitä, alkoi löytymään se oikea Mantikin sieltä. Tosi hienoa treeniä päästiin tekemään sitten kun saatiin hölmöilyt hölmöiltyä!

Hienosti vastasi kaikkiin apuihin, pohjeapuja kuunteli oikein tarkkaavaisesti ja kuuliaisesti. Ei ollut yhtään tahmea, vaan eteenpäinpyrkivä ja innokkaan oloinen. Tehtiin ravisiirtymisiä ja voltteja, ja loppupuolella saatiinkiin oikein kivoja voltteja aikaiseksi ravissakin. Hieman väistettiin myös takapuolta, ja sekin sieltä hienosti väistyi kun kertailtiin ensin mitä piti tehdä. Jäi tosi hyvä fiilis ratsastuksesta, kun poni toimi kaikesta huolimatta tosi kivasti, eikä tarvinnut yhtään vääntää mistään. Hienoa!

Muori osasi yllättää myös... :D Tarhassa se tuli ihan omaehtoisesti portille kun vein Mantin tarhaan ja syöttelin sille leipää ;) Muori on aika juoni poni, se hiippaili lähemmäs kunnes oli vieressäni, ja rupesi vasta sitten kiinnittämään huomiota minuun ja Mantiin. No poni kiinni ja harjaukseen. Märkää ponia pahemmin muuten harjannut kuin karvat suoraan ja siististi, valjaat niskaan, ohjat kiinni valjaisiin ja menoksi. Ohjas-ajoa oli luvassa tällä kertaa, ja siitä Muori sitten tykkäsikin, ja kunnolla!!

Kentällä mentiin ihan nätisti käyntiä aluksi molempiin suuntiin. Virrakas superpallo pyrki ravailemaan, mutta kuunteli nätisti pidätteitä. Oma kunto oli totisesti koetuksella kun ruvettiin ravamaan! Muori kipitti reippaasti edellä, ihan intoa täynnä koko 95cm pakkaus.

Sen askel ja koko olemus on muuttunut alusta tähän hetkeen tosi paljon. Nyt huomasin sen kunnolla, kun näin Muorin liikkeet paremmin. Sen etujalkojen pikkupikkutöpötysravi on muuttunut ihan oikeiksi askeleiksi, sillä on tarmokas ja reipas askel. Ravissa on selkeä liitovaihe, ja se näytti oikeasti tosi ryhdikkäältä kun se ravasi käyttäen lihaksiaan ja jalkojaan kunnolla. Tuli melkein tippa linssiin; niin ylpeä olin sen muuttuneesta olemuksesta :)

Hymy korvissa jatkettiin juoksemista! Muorilla oli ilkikurinen ilme, sellainen innostunut ja energinen ilme, unohtamatta sitä pilkettä silmäkulmassa. Toisen oikein suurensuuren ylpeyden hetken koin, kun sain Muorin väistämään ohjas-ajossa! :) Se väisti monen askeleen ajan, kyseenalaistamatta, kiukkutelematta. Se vaan väisti, teki juuri niinkuin pyysin! :)))

Väistön jälkeen jatkettiin ravaamista, kun ensin vähensin vaatteita. Fleece heitettiin latoon, ja matka jatkui ravissa. Pyysin Muoria lisäämään ravissa tahtia, juosten itse ihan henkihieverissä ponin perässä. Ja ponihan lisäsi tahtia! Parin pukin jälkeen se loikkasi laukalle, ja niin me juostiin lujaa, poni laukkasi ja minä juoksin! Tästähän Muori innoistui, joka kerran kun pyysin sitä ravissa eteenpäin, se pukitteli innoissaan ja hypähti laukalle ilme hehkuen innostuksesta. :D

Tulipa siinä koettua yksi oikein tyylipuhdas heittäytyminen mahalleen maahan, ponin kiskoessa perässä :D Ihan tosissaan: Muori innostui vähän liikaa, lisäsi laukassa tahtia reippaasti, minä kompastuin lumihankeen ja kinttuihini, lensin rähmälleni maahan, roikuin kiinni ohjissa ja poni kiskoi menemään vielä pari askelta :D Tyylikästä, pakko myöntää. Tiina nauroi keskellä kenttää, Muori katsoi ihmeissään maasta ylös kömpimistäni ja minä nauroin katketakseni :D Osaan vaan kuvitella kuinka hauskalta mahasyöksyni näytti! :)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyi lisääkin, kun kaahotettiin Muorin kanssa pitkin kenttää ja Tiina juoksi alta pois. :D Hauskaa oli, märkää, hauskaa, sekopäistä. Hetken kesti että sain Muorin rauhoitettua ja siistille raville, unohtamaan sen kaahotuksen. Rauhoittui Muorikin lopulta, ja käveltiin loppukäynnit molempiin suuntiin. Olin ihan henkihieverissä, kunto ei ihan riitä tuollaiseen juoksemiseen vielä :D

Lopuksi käytiin taas juoksemassa Vilin ja Arvon kanssa kentällä. :) Vili oli vähän nihkeä, joten pääsimpä juoksemaan taas kunnolla kun ajoin Vilisteriä juoksemaan kilpaa koiran ja minun kanssani ;)

Tosissaan oli oikein hauska päivä. Ponit olivat ihan ihmeellisiä, ihme sekoilua ja pomppimista kaikilta. Hauskaa oli, kun jaksoi ajatella asioita taas vähän shetlanninponihuumorilla ;)

Niin ja muuten, tulin siihen tulokseen tänään, etteivät kanit välttämättä ole ihan niin tappajia kuin olen ennen ajatellut. Iso harmaa kani tuijotti minua suoraa silmiin sekopäisillä silmillään: tunnustin sille heti että pelkään sitä, ja kani pomppi tiehensä. Se ei syönyt minua, armahti tällä kertaa ;)
Mulla tosiaan on pienimuotoinen inho/pelko kaneja kohtaan. Yksi ainut kokemus kaneista, ja sekin oli kaverin kani, joka kävi kiinni käteeni varoittamatta. Se puri käteen neljä reikää ja raapi koko käden naarmuille. Sen jälkeen en ole koskaan edes ollut niin lähellä kania kuin tänään! Edistystä ;)